Lukupäiväkirja 2023: Édouard Louis’n Väkivallan historia

Mielestäni taiteellinen harppaus verrattuna tympeähkön populistiseen ja ilmiselvän osoittelevaan esikoiseen. Taitavaa epäluotettavien kertojaäänien hyödyntämistä siten, että, autofiktionkin kysymykset tulevat samalla sörkityksi, kuin oheistuotteena. Nyt teoksessa on mukana sen verran sopivasti sosiologista ristivalotusta, että lukija saa myös muutaman muodollisen ajatuksen. Toisin sanoen Väkivallan historiassa on teknistä ja ironista sisältöä siinä määrin, että se tuntuu MYÖS taideteokselta eikä pelkältä ongelmakohtien (sinänsä oikeutetulta) osoittelemiselta, mikä oli oma pääasiallinen hiertymäni Ei enää Eddy -esikoisen kohdalla.

Hienoisia ongelmia löydän tässä(kin) käännöksestä mitä tulee slangiin ja puhekieleen, mutta se on käytännössä väistämätöntä: kuinka kääntää 2000-lukulaista ranskalaista puhekieltä suomalaiseen suuhun sopivaksi? Yksi ilmeinen ratkaisuehdotus olisi käyttää puherekisteri 15-20-vuotiaiden suomalaisten nuorisolaisten — mieluusti osin maahanmuttajataustaisten — silmien ja suiden läpi. Toki sekin vaihtoehto olisi kontingentti ja tiettyyn aikalaisuuteen ja sijaintiin paikallistuva, mutta toisaalta myös “sosiologisempi”, ts. alkuteoksen eetosta kenties paremmin vastaava. Ehkä kääntäjä on näin jo toiminutkin. Ehkä joku murrosikäinen puhuu vielä 2000-luvullakin sellaisia lauseita kuten ”lätty mäsäksi”. Sikälihän uuden ja todellisuutta vastaamattoman puhekielen luominen ei ole kirjallisuudessa mikään synti, mutta mutta…

Kuunneltu äänikirjana, mikä tehostanee puhekielen keinotekoisuutta, mutta valtaosin se ei haittaa, pääpihvi on joka tapauksessa Ranskan sosiaalisissa rekistereissä ja kerrostumissa: kenties suomalaiselle lukijalle riittää, että puhekielen/yhteiskunnallisen aseman osoittaa sormella.

Kirjailijana voin olla kateellinen Louisin ”tosielämän” kokemuksesta, mikäli haluaisin olla täysin kyyninen – ja miksen haluaisi? Tosiasia kun kuitenkin on se, että mielikuvitus käyttää huomattavan paljon enemmän resursseja eli aikaa, kuin typerryttävän ”moraalittoman” maailman suomasta kokemusmateriaalista ammentaminen.