Lukupäiväkirja 2023: Annie Ernaux’n Isästä / Äidistä

Kahvipöytägrammien it-girlin ja tuoreen Nobel-voittajan (katsokaa nyt, minäkin kirjoitan hänestä!) elegantin kuivakka muistelmakaksikko lähemmäs 40 vuoden takaa solahtaa mukavasti autofiktiota ja ”todellisuutta” arvostavan nykylukijan silmämunaan, eritoten kun samalla hahmotellaan mikrohistorioita ja luokkien suhdetta. Toisaalta kuuntelin kaksoisniteen äänikirjana, joten vertauskuvani on heti rikki. Joka tapauksessa teospari tulee hienosti oikeuttaneeksi(?) keskittymisensä yksityishenkilöihin (Ernaux’n vanhemmat) näiden elämänkaarten kautta rakentuvan sosiohistoriallisen ajankuvan vuoksi.

Suuri kaari kulkee erään sukulinjan edustajien nousemisesta ”keskiaikaisissa oloissa” elävistä ranskalaisista maajusseista (Ernaux’n isovanhemmat) säällisistä mukavuuksista nauttivien pienyrittäjäkauppiaiden (vanhemmat) kautta pikkuporvarilliseen älymystöön (Ernaux itse). Kaikkia kerroksia tuntuisi yhdistävän elämän yhtäläinen yhdentekevyys, mutta se voi varsin hyvin olla oma projektioni – tai johtua Ernaux’n pyrkimyksestä tiiviyteen ja objektiiviseen kuvaukseen, jolloin ns. merkitykselliset asiat tulevat herkästi redusoiduiksi. Ihmiselämä kun alkaa tuntua kumman mielettömältä – läpi yhteiskuntaluokkien – kun sen pelkistää ulkoisiin efekteihin ja tapakoodeihin, olivat ne sitten raatamista, huolta siitä miltä näyttää muiden silmissä, tai oman vähäosaisuuden peilaamista/peilaamattomuutta omaan perheeseensä. Sitä toisaalta on historiankirjoitus: ihmisiä muurahaiskeossa jatkamassa sukulinjojaan. Niinpä tällaisten muistelmafiktioasiakirjojen lukukokemus on valtaosin kuivakka ja maalaisjärkevän leipätekstikiinnostunut, siellä täällä välkähdyksinä joistain ajatuksista innostunut ja loppua (eli kuolemia) kohden koskettunut.

Aivan kuten Ernaux’n kenties kuuluisin teos, fragmentaarisen trailerin sotienjälkeisestä Ranskasta piirtävä ”kollektiivinen muistelma” Vuodet, myös Isästä / Äidistä on makuuni mielenkiintoisimmillaan silloin, kun mennään yleisestä ilmiöiden listaamisesta kunnolla mikrotasolle, unohdettujen kulttuuristen tunteiden silminnäkijyyteen ja kokijuuteen. Ernaux esimerkiksi kertoo, miten absurdia oli nuorena lukea Proustin tai Mauriacin kuvauksia modernista 1800-luvun lopun Pariisista, jos niitä vertasi hänen omien isovanhempiensa – em. kirjailijoiden aikalaisten – elämään ja kokemuksiin Ranskan maaseudulla, jossa olot olivat käytännössä keski-aikaiset. Tai miltä tuntui Ernaux’n isästä, jolle suuressa maailmassa porvarillisen elämän makuun päässyt tytär antaa lahjaksi partavettä (jota isä lupaa käyttää, vaikka pelkääkin haisevansa naiselta). Tai kuinka äiti isän kuoltua muuttaa tyttärensä luokse kaupunkiin ja yrittää vähitellen luoda itselleen kaupunkilaisrouvan identiteetin, mutta jonka kanssa tytär ei oikein osaa enää keskustella ja niin molemmat vaipuvat takaisin lapsuuden ja teini-iän asetelmiin.

Advertisement