Kirjoittaja
Ensyklopedia esteettisestä elämästäni. Vuodesta 2004. Älkää silti lukeko niitä alkupään merkintöjä.
Instagram täällä, katsotut elokuvat (ja toisinaan englanninkielisiä pienkritiikkejä) eli Letterboxd täällä.
Kirjoittaja on ensisijaisesti runoilija ja novellisti, toissijaisesti kirjoittamisen sekätyöläinen ja kustannustoimittaja.
Sivuston blogroll on auttamattomasti vanhentunut. En yksinkertaisesti jaksa tehdä sille mitään.
Alussa oli sana 
Han on kirjoittanut minulle kirjan.
Teatteri u-puu mansikoihin.
– Piilota lainattu teksti –
Mansikat eivat ole matia.
Mihin runo kuuluu ellei sinulle arkistoitavaksi.
Teksti puhuu minulle viela. Kieli. Karkea
ja karvas vain jos mansikat eivat nauti hunajasta.
Se valuu. Teksti valuu.
Kaiken aikaa minka ajattelen vaarin,
ei, vaan etaalle ja kellon ympari.
Ilman aikaa. Sinakin.
Ei han koskaan polvistunut oksentamaan.
Vain hanen sieraimensa putosivat johonkin
metsaan. Luut eivat tottele kuin uskoa
pianoihin. Maitoon. Malkaan silmassani.
Ripsiini, jotka eivat ole runsaat.
Kuinka monennet kirsikkapuut.
Nainen on kuvitellut kauan olevan lohdullisempaa
etta ne haviavat aina kauneudelleen.
Pullot puhuvat hyvin, mutta havisivat kauneudellesi.
Nikamat ovat minun. Yksityiset.
Se on meidan — minun kipuni.
Mina en ole ymmartanyt sita kesalla jollakin lahteella.
Luumukipu. Silmien alla oleva verta ohentava juonne.
Kipu. Kirsikankukat pudottautuvat katoille.
Koyhan huntu. Miten ne tunteet eivat ole Sinulle.
Valitsenko mina ruumista. Roolia.
Luen nopeammin englanniksi.
Koska silmaripseni eivat nauti kielessa
kuin sen – ”juonteista” on toivomus – kun
kysymys on sanojen yksittaisista
aanteellisyyksista, jotka tulee unohtaa.
Silmien androidi asettaa pisteet paikalleen.
Minakin osaan naulata nama arkut.
Vasarat myohemmin. Pianolla on savelluu.
Mallinukkeleikki on marionettileikki.
Marionetit loppuvat murhiin.
Haaveisiin ei vastata.
Mutta yhtakkia seina on lammin
kun korko asettaa kommentaarisen
rytmin viimeisille sakeille, joiden selvyys
on taattu.
Kolme sydanta on sama kuin vetaa narusta
miesta, joka pelaa jukeboksin nojailemisen
sijaan hedelmapelia. Silmatkin menevat.
Haaveellisen humalan huimaus.
Syopalaisten jalkeen on vain kaktusiho.
Olen joskus toivonut elokuvaklubin kyltista
puuttuvan kirjaimen tekevan minut ongelmattomaksi.
Jos sinulla on viela jotain asiaa niin sano sitten U:hun.
Suurimmat unia kasittelevat teoreetikkomme ovat muuttuneet
pienoisanimaatioiksi ja siten tarpeettomiksi.
Hei,
pidän siitä kuinka käsittelet asioita.
Olen itse kirjoittamassa romaanitavoitteella jatkokertomusta blogiin, siis todella amatöörimäisesti. Mutta siinä voisi olla jotain. Käy joskus katsomassa, koska sinun kaltaisesi sen lopulta teilaavat.
— Esa Kettunen