Siirry sisältöön

1918-2007

30 heinäkuun, 2007

Ingmar Bergman, kuolemanpelon ylhäinen yksinvaltias, on kuollut.

Kysymys ei ole yhtään vähempää kuin yhdestä 1900-luvun suurimmista taiteilijoista.

Vertailun vuoksi esimerkiksi yksikään suomalainen elokuva ei ole ikinä päässyt edes lähelle Bergmanin yli 50 elokuvan tuotannon paskimpiakaan sutaisuja. Tai ehkä Mollberg ja Niskanen, molemmat kerran, 30 vuotta sitten.

Siinä teille kansallisylpeyttä.

Mutta eihämmyö tällaisia asioita vertailla, koska se on absurdia, vai mitä?

3 kommenttia leave one →
  1. 30 heinäkuun, 2007 1:08 pm

    Vertailun vuoksi esimerkiksi yksikään suomalainen elokuva ei ole ikinä päässyt edes lähelle Bergmanin yli 50 elokuvan tuotannon paskimpiakaan sutaisuja. Tai ehkä Mollberg ja Niskanen, molemmat kerran, 30 vuotta sitten.
    Jaa-a, joskus tuntuu, ettei mikään pääse. Kukaan ei sekoittanut tunnetta ja älyä yhtä hienoiksi kokonaisuuksiksi. Kansallisylpeydestä en tiedä, mutta tänään pitäisi vetää liput puolitankoon täällä Suomessakin.

  2. 30 heinäkuun, 2007 4:44 pm

    Mut esim Niskanen ja Bergmanhan käsittelee ihan eri juttuja ja ihan eri lähtökohdista…eihän niitäkään nyt voi edes verrata!

Jätä kommentti