Lukupäiväkirja 2023: Liu Cixinin Kuolema on ikuinen

Kuuntelin kiinalaisen scifin supertähden trilogian kaksi ensimmäistä osaa jo koronasulkujen aikana, mutta paksun päätösosan tankkaaminen lykkääntyi alkuvuoteen 2023. Osaltaan tähän vaikuttivat Liun myönteisesti komppaavat kommentit Kiinan hallituksen (sekä sisä- että ulko)poliittisen linjan tiimoilta. Vaikka 2000-sivuinen Muistoja planeetta maasta -trilogia pyrkiikin olemaan poliittisesti mahdollisimman neutraali ja yleisellä tasolla liikkuva — puolueiden ja ideologisten voimien sijaan puhutaan pikemminkin kokonaisista lajeista, universumistamme löytyvistä maailmoista ja lopulta elämästä itsestään — on tietoisuutta kirjailijan poliittisesta lausunnosta vaikea sulkea lukukokemuksensa ulkopuolelle. Ehkä ei pitäisikään. Oma kysymyksensä on se, onko kotimaassaan erittäin suositulla Liulla ylipäänsä muita mahdollisuuksia kuin peesata virallista linjaa, mikäli haluaa säilyttää turvallisen jalansijansa Kiinassa…

Joka tapauksessa silti tai juuri siksi lukemista sävytti se vaikeasti määriteltävä, näennäisesti tunnistettavan ja yhteisen pinnan alla kupliva outous, joka liittynee nimenomaan länsimaisen ja kiinalaisen kokijuuden eroihin. Huomasin alati kuulostelevani milloin mitäkin yksinkertaistavia typeryyksiä: nostiko kirjan kohtauksessa X kollektivismin peikko rumaa päätään? Entä oliko kirjan piirteessä Y kyse yllättävänkin individualistisesta vapaa-ajattelun muodosta; eikö siellä Kiinassa eletäkään tyystin puolueohjatussa totalitarismissa? Näitä uncanny valley -sävyjä pahentavat scifille kovin yleinen mörkö: tönkkö kirjallinen tyyli sekä yleinen pöhöttyneisyys. Toisaalta, kun Liun trilogian kanssa viettää äänikirjamuodossa 60 tuntia, uppoaa maailmaan — oli se millainen tahansa — väkisin. Silloin löysän antaa yksinkertaisesti valua ohi korvien ja alkaa luottaa siihen, että muutaman tunnin kun jaksan, niin kyllä sieltä taas tulee joku kiehtova tieteellinen idea. Ja niin yleensä tapahtuukin, keskimäärin noin parinsadan sivun välein. Mutta jos scifistiset ideat eivät kiinnosta, ei tämän sarjan kanssa kannata aikaansa hukata. Olen itse asiassa hieman yllättynyt trilogian nauttimasta valtavasta suosiosta, sen verran kolkkoa ja klenkkaavaa meno on. Sikäli on vaikea sanoa, miten paljon kirjallisesta loistosta katoaa käännöksessä, mutta Liun tituleeraaminen Kiinan Arthur C. Clarkeksi ei ole täysin tuulesta temmattu: onhan myös jälkimmäinen tyylillisesti varsin onnetonta, usein infantiilin oloista kirjallisuutta.

Tästä eteenpäin spoilereita.

Kuten Clarkella, myös Liun trilogia on ennen kaikkea ajatuskokeiden kirjallisuutta. Ehkä sitä voisi kutsua klassiseksi tai perinteiseksi tieteiskirjallisuudeksi: tärkeää ei ole niinkään tarina tai yksittäisten hahmojen kohtalot (vaikka niitäkin tietysti on, liikaakin), vaan perustavanlaatuiset filosofiset kysymykset, joiden tukipuiksi tarina ja henkilöhahmot sepitetään. Liun maailmassa on paljon kiehtovaa ja kiinnostavaa tällä saralla, mutta että teksti säilyisi järkevissä mitoissa annan vain yhden esimerkin. Trilogian toisessa osassa Synkkä metsä Liu esittelee teesinsä, jonka mukaan universumi on verrattavissa synkkään metsään, jossa paras (ja mahdollisesti ainoa) keino selviytyä on yksinkertaisesti piiloutua hierarkiassa (kehityksessä) vielä korkeammalla olevilta lajeilta. Peliteoreettisesti logiikka menee siten, että vaikka universumissamme kaikki ihmistä kehittyneemmät sivilisaatiot eivät olisikaan vihamielisiä, pitää aina olettaa löytyvän myös sellaisia, jotka ovat.

Trilogian myötä käy (vähemmän yllättäen) ilmi, että synkän metsän lait todella pätevät universumissamme, mutta lisäksi kehittyneemmät sivilisaatiot ovat rakentaneet maailmankaikkeuteen automatisoituja, no questions asked -tyylisiä regulaatiomekanismeja. Nämä autonomiset järjestelmät tuhoavat välittömästi kaikki havaitsemansa sivilisaatiot, jotka ylittävät tietyn teknologisen tason (trilogiassa tuollainen taso on valon nopeudella matkustamisen teknologia).

Koska yksikään sivilisaatio ei voi koskaan luottaa olevansa tarpeeksi kehittynyt puolustautuakseen — varsinkaan ihmiskunta, joka ei ole saavuttanut edes valon nopeuden teknologiaa — on paras vaihtoehto vetää luukut kiinni ja pitää Maan koordinaatit piilossa. Tämä ”synkän metsän pelote” toimii myös käänteisesti: ihmiskunta pystyy sen avulla pitämään aisoissa Trisolaris-nimellä kutsutun maan ulkopuolisen sivilisaation. Teknisesti paljon kehittyneempi Trisolaris havittelee Maata itselleen, mutta ihmiset uhkaavat lähettää avaruuteen gravitaatioaaltolähetyksen, joka sisältää niin Trisolariksen kuin myös Maan koordinaatit, mikäli Trisolaris hyökkää. Koordinaattien paljastaminen johtaisi mitä luultavimmin molempien aurinkokuntien tuhoon jonkin kolmannen, huomattavasti kehittyneemmän tahon toimesta. Tämä ongelma ei sinänsä ole Liun kehittämä — esimerkiksi Stephen Hawking linjasi ennen kuolemaansa, ettei mielellään huutelisi Maapallon koordinaatteja pitkin galaksia.

Kolmannen osan loppupuolella kosmisen nokkimisjärjestyksen laki nakutellaan entistäkin tylymmäksi: vihjaillaan, että maailmankaikkeudessa on käynnissä jatkuva sotatila, jossa kaikkein kehittyneimmät sivilisaatiot valjastavat lopulta luonnonlait aseikseen. Esimerkiksi Maata uhkaava Trisolaris tuhotaan ampumalla yksi sen aurinkokunnan kolmesta auringosta mäsäksi relativistisella projektiililla, joka on kiihdytetty lähelle valon nopeutta. Tuloksena luhistuva aurinko korventaa koko Trisolariksen aurinkokunnan karrelle. Ihmiskunta alkaa kehittää selviämisstrategioita tällaisen relativistisen hyökkäyksen varalle, mutta lopulta myös Maan aurinkokunta tuhotaan vieläkin häkellyttävämmällä tavalla: ulottuvuushyökkäyksellä. Toisin sanoen Maan aurinkokuntaan lähetetään palanen, joka käynnistää 3-ulotteisen avaruuden valumisen 2-ulotteiseen avaruuteen, minkä seurauksena koko aurinkokunta litistyy 2-ulotteiseksi. Kirjassa vihjataan, että koko universumi olisi näiden ulottuvuusaseiden vuoksi matkalla yhä matalampiin ulottuvuuksiin, sillä kun ulottuvuusprosessin aloittaa, se leviää ikuisesti. Lopulta jäljellä on enää itseensä luhistuva universumi ja uusi alkuräjähdys.

Ja niin edelleen.

Advertisement