Siirry sisältöön

Kirjat 2019, osa 3: Neiti U ja sivupolku suhteestani avantgardeen

28 huhtikuun, 2020

Eeva Turunen: Neiti U muistelee niinsanottua ihmissuhdehistoriaansa

Helsingin Sanomien esikoispalkinnon voittanut Neiti U tuskin esittelyjä kaipaa. Se on taidokas ja kiinnostava kirja, jonka ansioista on kirjoitettu jo sen verran paljon muualla, että keskityn tässä lyhyessä kirjoituksessa niihin problemaattisiin puoliin, jotka ovat mielestäni kiinnostavia esimerkiksi novellistiikan estetiikan ja motiivien kannalta yleisemmin.

Päädyn tietenkin kirjoittamaan jostain aivan muusta, esimerkiksi itsestäni, sillä tämä on blogini, ei mikään virallinen asiakaspalvelupiste tai paketointipalvelu.

Lausetasolla Eeva Turunen on ennen muuta silmänkääntäjä. Niinpä Eeva Turunen voi kirjoittaa lyhyitä lauseita. Ehkä Eeva Turunen kirjoittaa ensin pelkästään lyhyitä lauseita. Toinen toisen perään, pelkkiä lyhyitä lauseita, kunnes Eeva Turunen sitten yhtäkkiä sijoittaakin väliin yhden pidemmän virkkeen, ettei tekstistä tulisi aivan vallattoman monotonista.

Kaltaiseni lukija jää jumiin tällaiseen. Tekstiä on toisaalta miellyttävää, toisaalta ärsyttävää lukea. Lukuasentoni kun lutviutuu herkästi sellaiseksi, että alan kiinnittää huomiota vain tekstuaalisiin keinoihin. Tähän liittyy lisäksi Turusen kohdalla ennakko-odotuksia: jos ylistetään taidokkaasta kielenkäytöstä, ohjaa se minut anaalisen tarkkaan luentaan nimenomaan sen suhteen, miten tarkkaan ja hioen teksti on rakennettu. ”No vilkaistaanpas!” -haaste on heitetty, eikä syy ole millään tavalla Turusessa itsessään, vaan vastaanotossa. Joka tapauksessa tämä alkaa etäännyttää minua siitä, mitä tekstin ”takana” on (uskoi siihen, että tekstin takana on jotain tai ei).

Aivan kuin aikalaisiaan ei olisi jo valmiiksi mahdotonta lukea. Pitää vielä miettiä, koska heidän teoksensa ovat liian taitavia!

Toinen esimerkki on sanasto. Voi kirjoittaa ’matkatavarain’ tai ’skarabee’, tai muodostaa uudenlaisia yhdyssanoja kuten ’merimaisemamänty’ tai ’kanaverkkokomero’. Voi käyttää vanhahtavaa tai poikkeavaa sanastoa, mikä entisestään virittää tunnelmaa, jota englanniksi ehkä luonnehdittaisiin sanalla ’quirky’ tai ’twee’. Kirjallisuuden puolella tämä lienee pikemminkin sukua Gertrud Steinille tai absurdin teatterin perinnölle, kuin millekään vallan realistiselle.

Sikäli olen mielissäni kaikesta sellaisesta, mikä potkii realismia päähän ennen kaikkea muunkin kuin sisällön puolesta.

Sellainen teksti on hyvin vaikea kirjoittaa ja olen aina kiinnostunut, mikäli joku sitä yrittää, varsinkin suuren kustantamon julkaisemassa teoksessa. Toisaalta Neiti U ei ole suinkaan yltiökokeellinen, mielestäni se on jopa hienovarainen, vähän kokeellisuudella keitosta maustava. Usein juuri sellainen on kaikista toimivin suhdeluku.

Seuraava lause kuulostaa setäilevältä, mutta:

Kokeellisessa kirjallisuudessa raja dynaamisen ja yhdentekevän välillä on veteen piirretty.

Hyväksi kirjallisuudeksi ei esimerkiksi riitä se, että on paljon valinnanvaraa tai loputon määrä kuviteltavissa olevia permutaatioita.

Tämä on ongelmani ergodisuuden suhteen, sillä se unohtaa rajoitteen olevan myös vastaanottajan päässä.

”Monet lempikirjoistani ovat avantgardea.”

Avantgarden puolella on myös loputon, suorastaan hirvittävä määrä sianpaskaa.

Sillä valitettavasti myös avantgarde edellyttää tekijältään makua, mikäli se mielii toimia institutionaalisen taiteen piirissä.

Eikä se silloin enää ole avantgardea.

Vaikka Kenneth Goldsmithin kaltaiset barnumilaiset opportunistit mitä ulisisivat puhelinluetteloteoksineen.

Mitä maku on? Luoja tietää. Muodikkaasti sanottuna se olisi hierarkiajärjestelmä. Tietenkin se on sitäkin.

Minulle se on yksinkertaisesti suhteiden ymmärtämistä ja sen seuraamista, syntyykö noista suhteista uudenlaisia dynamiikkoja.

Kiinnostavimpia dynamiikkoja ovat puolestaan sellaiset, joille ei ole vastinetta maailmassa.

Niinpä, luonnollisesti, suhteeni mimeettisyyteen on ongelmallinen; enhän toisaalta kaipaa taiteelta mitään sellaista, mikä muistuttaisi minua arkikokemuksesta.

Toisaalta, venäläistä formalismia seuraten, taiteen kuuluisi vieraannuttaa mimesis siten, että myös maailma aktivoituisi, heräisi jälleen henkiin. Samana, mutta myös uutena.

Ehkä siis istutan avantgarden olemassaolevan taideinstituution ikeen pikemminkin tyylisuuntana, en niinkään itsenäisenä, transgressiivisena filosofiana tai ohjelmana?

Olenko siinä määrin kyyninen?

Arvotan suhteitani teoksiin ja taiteisiin voittopuolisesti sen mukaan, onko teoksesta/olennosta/konstellaatiosta juuri minulle ajattelijana ja uusien dynamiikkojen muodostajana jotain ”hyötyä”.

Tässä mielessä näkemykseni taiteen olemuksesta lienee sekoitus bergsonilais-deleuzelaista ”luomisen filosofiaa” sekoitettuna adornolaiseen, negatiiviseen (dialektiseen) tylytykseen.

Mutta jos alkaa määritellä taiteen tehtävää tai kokeellisuutta terminä, edemmäksi mentäessä keskustelu regressoituu käsitetaiteen (ja ylipäänsä taiteen) määrittelykysymykseksi. Luova yhteisö/yksilö/teko kontra patriarkaalinen instituutio/jähmettynyt kaanon jne.

Tarpeellinen keskustelu, joka ei varsinaisesti kiinnosta juuri minua.

Joka tapauksessa, minulle, ei ole olemassa tekotaiteellisuutta. Dikotomia on pikemminkin laatua toimiva/lisääntyvä vs. kuollut/itseensä tyhjentyvä.

Kovimpien ergodisten dadakoulukuntalaisten mielestä saatan olla konservatiivi, mutta kokemukseni valossa kaikista toimivimpa teoksia ovat ne, jotka ovat synteesejä perinteen ja uuden välillä.

Palaan Neiti U:n pariin.

Kun Eeva Turusen keinovalikoimassa on siis jo hahmoja etäännyttävä kolmannessa persoonassa puhuminen, rytmikäs lausehdinta ja vielä ’äkkiväärä’ sanavarastokin, menee koko touhu ihan mahdottomaksi, jos tätä kaikkea sotkee vielä lyyrisellä rivityksellä!

Sellaisella, josta tulee välimerkittömyydessään toisaalta mieleen lyriikka, toisaalta näytelämonologi, ehkä Donald Barthelme.

Tai siis ei tietenkään mene, mahdottomaksi nimittäin, jäin vain tekstini alkupuolella tätä tekstiä varten luomani lukijahahmon vangiksi.

”Paljon on pureskeltavaa”, kuten sanottaisiin (ja sanotaankin, mikäli teoksen vastaanottoa tutkii), mikäli kokeellisen kirjallisuuden perusoppimäärä ei ole hallussa.

Tämä ei ole moite Turusta kohtaan, vaan epätoivoa ja/tai huomio siitä, miten avantgarden perintö on edelleen turvallisesti marginaalissaan, piilossa katseilta ja ihmisten mietinnöiltä.

Toisaalta kovin ”realistista” on se keskiluokkaisuuden ja ”normaalin” rajamailla hiippaileva arjen kevytabsurdismi, josta Mikko Lamberg kirjoitti:

”Valitettavasti en pidä kirjan suureksi osaksi neuroottisesta maailmasta. Neuroosi on keskiluokan vastine kärsimykselle, fantasiaa joka peittää tuskan liian helposti ja jälkimauksi tulee twee.”

Allekirjoitan ”kevytneuroosien” fantasialuonteen suhteessa keskiluokkaan ja kirjalliseen makuun. Sinänsä inhoan kaikkea arkeen liittyvää aivan liikaa muutenkin, että jaksaisin vielä sen kevytironista fantasiointia! Minulle kirjallisuus kun ei viime kädessä ole ”helpotusta arkeen”, joka toki disclaimerina näitä hölinöitäni lukiessa mainittakoon.

Ehkä olisin kaivannut myös rakenteellisella tasolla repimistä: kokoelman tekstit ovat lopulta keskenään liiankin samanlaisia, ”twee” kieliasu liian uniformi, ilmava rivitysratkaisu on liian monessa tekstissä, jne.

Niinä tekstien, paremman termin puuttuessa, värisävy on kokemuksessani keskenään liiaksi sama, mikä toisaalta alkaa syödä yksittäisten tekstien tehoa, toisaalta liudentaa kokonaisuutta pikemminkin romaanin suuntaan, mikä ei taasen tuntuisi olevan teoksen sisäisen logiikan mukaan tarkoituksellista ja niinpä yhtenäisyys on vääränlaista, liian samankaltaista.

Novellikokoelma nimenomaan teoksena ei ole mikään helppo juttu rakentaa.

Entä miten tällaisen toimivan teoksellisuuden vaatimus suhteutuu aiemmin hahmottelemaani idealismiin?

Luoja tietää.

Sinänsä en ymmärrä, miten kukaan voi kirjoittaa tai väittää kirjallisuudesta yhtään mitään.

 

 

 

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: