Siirry sisältöön

Vuosituhannen parhaat pelit, osa 7

15 tammikuun, 2020

Vuosi 2010

1. Red Dead Redemption
RDR on mahdollisesti paras open world -kokemukseni, ei vähiten teemansa vuoksi. Kuten aiemmassa merkinnässä Desperadosin kohdalla sanoin, western-pelit, varsinkin hyvät sellaiset, ovat yllättävän harvassa, vaikka sinänsä epookin luulisi sopivan kuin valettu videopeleihin. RDR sovelsikin lonkalta varjoaan nopeasti ampumista mallikkaasti Dead-Eye-tähtäysjärjestelmänsä avulla, joka hidasti aikaa ja muutaman sekunnin aikana pelaaja pystyi maalaaman haluamansa kohteet, jotka pelihahmo John Marston lopulta sarjatulitti kuudestilaukeavallaan. GTA-peleistään tunnetun Rockstar Gamesin ammattitaidolla tehdyssä suuren budjetin lännenoopperassa oli toki mainio tarina, mutta eniten nautin vapaudesta laukata hevosella ympäri preeriaa, metsästää lainsuojattomia ja riistaa ja pelata uhkapelejä.

Peli sijoittui 1910-luvulle Meksikon rajalle, ns. Wild Bunch -aikakauteen, jolloin teollistuminen oli jo vauhdissa, perinteinen villi länsi haihtumassa ja liittovaltion pukumiehet tuhoamassa kaiken hyvän ja kauniin. Siellä täällä näkyi jo autojakin, hyi helvetti sentään. Tähän ”wanhan ja kauniin” tuhoutumisen teemaan liittyi myös omalla kohdallani pelin ainoa miinus, nimittäin ”ultrakyyninen juoni”, joka oli toisaalta selviö The Wild Bunchin ja Butch Cassidy and the Sundance Kidin viitoittamalla tiellä, jossa vielä vanhassa kiinni olevat lainsuojattomat yrittävät pinnistellä keskusjohtoista, mekanisoitua kapitalismia vastaan ja heidät lopulta teurastetaan symbolisina marttyyreinä. Spoilerivaroitus: niin myös Red Dead Redemptionissa, vaikka Marstonin tragedia onkin siinä, että hän yrittää mukautua ja tekee kaiken, mitä liittovaltion miehet pyytävät ja uhraa lopulta itsensä, jotta hänen perheensä voisi pelastua. Toisaalta ja toisaalta, mutta tällainen edgelord-meininki ärsytti itseäni aikoinaan, kun peli muuten oli niin lunkia chillailua preerialla. Tämä on toki useimpien avoimen pelimaailman pelien ongelma: pääjuoni ja narraatio pakottavat lopulta omaan uomaansa, joka saattaa poiketa paljonkin siitä tunteesta ja dynamiikasta, jonka pelaaja on jo ehtinyt luoda pelimaailman kanssa. Fatalismi on usein toisinaan mitä suurin klisee, mitä ”vakavaan, miehiseen” Hollywoodiin tulee.

 

2. Mass Effect 2
Jatko-osa oli, mikäli mahdollista, vielä ykköstäkin parempi. Päähahmot olivat jo tuttuja, eeppinen pääjuoni syveni ja turhaa pelimekaanista rasvaa oli leikattu pois ja peliä hivenen virtaviivaistettu. Muutokset olivat ainakin omaan silmääni ainoastaan positiivisia, vaikka ne karsivatkin roolipelimäisiä elementtejä sujuvampaan ja viihteellisempään suuntaan. Taistelusysteemi oli ME2:ssa toimintapelaamisen valioluokkaa.

 

3. StarCraft II: Wings of Libery
Blizzard tekee pelejä harvoin, mutta ilmestyessään ne ovat aina lajinsa priimaa. Vuoden 1998 megasuositun StarCraftin (kaikkien aikojen myydyimpiä tietokonepelejä) pitkään odotettu jatko-osa oli käytännössä WarCraft avaruudessa ja RTS-pelien kuningas, siinä vain tehtiin kaikki vielä vähän paremmin, eikä peliä ole genressään ylitetty sittemmin.  Mainiot pelihahmot, kiinnostavat juoni, mahtavat mekaniikat jne. SC2 kasvoi lisäosillaan trilogiaksi, joista jokainen keskittyi eri rotuun: ihmiset, zergit ja protossit.

Moninpelirintamalla SC2 on alansa standardi ja ehdoton huippu ja sitä pelataan edelleen huomattavien palkintorahojen turnauksissa, mutta en ole itse koskaan edes unelmoinut pelaavani RTS-pelejä moninpelinä: lunki naputtelu ja aukkojen etsiminen tekoälyssä kun muuttuu kilpatasolla absurdin hektiseksi multitaskaamishelvetiksi, jossa jokaiselle komennolle on oma pikanäppäimensä ja kartoilla pitää tehdä aina vähintään viittä asiaa yhtaikaisesti.

 

Bubbling under:
Loistava pelivuosi, luultavasti siihen mennessä kaikkien aikojen parhaita, vuoden kärkikolmikosta jokainen olisi kaikkien aikojen pelilistallani varsin korkealla. Toisaalta 2010-luvulla mahtavien pelinimikkeiden määrä per vuosi vain kasvaa, pitkälti Steam-palvelun ja seitsemännen ja kahdeksannen sukupolven konsolien online-kauppojen mahdollistaneen indiepelibuumin myötä. 2010-luvulla pienet mutta visionääriset pelit alkavat syrjäyttää suuren budjetin meganimekkeet, ainakin omilla listoillani.

Mutta vuosi tarjosi myös sellaisia moderneja klassikkoja kuten LIMBO, Sid Meier’s Civilization V, VVVVVV, BioShock 2, Heavy Rain, Assassin’s Creed 2 ja Assassins Creed: Brotherhood, Amnesia: The Dark Descent, Metro 2033, Halo: Reach… Jotain laadusta kertonee se, että vuonna 2010 ilmestyi myös Fallout: New Vegas, joka oli parempi kuin vuoden 2008 listakakkonen Fallout 3, eikä se välttämättä mahtuisi edes viiden parhaan joukkoon vuonna 2010.

Pelaamatta minulta ovat ainakin Super Mario Galaxy 2, Bayonetta, God of War III, S.T.A.L.K.E.R.: Call of Pripyat ja Super Meat Boy.

 

 

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: