Siirry sisältöön

Vuosituhannen parhaat pelit, osa 5

21 joulukuun, 2019

Vuosi 2005

1. Grand Theft Auto: San Andreas
Kerroin jo edellisessä merkinnässä kaiken tarvittavan GTA-sarjasta, mutta San Andreas oli vielä kaikin puolin Vice Cityä parempi: laajempi, muokattavampi ja ympäristöiltään monipuolisempi. Radiokanavatkin olivat suoraan 90-luvun teinille suunnattua GenX-kamaa (henkinen kasvuympäristöni), vaikka ikäni puolestani olenkin Y/millenniaali, tai jotain sellaista. Nämä sukupolviluokitukset… Mutta minulle San Andreas on edelleen se definitiivinen GTA-kokemus, tämän jälkeen en ole enää kokenut tarvetta palata sarjan pariin.


2. 
Star Wars: Knights of the Old Republic II
SW
-kausi jatkuu vielä tämän vuoden osalta, sori siitä. Mutta minkäs teet: vaikka mekaanisesti jatko-osa olikin saman toistoa, oli se silti kaikin puolin pätevä rooliseikkailu. Erityisesti pelin ns. ”true neutral” antagonisti harmaan sävyineen oli tuore tuulahdus SW-universumissa.


3. Indigo Prophecy

Eli Fahrenheit (nimi jolla minä sen tunsin) on lähempänä interaktiivista elokuvaa kuin peliä, mutta omana aikanaan elokuvallinen kerronta ja audiovisuaalinen toteutus tuntuivat todella freeseiltä ja seikkailupelifanin sydämestä tämä löysin oman soppensa. Esimerkiksi ns. quick time eventit, joissa pelaajan pitää reagoida tietyn ajan kuluessa ruudulla (yleensä dialogin aikana) näkyviin vihjeisiin, olivat tuolloin vielä uudehko juttu videopelien puolella, vaikka sinänsä niitä oli jo vuoden 1983 laserdisc-peli Dragon’s Lairissa. Pääosin termin käyttöönotto videopelien puolella liitetään kuitenkin vuoden 1999 Shenmueen, mutta kumpaakaan näistä en ole itse pelannut.

Indigo Prophecyn suunnitellut ranskalainen Quantic Dream onkin sittemmin keskittynyt tällaisiin ”interaktiivisiin draamoihin”, joissa on tiivis tunnelma, kuuluisia näyttelijöitä (Ellen Page vuoden 2013 Beyond: Two Soulsissa) ja hyvä tarina, mutta pelilliset arvot jäävät aika minimiin. Runko koostuu lähinnä edellä mainituista quick time eventeistä ja juoneen vaikuttavista valinnoista.


Bubbling under:
F.E.A.R. oli virtaviivainen, äärimmilleen hiottu 3D-räiske ja konetta kyykyttävä putkijuoksu, joka toisti samaa jippoa (eli pätevää taistelumekaniikkaa) ad nauseam, eikä varsinaisesti tarjonnut genreen mitään uutta. Minulle silti kelpasi, tunnelmallinen sotilaskauhu vetosi FPS-sielunosaani ja nakuttelin hyvällä ruokahalulla myös jatko-osat.

Still Life oli pätevä ja tunnelmallinen wanhan liiton seikkailupeli, joka sekoitti kiehtovasti sarjamurhaajan metsästämistä ja rikospaikkojen tutkimista kuvataideteemaan (still life, ’asetelmamaalaus’). Listasin kuitenkin Indigo Prophecyn, sillä mitään varsinaisesti uutta Still Life ei genreen tuonut.

Tom Clancy’s Splinter Cell: Chaos Theory, Battlefield 2, Psychonauts, Civilization IV, Darwinia ja SWAT 4 ovat minulta pelaamatta, vain muutaman mainitakseni.

 

Vuosi 2006

 

Itselleni väliinputoajavuosi mitä tulee pelattuihin peleihin ja siten kaikkein ”vaikein” vuosi top 3:n kasaamisen kannalta. Käytännössä olen tainnut pelata vuoden peleistä vain Half-Life 2:n ensimmäisen lisäosan Episode One, joka oli toki 5-6 tuntia silkkaa HL-asiaa, sekä Sam & Max Episode 101: Culture Shockin. Jälkimmäinen oli itselleni mukavan nostalginen paluu, sillä LucasArtsin alkuperäinen, päätön seikkailupeli Sam & Max Hit the Road on kaikkien aikojen lempipelejäni. Ei Culture Shock toki meinannutkaan sille pärjätä, mutta oli uuden pelisarjan ensimmäinen osa ja esitteli samalla innovaation: digitaalisessa muodossa julkaistavat episodipelit. Muistaakseni se oli myös tekijästudio Telltale Gamesin ensimmäinen merkittävä julkaisu. Studiossa oli LucasArtsin entisiä työntekijöitä ja sittemmin lafka keskittyikin pääasiallisesti näihin episodimuotoisiin seikkailupeleihin, kunnes hakeutui konkurssiin vuonna 2018. Kuuluisimpia pelejä lienevät seuraavalla vuosikymmenellä ilmestyneet The Walking Dead ja The Wolf Among Us, mutta itse en koskaan oikein jaksanut lähteä episodipelien junaan.

Eniten vuoden 2006 (ja yleensäkin) pelaamattomista peleistä hävettää Slaves to Armok II: Dwarf Fortress, eli lyhyemmin Dwarf Fortress, joka on ikuisesti kehitteillä oleva, lahjoitusrahoituksella pyörivä ja kulttimainetta nauttiva ASCII-pohjainen kääpiöyhdyskunnanrakentamissimulaatio. Minun on ollut tarkoitus pelata sitä viimeiset 10 vuotta, mutta pelin vaikeusaste ja oppimiskynnys ovat sitä luokkaa, että häntä on jatkuvasti koipien välissä.

Pelaamatta ovat myös The Elder Scrolls IV: Oblivion, Company of Heroes ja Galactic Civilizations II: Dread Lords. Kaiken kaikkiaan heikohko pelivuosi, ainakin PC-puolella. Seuraava vuosi onneksi korjasi tämän moninkertaisesti.

 

Vuosi 2007

1. The Orange Box

Half-Life 2 jatkoi voittokulkuaan: oranssi laatikko sisälsi peruspelin lisäksi lisäosat Episode One ja Episode Two, mainion ja innovatiivisen, portaaleja ampuvan pyssyn mekaniikkaan pohjaavan FPS-puzzlepelin Portal (jonka jatko-osa Portal 2 tullee myöhemmin käsitellyksi perusteellisemmin) sekä joukkuepohjaisen moninpelin Team Fortress 2. Kaikki tämä yhden pelin hinnalla, kaikki nämä on yleisesti nostettu vuoden ja vuosikymmenen parhaiden pelien joukkoon. Toki peruspeli ja Episode One olivat minulle jo tuttuja, enkä Team Fortressia koskaan moninpeliluonteensa vuoksi pelannut, mutta Episode Two ja Portal olivat nannaa.

 

2. BioShock

1960-luvulle sijoittuvaa tyylikästä, ääritunnelmallista ja uniikkia biopunkkia, jossa haaksirikkoutunut pelaaja päätyy Atlantin pohjalle 40-luvulla rakennutettuun, art deco -tyyliseen Rapturen kaupunkiin. Kaupungissa ovat kuitenkin asiat menneet kovasti pieleen… System Shock 2:n perinnöstä ammentava peli oli hivenen virtaviivaisempi ja tarinapainotteisempi, mutta silti etenemistapoja oli useita, minkä lisäksi stooriin oli ympätty varsin kipeitä moraalisia valintoja.

 

3. Crysis

Crysistä pidetään yhtenä parhaista 3D-räiskinnöistä ikinä, ihan ymmärrettävistä syistä. Avoin peliympäristö, äänenvaimentimin ja erilaisin tähtäimin koska tahansa modattavat aseet ja eeppinen stoori toivat Half-Life 2:n ohella hetkellisesti uutta elämää kulahtaneeseen FPS-genreen. Crysiksen päävaltti oli kuitenkin nanopuku, jonka erilaisten moodien avulla pelaaja pystyi lennosta tulemaan voimakkaammaksi, nopeammaksi tai kestävämmäksi, riippuen kunkin tilanteen vaatimuksista. Alkujaan PC:lle julkaistu peli tunnettiin myös hulvattomista konevaatimuksistaan: ympäristöä oli mallinnettu siinä määrin tarkasti, että Crysiksellä sai koneen kuin koneen tukehtumaan, vielä vuosikausia julkaisun jälkeenkin.

 

Bubbling under:

The Witcher oli puolalaisen CD Projekt Redin pätevä rooliseikkailupeli, joka muistutti kovasti BioWaren pelejä ja toi osaltaan puolalaisen Andrzej Sapkowskin kulttifantasiakirjasarjaa laajempaan tietoisuuteen. Sittemmin julkaistut kaksi jatko-osaa lienevät vieläkin kuuluisampia…

Command & Conquer 3: Tiberium Wars oli viimeinkin jatko-osa vuoden 1999 Command & Conquer: Tiberian Sunille. C&C-sarjan fanina ja vanhana RTS-hulluna naksuttelin tämän ilolla, vaikka mitään erityisen mullistavaa pelissä ei ollutkaan, olipahan vain pätevää perussuorittamista.

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: