Siirry sisältöön

Sarraute, eli vuonna 2018 luettu, osa 7

tammikuu 5, 2019

Nathalie Sarraute: Ystäväni Martereau

Mitä on ”psykologinen tarkkuus” kirjallisuudessa? Saako tällaista edes kysyä? Onko se määritelmä, johon osuisi mikäli heittäisi silmät ummessa kiven keskimääräisten kirjallisuuskritiikkien suuntaan? Kuten ”svengaava”, ”koskettava”, ”raskas”, ”pinnallinen”, ”kliseinen”, jne? Ongelmallisia, läpinäkymättömiä määritelmiä määritelmien joukossa. Tilan- ja ajanpuutteen vuoksi kritiikin kieleen ja sanastoon muodostuu syvä ura, jota pitkin voi lasketella kuka hyvänsä, joka osaa vähänkin piirtää mallista. Tavallaan kyse on sellaisen ammattikielen muodostumisesta, joka ei kerro satunnaiskäyttäjälle mitään ja johon varsinaiset ammattilaiset eivät usko, mutta sortuvat laatuvaatimusten ollessa minimaalisia. Kritiikki on lajien välissä tavalla, joka taipuu huonosti tiivistämiseen, sillä tiivistäminen edellyttää yksiselitteisyyttä, eikä taide ole yksiselitteistä. Yksiselitteisiä eivät ole myöskään yhteiskunnan tapahtumat, mutta journalismin ja uutisten ongelmat ovat oma kysymyksensä.

”Psykologisen tarkkuuden” ongelma on tietenkin siinä, että niin psykologisuus, mutta ennen kaikkea myös tarkkuus tarkoittavat eri asioita eri ihmisille. Kuinka helppoa olisikaan väittää, että nyt löytyy sitä jotain ja jättää lukija oman onnensa ja muutaman huonon esimerkin nojaan! Mitä merkitystä muille on sillä, mitä kriitikko tuntee, mikäli kriitikko ei pysty selittämään tai perustelemaan tunnettaan muille? Mitä esimerkiksi pitäisi ajatella, jos kriitikko ylistää jonkin teoksen piirrettä X ja antaa siitä esimerkiksi katkelman, joka jättää minut itseni täysin kylmäksi; onhan katkelman kaltaista kieltä puserrettu jo vuosisatojen ajan / katkelma ei osoita teoksessa olevan uusia ajatuksia tai ideoita / katkelma ei ole kielellisesti kiinnostavaa / ja niin edelleen ja niin edelleen?

Alustan tällä kritiikin ABC:llä siksi, koska mieleni teki lyödä lukijaani ensimmäiseksi juuri ”psykologisella tarkkuudella”, kun suunnittelin kirjoittavani Sarrauten, Cuskin ja Jaeggyn hienoista romaaneista (Cusk ja Jaeggy myöhemmässä merkinnässä). Huomasit varmaan, kuinka edellisen jälkeen myös sana ’hieno’ särähti korvaan? Etkö? Mutta jotta mitään voisi tapahtua: unohdetaan hetkeksi dekonstruktio ja luotetaan adjektiivien ja maun voimaan: Nämä kolme teosta ovat mahdollisesti parhaat tänä vuonna lukemani romaanit, kukin omista syistään, mutta epäilemättä omassa luennassani juuri ”psykologinen tarkkuus” yhdistää niitä.

Jos toimintaa/juonta, ympäristöä, tilallisuutta, aistillisuutta jne. karsitaan subjektin tietoisuuden ja/tai henkilöhahmojen välisyyden ehdoilla, saavutaanko ”psykologisuuden” alueelle? Ei välttämättä. Pelkkää luontoa kuvaava kerronta voi olla hyvinkin psykologista. Silti Sarraute operoi pääasiallisesti sisäisen monologin ja sitä todentavien keskustelujen kautta, Cusk erilaisten ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen toistintamisen kautta ja Jaeggy oman, murhaavan subjektiivisen kylmyytensä kautta. Kussakin teoksessa pääasiallinen keskiö on ihmisissä, tai ainakin niissä tekstuaalisissa konstruktioissa, jotka ihmiseksi kirjallisuudessa käsitämme.

Edelleen tarkentaen/laventan: Sarrauten Ystäväni Martereaun hyvin kielikeskeisen ja subjektiivisen kerronnan tasoja värittävät sotien jälkeisen eurooppalaisen porvarillisuuden kysymykset: Pikkuporvarillisuus vastaan varakkaampi/omistava teollisuusporvariluokka, pikanttina lisämakuna ”mustan lampaan” kysymys (suvun taiteilija/humanisti/tuberkulootikko; kertoja). Tämä kolmikantaisuus näkyy niin tapakulttuurissa (yhteiskunta/naapurit/”keeping up appearances”/Iso Toinen), psykologisessa sodankäynnissä (perheen sisäinen, elkeiden ja erilaisten näytelmien kautta syntyvä dynamiikka) kuin kertojan itsensä narraatiossa (ulkopuolisuuden tunne, inho, arvottomuuden tunteet). Tämä kaikki välitetään lähes maneerisesti eestaas soutavan kerronta-apparaatin lävitse. Sarraute käyttää paljon ”. . .” -tyylisiä välikkeitä lauseiden välissä. On toisinaan hankaluuksia seurata kuka kertoo milloinkin, on yllättäviä toistoja…

Alkujaan vuonna 1953 julkaistun romaanin ”kokeellisuus” on vielä loppuvuodesta 2018 tasolla, jonka ymmärrettävyys ei olisi suhteessa nykyproosan estetiikkaan missään mielessä ilmiselvää. Niin Suomessa kuin englanninkielisessä maailmassakin mennään luettavuus edellä, koska toisaalta elokuva- ja tv-kerronta, toisaalta suomalaisen modernismin jälkeinen anorektisuus. Jos otetaan kliseisin esimerkki, ei valtahuomion saavassa kaunokirjallisuudessa näy mitenkään se, että esimerkiksi James Joyce olisi koskaan edes syntynyt. Tämä ei ole mikään moite sinänsä, ainoastaan huomio; minulle on sinänsä yhdentekevää mitä luetaan, mikäli saan itse lukea sitä mitä haluan. Huomaan silti itsekin kavahtavani heti, jos teoksessa on ylenpalttisesti huudahduksia, kielellä pelailua, omituista välimerkkien käyttöä jne. Siinä määrin minäkin olen tapakulttuurin ja Aalto-maljakon vanki. Lisäksi lukijana pääsee niin mukavan helpolla, jos kielellinen ja sommitelmallinen taso eivät laita vastaan millään tavalla. Me olemme kaikki sisäsiisteyden vankeja, minkä huomaa jo pidätetyksi joutumisesta jos virtsaa julkisen kirjaston hyllyjen välissä.

Mikäli kirjallisuudentutkijoilta kysytään, Sarraute voidaankin katsoa kuuluneen osaksi ranskalaisen ”uuden romaanin” koulukuntaa, jota taasen ohjasi tietty ”kylmyys” tai ”objektiivisuus”, jne. Toisaalta juuri Ystäväni Martereau ei välttämättä ole erityisen lähellä uutta romaania siinä, missä vaikkapa Sarrauten Tropismeja on. Liikehdintä estetiikkoineen oli luonnollisesti minulle tuttu Sarrauten kirjaa aloittaessani, joten on mahdoton sanoa, missä määrin jokin valmis kehikko ohjasi luentaani. Sillä kun ajattelen Sarrautea, ajattelen myös Alain Robbe-Grillet’tä, Claude Simonia, Michel Butoria, Samuel Beckettiä, Marguerite Duras’ta, Philippe Sollersia, ranskalaista eksistentalismia, pikkutakkeja, tupakointia, elokuvan uutta aaltoa, Tel Quelia ja kaikkea sitä meemitettyä ”ranskalaisuutta”, joka on sittemmin ohjannut ahdistuneiden nuorten älykköjen käsitystä tyylistä ja kulttuurista… Toisaalta ajattelin myös Thomas Bernhardia tai ”Grazer Gruppen” jäseniä Elfriede Jelinekiä ja Peter Handkea, jotka ovat kenties jatkaneet uutta romaania eräänlaiseen päätepisteeseensä. En tiedä. Suhteeni uuteen romaaniin ja sen jälkeläisiin on aina ollut hankala, sillä vaikka se on teoriassa kiinnostavaa ja jopa hivenen mystistä, on käytännössä iso osa siitä lukukelvotonta.

(Addendum: Jenkkivastineen eli metafiktion hirtettyä David Foster Wallacen muodossa itsensä ”vakavampaa” angloproosaa on puolestaan alkanut määrittää (mikäli unohdetaan täysin viritelty ja tyhjiöpakattu paksu palkintoproosa) yhä kasvavissa määrin journalistinen kahvipöytäselkeys, josta paras esimerkki on yhdysvaltalainen, kulttuurilehtien sivuilta ponnahtanut humanistinen autofiktio-novellistiikka/reportaasiromaani/muistelumuoto. Helppous, samastuttavuus, repimättömyys, tiiviys; ei kosketa tabuihin, ei loukata ketään tai mitään, ei olla liian älyllisiä mutta ei myöskään liian hämäriä, mennään pääasiassa tunteet edellä ettei tule ”kylmää” vaikutelmaa, toteutetaan yleisen ymmärrettävyyden vaatimus…

Don’t get me wrong: nautin tästä muodosta ja se olisi myös minulle itselleni helpoin ja ominaisin muoto, koska hallitsen sen tehdasasetuksena. Se on nykykulttuurin perusmuoto, kuten vanilja. Kustannustoimitettu (käytännössä mutilaatiota ja rotupuhdistusta, mutta teoriassa tarpeellinen toimenpide, sillä aikuinen ihminen lukee vain napakasti editoituja lauseita), pidennetty (tuotettua ja sponsoroitua sisältöä, mutta pääsyvaatimus itse median eli kirjamuodon kannalta) blogikirjoitus kansien välissä. ”Mitä mietin tänään” -palsta. Uusin podcast-jakso, jossa niin vetäjä kuin vieras ovat kaikesta samaa mieltä sinun itsesi kanssa.  Vähän kuin katsoisi Inside the Actors Studiota jossa on joku joku ”sivistynyt” ja ”elämää nähnyt” vanhempi näyttelijä kuten Tommy Lee Jones tai Marisa Tomei. Tai jotain vetävästi leikattua Noam Chomsky -dokumenttia (josta unohdetaan varsinainen lisäarvon analyysi tai kapitalismin moraalittomuus sillä aktuaalisella tasolla, jolla tarkoitetaan moraalin ja etiikan kysymyksiä). Tai Robert Mapplethorpin tai Diane Arbusin valokuvanäyttelyä jossain National Portrait Galleryssa. Patti Smith. David Bowie. Neil Young. Vanhaa ja hyvää, uudessa paketissa, täältä ikuisuuteen.)

Sarrauten romaani ei ole avantgardistinen tai edes kokeellinen, varsinaiselta ”sisällöltään” se on lähimain saippuaoopperaa, mutta em. syistä se tuntuu silti viestiltä menneisyydestä ja ajasta, jolloin ”kirjallisuudella oli vielä arvo”. Tämän tunnun saanee osittain nimenomaan konteksti aikaan, mutta suurelta osin myös se käännössuomi, jonka liitän esimerkiksi juuri Otavan kirjaston kirjoihin ja sitä kautta ”arvostettuihin klassikoihin” yleensä.

Sisällön tasolla teoksessa on kertoja, tuberkuloosipotilas ja jonkinlainen huonekalujen muotoilija, joka elää setänsä, tätinsä ja serkkunsa luona. Martereau on sedän ystävällismielinen tuttava, hieman alemman tason liikemies, jota kertoja ihannoi suhteessa tiukkaan ja autoritaariseen rahamies-setään. Sitten tapahtuu talokauppa, jossa Martereau tuntuisi vetävän välistä ja asetelmat heittävät kuperkeikkaa. Toisin sanoen juoni on merkityksetön ja suoraan sanottuna tylsä, mutta silti lähes jokainen lause venyttää ja sörkkii hahmojen keskinäistä sosiaalista nokkimispeliä johonkin suuntaan tavalla, jonka voisi sanoa muodostavan ”psykologisesti tarkan” sommitelman sodanjälkeisen eurooppalaisen porvarin sielunmaisemasta, tai ainakin sellaisen olkiukosta.

Romaani, jota tapasin lukea tullessani tutustumisterapiakäynneiltä. En ollut syönyt juuri mitään, join tyhjään vatsaani kahvia ja luin parisenkymmentä sivua Sarrauten korvasta sisään valuvaa sappinestettä.

 

 

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: