Skip to content

6.8.2017 – Shaviro & Wittgenstein

elokuu 6, 2017

”I can know what someone else is thinking, not what I am thinking.”

Wittgensteinin lause on kuuluisa syystäkin, voisihan sen sanoa astuvan hämäryydessään tai paradoksisuudessaan komiikan, eli runouden piiriin. Aforistiikan käyttöarvo nähdään lähinnä tässä, mutta se on tietenkin aforistiikan aliarvioimista. Aforistiikka on komiikkaa, komiikka on runouden kaupallistettava alalaji.

Sinänsä lause ei ole aforismi vaan osa pidempää ajattelujatkumoa, mutta en ole koskaan ollut erityisen hyvä systeemien hahmottamisessa. Sitä paitsi lause tuli tällä kertaa vastaan Steven Shaviron kirjassa, joka kelaa Alfred North Whiteheadin filosofiaa suhteessa spekulatiiviseen realismiin, ei varsinaisesti Wittgensteinia lukiessa.

Heti kärkeen oma arvolauselmani on latautunut myös toisella tavalla (hämäräpoeettisen lisäksi), koska en ole erityisen kiinnostunut (filosofisen) teorian käyttöarvosta, ellei ideoiden muodostumista sinänsä lasketa sellaiseksi. Minua voitaneen syyttää, syystä, obskurantismista (jonka Adorno katsoi johtavan herkästi fasismiin); mutta en olekaan filosofi, ainakaan akateemis-julkaisullisessa mielessä, vaan kirjoittaja. Tunnemme banaalin vertauksen kirjailijasta kaiken syövänä ja märehtivänä sikana (mikä tuntuisi olevan osuva, kaikin puolin), mutta oma laatuni lienee lähempänä ihmistä, joka kuulee tahallaan väärin. Rikkinäinen puhelin on manipulaation perustyökalu, koska taiteellisen alibin turvin voi tunkea sormensa mihin reikään tahansa.

Toisenlaisen latauksen luo oma elämäntilanteeni ja se, millaisessa kulmassa tajuntani on ottamassa vastaan lukemiani lauseita ja käyttämässä niitä omiin tarkoitusperiinsä. Koska olen toipumassa pitkän suhteen päättymisestä ja ns. identiteettini on melko sekaisin, ajattelen/tunnen sitaatin äärellä oitis, että minulla ole toivoakaan päästä selvyyteen siitä mitä ajattelen, mikä on identiteettini tai missä sijaitsee minuuteni. Niinpä perustelen läheisriippuvaisuuden rajoilla häilyvän kiihkoni kohti toisia ihmisiä sillä, että voin vain tietää mitä muut ajattelevat, voin löytää itseni vain muiden kautta. Eräänlainen aforistis-baudrillardilainen inversio, siis!

Itsensä löytämisen zen-kapitalistisessa subjektihelvetissä nimeltä hyvinvointivaltio tällainen lähentelee jumalanpilkkaa, tuleehan itse aina tuntea ensin, rakastaa ensin, muodostaa ensin. Tulevathan logos, korrelationismi ja oman tajunnan huurujen lävitse puskeminen aina ensin.

Joka tapauksessa Wittgensteinin lauseessa on kyse, Shaviron mukaan, epistemologisen kategoriavirheen kritiikistä, eli jostain aivan muusta ja aivan toisella tasolla: jos minulla on tunteita, minun ei enää tarvitse tietää että minulla on tunteita tunteakseni ne. Ei siis ole mitään epistemologista ongelmaa, minun ei tarvitse ”tietää” mitä ajattelen ajatellakseni sen. Sen sijaan minulla on hyvät perusteet ”tietää”, mitä muut ajattelevat, ovathan he saattaneet kertoa sen minulle, ehkä olen tulkinnut sen heidän kasvojen ilmeistään. Ja niin edelleen.

Ylipäänsä aloin kirjoittaa tätä muistiin, koska aluksi Shaviron selitys banalisoi Wittgensteinin lauseen aforistisen arvon silmissäni. Onhan ensinnäkin masentavaa kuulla, että jollain lauseella todellakin tarkoitettiin jotain! Toiseksi, että sillä tarkoitettiin jotain aivan muuta, kuin mitä sen äärellä itse fabuloin. Kolmanneksi, että aforistiikkaa/runoutta/taidetta käytettiin välineellisesti johonkin muuhun (vaikka eihän Wittgensteinin lause ole mitään mainitsemistani). Tässä on taas vahva lataus: huomaan halveksivani kaikkea taidetta ja ajattelua, jolla on jokin ”tehtävä”. Varmasti se on freudilaista, mutta myös rakenteellista. Toisaalta niin on kaikki muukin, enkä ole vieläkään vakuuttunut siitä, että jonkin ”alkuperän” löytäminen merkitsisi mitään. Viimeistään siitä seuraava muutosprosessi laittaa alulle jonkin toisen viruksen. Kritiikki synnyttää aina vastapoolinsa.

Huvittavana anekdoottina mainittakoon, että kun yritin googlailla suomalaista käännöstä Wittgensteinin lauseelle (uskomatta hetkeäkään kohtaa löytäväni), sain tuloksia, jotka kertonevat kaiken tarpeellisen epistemologian reaalisesta tilasta: mitä miehet ajattelevat naisista, mitä naiset ajattelevat miehistä, mitä miehet ajattelevat seksin aikana, mitä kumppanin ajatuksista voi tietää, mitkä ovat yleisimmät virheet parisuhteessa…

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: