Skip to content

Elokuvamuistiinpano: Arrival

joulukuu 14, 2016

((SPOILEREITA))

Denis Villeneuve on epäilemättä taiturimainen ohjaaja. Itsetyytyväinen nautinto, jonka Arrivalin ensimmäisten 30 minuutin katsominen minussa herättää, on häpeämätöntä. Alun malickmaiset narraatiot ovat kenties ainoa kauneusvirhe, koska puhetta ei tarvittaisi. Mutta miten lapsensa sairaudelle menettänyt, takaa päin kuvattu Amy Adams kävelee sairaalan käytävää pitkin, kuin oman ahdistuksensa ympyrämäisen kehän kaarta… analogia on kenties Kubrickin 2001:n avaruusaluksen kehä, jota pitkin tohtori Poole juoksee. Vasta myöhemmin ymmärrämme, että ajan syklisyys tai ”samanaikaisuus”, lineaarisuuden vastavoimana, hallitsee elokuvan tematiikkaa, palon muodosta aina heptapodeiksi kutsuttujen muukalaisten kirjoitusjärjestelmään, joka muistuttaa zen-buddhalaisen kalligrafian (esimerkiksi) valaistumista, tyhjyyttä ja maailmankaikkeutta tarkoittavaa ensō-merkkiä.

Mutta nyt kameran liike on dynaamisempaa, Adamsin hahmo kävelee edelleen, aikaa elokuvan maailmassa on selkeästi kulunut, hän on edelleen surullinen, mutta liike on horisontaalista ja etenevää, taustalla tapahtuu paljon, hän on opettaja, kenties yliopistossa… tai myöhemmin, helikopterikameran kuvaamana, lennämme päähenkilöiden mukana sekasortoisesta yhteiskunnasta selittämättömyyden siihen usvaan, jota avaruudesta saapunut muukalaisten palko edustaa. Maankamaralla usvaan näyttäisi johtavan yksi ainoa, katoava tie.

Onko tyylikeino onnistunut, mikäli tyylikeinoon kiinnittää huomiota? Kysyn tätä itseltäni keskimäärin jokaista ”vakavaa” elokuvaa katsoessani. Muukalaisten ilmestyttyä ja päähenkilöiden majoittauduttua ”kentälle” saapuneen palon lähelle liike pysähtyy, koska epätietoisuus ja yhteisen kommunikaatiojärjestelmän löytämisen työ alkavat. Myönnän toivoneeni, ettei muukalaisia näytettäisi ollenkaan. Tämän tiivistää elokuvan alkupään kuva muutamista epäuskoisista kasvoista lähes tyhjässä luentosalissa, kun he seuraavat suurelta näytöltä uutisia muukalaisten saapumisesta. Elokuvataiteen perustekniikkoihin lukeutuva hahmojen ilmeiden näyttäminen itse kohteen sijasta on mitä lovecraftiaanisin: voiko selittämätöntä selittää, käsittömätöntä kuvata?

Loppua kohden halutaan, syystä tai toisesta, kerätä nippuun kaikki first contact -leffojen kliseet, mutta samalla niitä myös sovelletaan sopivasti. Koko käänteen, suuren aika-gimmickin idea toimii ja kasvaa siten joksikin muuksi kuin pelkäksi kikaksi nimenomaan ja vain siksi, että tuon ”aikakielen” ymmärtämään opetteleminen on verrannollinen sille, että katsoja alkaa ymmärtää elokuvan narraation ja kronologian kielen: nämä eivät olekaan flashbackeja, vaan flashforwardeja, välähdyksiä tulevasta, jonka aikakielen oppinut päähenkilö alkaa ”muistaa”. Juonikäänteet sisältävät harvoin näin elegantteja metaelkeitä.

Valkopesun, keskiluokkaisuuden ja skandinaavis-modernistisen kuvaston (Martina Hoogland Ivanowin työt olivat elokuvan referenssinä) jätän tässä sen kummemmin perkaamatta, koska mikäpä prestiisiviihde ei niitä edustaisi.

Huomionarvoista aivan muista kuin elokuvallisista syistä saattaa olla Kiinan vahva läsnäolo niin elokuvan juonessa kuin dialogissakin: loppupuolella on pitkä, käsikirjoittajan viikkokausia hioma puhelinkeskustelu mandariinikiinaksi ja koko elokuvan ajan eräänlaista pahiksen viittaa pitänyt kiinalainen kenraali paljastuukin lopussa humaaniksi ihmiskunnan pelastajaksi. Kyllä, Kiinassa on valtava määrä potentiaalisia katsojia, joiden lompakolle pääseminen on vuosi vuodelta tärkeämpää Hollywoodille. En tiedä onko tästä Arrivalin kohdalla kyse, mutta osuipa silmääni. Aiheesta kannattaa katsoa vaikkapa tämä näpsäkkä 6-minuuttinen videoessee.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: