Skip to content

Keskiviikon musta tajunnanvirtanen

elokuu 5, 2015

Mansikan/ta kiilaa loven isokynnen alle, päältä tummuu ja siinä vaiheessa ikään kuin menee maku tästäkin hommasta. Bloggaaminen menee edelliselle minitarinalle analogisesti, mitä minä vikisin jo vähintään viisi vuotta sitten, erehdyinhän pitämään netissä puhumisen tapaa jotenkin ainutlaatuiseksi siten, kuin vaikkapa elokuvan kieli voi olla ainutlaatuinen. Siinä missä Hollywood on tehnyt toiminta-kuvaa oikeastaan aina, vaikka moisen kuvan väitetään tulleen loogisen elinkaarensa päähän jo 60-luvulla, on blogien kerronta ollut pääosin keltaisen lehdistön kerrontaa julkisesti aina. Kuvan aikakaudella teksti on muuttunut kuvaksi, kertoohan tuhat sanaa todella paljon vähemmän.

Kun syö marjoja liikaa ja etenkin perkaa, valtaa hilloisa äitelyys, ja syöminen alkaa olla samaa mussutusta perkaamisen ja punertavanarkojen peukaloiden kanssa. Siten pitäisi mansikat & liika hipellys pitää toisistaan erossa, tai pian löydät itsesi Imagen wc-blogirullasta naputtelemassa parillisia kaskuruudukkoja. Marjavertauksessani ei ole varsinaisesti mitään järkeä, mutta kynteeni sattuu, minkä lisäksi mansikat ovat (herkullisuutensa, terveellisyytensä ja yleismaallisuudensa ohella) siinä määrin banaali ja yleinen asia näin kesällä, että uusia perunoita, uusia perunoita.

Blogigallerioissa ei sikäli ole mitään pahaa, sinne ne menevät kuolemaan siten (viittaahan siihen jo Imagen nimikin), kuin näyteikkunassa tai mainoksessa kuollaan, kuukauden työntekijän raamiin. Kädenojennushan se yksilölle on, tehdystä työstä ja näkyvyyttä tulee lisää, kiinnostavien blogien löytäminen on helpompaa, Imagessa on oikeastikin hyviä blogeja jne. Vaikka A-lehdet ei varmasti anna mitään ilmaiseksi, eikä CV- tai WC-logiikan mukaan sähköisen diplomin jälkeen asuntolainakaan vituta enää yhtään.

Toisaalta lienen melko yksin antipatioideni kanssa suhteessa ”journalistisiin” kolumniblogeihin. Eihän mikään viittaa siihen, että keskivertolukija mitään muunlaista haluaisi lukea. Aivan samoin, kuin hypertekstit jäivät tulematta kirjallisuuteen.

Nykymainos on vaikkapa postmoderniin menneisyyteen vangittu vaikeasti kehitysvammainen aave, joka menee ihmisistä jälkiä jättämättä läpi siinä, missä kvartaalitalouskin tai perussuomalaisten ”en osannut aavistaa, että takapajuis-regressiivinen nationalismi voisi olla jotenkin liitettävissä natsismiin” -populismi. Ostopäätöskuittejani selaamalla voin empiirisesti todentaa, ettei tiedossani ole yhtäkään valtamediassa tai kaduilla pyörivää mainosta, joka olisi minut aktuaalisesti saattanut minkään tietyn tuotteen hankintaan. Tietysti moni tutkimus lannistaa, ikään kuin aaveet toimisivat tietoisten hetkien välissä. Kuin ne Doctor Whon olennot, jotka ovat olemassa vain silloin, kun me emme katso niitä tai ajattele niitä, joiden perimmäinen sopeutumismenetelmä on aina ollut piiloutuminen.

Blogi on salakavalampi mainos, sillä ihmisellä voi olla hyvä eli omasi kanssa yhteensopiva maku, vaikka hän olisi pohjimmiltaan rasiallinen Voileviä. Toisaalta voidaan edelleen miettiä, onko kukaan meistä pohjimmiltaan tai sisimmässään mitään muuta kuin Voileviä. Jokin tarkoitushan lienee olemassa sille, että ihmiset lopettavat toisilleen puhumisen ja katsovat mieluummin merkkejä ja kuvia siitä, kun toiset puhuvat, tai ainakin jossain mielessä mitattuna puhuvat. Sitä paitsi blogeissa voi olla kauniita kuvia kauniista ihmisistä, joita kasaamalla vierekkäin tai diaesitykseksi saattaa olla yhden kerran runkkumatskut hanskassa. Vastaavasti blogeissa voi olla melko rumien ihmisten kirjoittamaa sujuvaa tekstiä. Keskimäärin moni ihminen osaa pukeutua ja syödäkin itse, mikä näkyy, totisesti, kirjallisessa maailmassa.

Luvassa nostalgisointia omia Kasvuvuosiani kohtaan, eli en ole tokikaan blogeja mitenkään säännöllisesti jaksanut lukea sitten LiveJournalin kulta-ajan (paitsi ehkä Svenin Käymälää); pitkähännällinen & huolittelematon vuodatus on jaloin verkkokirjoittamisen muoto, minkä aisti jo heti silloin, kun media otti ensimmäiset läskivauvanaskeleensa kohti nettisanan loisintamista. Koko maailma on nykyään kolumni. Lehtiä ei tarvitse, mutta blogeja ei viitsi lukea. Mutta ehkä kyse onkin siitä, miten ja miksi blogia jaksaisi enää 3-kymppinen kirjoittaa, ovathan ikätoverit jo jossain paskassa duunissa tai perheessä, eikä tällaiselle (millaiselle?) ylijäämälle jää enää aikaa, eikä varsinkaan uskoa — voi vain luottaa työn tuomaan tyhjyyteen, jota paikkailemaan porvarillisen sivistämisyhteiskunnan ns. aikuiseksi ehtinyt penikka tulee itseään täyttämään, ja minulla apurahanen kenties jatkuu vielä vuoden tai pari.

Sillä aikahan se on rahayhteiskunnan kauhein edellytys. Romanttisesti ajateltuna ”vapaalla yksilöllä” aikaa ei ole, mutta työntekijällä aikaa ei ole — riittävästi. Työtä tehdessään ihminen ei tietenkään uppoudu, vaan katoaa. Siinä mielessä kaikki eskapismi ja työskentely ovat saman kolikon kääntöpuolet. Ymmärrätte kyllä, miksi alkoholistit kuvaavat tointaan raskaaksi työksi. Tai pelatkaapa vaikka FarCry 4 sataprosenttisesti läpi, tappamisen meiningillä. Koukuttaa kyllä, mutta fysiikan päälle käy ja uniinkin tulee. Lisäksi työviikostanne tulee lähemmäs 60-tuntinen, paitsi jos harrastaa välissä kivasti liikuntaa kuten minä, niin 30-tuntisia tulee kaksi.. Lopputulema ei ole sen näkyvämpi tai yhtään merkityksellisempi kuin keskimääräisen toimen työviikon. Kaupasta haettu ruoka ulostetaan seuraavana päivänä savena maahan. Taidetta ei tarvitse mihinkään, paitsi kuluttamiseen.

Elokuvateatterin alkumainoksien aikana aina mietin, että saako näille edes tuhahtaa, vai onko sekin jo julkeaa huomion kiinnittämistä. Vähän kuin hihittelisi sille, jos jonkun lorotus kuuluu vessan ohuen oven lävitse. Tietenkin sille pitäisi hihittää, defekaatiossa ei ole mitään luonnollista tai normaalia, mutta ymmärtänette ajatuksen. Samoin on alettu ohittaa löysät blogitekstit siinä kuin ylläpitokolumnitkin. Uutisia en seuraa sitäkään vähää, sillä mikään sanomalehti ei ole ensimmäisten 30 vuoteni aikana liittynyt omaan elämääni varsinaisesti mitenkään. Kaikki uutiset, eli kaikki epäinhimilliset kriisit, johtuvat typerästä, heikosta ja alistavasta ihmisestä, joka tulee tekemään typeriä kompromisseja & kasaamaan tämänkin Rooman tuhoon asti. Eroan tuosta ihmisestä vain siinä, että myönnän laiskasti paskuuteni ja toimen mahdottomuuden jo ennakkoon. Rapatessa roiskuu, harmi vain että siitä kärsii 90% muusta ihmiskunnasta. Tietenkin saa ja mahdollisesti pitääkin yrittää (vähänpä täällä on mitään muutakaan tekemistä), mutta samalla logiikalla myöskään minun ei siitä tarvitse lukea.

Toistaiseksi en osaa sanoa, onko suhteeni ”dialogin käymiseen rasistien kanssa” sama, kuin suhteeni sanomalehtien lukemiseen. Ilmiselvää (mutta millä tavoin?) on vain se, että näinä päivinä median täyttämä (myönnän, busted: uutisten nettilinkit, yleensä vitseinä lähetetyt, tavoittavat minut vielä, sillä kesätoimituksen juttumerkit sovitaan humalassa & vailla sen kummempaa sisä-/luku-/kirjoitustaitoa, eihän sitä vaadita enää Hesarinkaan pääkirjoitustoimittajilta) identiteettipoliittinen tyhjänpuhunta on presidentinvaalien tai homokysymysten kaltainen oksennuspakkoliike, joka vain esittää olevansa poliittinen kysymys, mutta kerää silti mustia läiskiä kuin kärpäspaperi. Konservatismi on siitä outo suuntaus, että vaikka se tietää mihinkään palaamisen tai minkään pysäyttämisen olevan mahdottomuus (vähän samoin kuin vastustaisi jumppatrikoiden käyttöä kaupunkiasusteena), se jaksaa jauhaa. Tokikin kyseessä on vain heikkoitsetuntoisten ja vähän markkinakärryiltä pudonneiden (yleensä miesten) itsesuojelumekanismi (vrt. vuosituhansien takaisista, markkinavetoisista kaupungeista ulospotkitut/paenneet nomadis-patriarkaattiset heimot, jotka Mooses-komplekseissaan päättävät vallata kaupungit takaisin & palauttaa ”vanhat hyvät arvot”; jotta alistetut pääsisivät alistamaan ja sulkemaan siten ympyrän; vaihtoehtoisesti voit verrata pua-miehet tai näiden kahden risteytyksen: Henry Laasanen, Timo Hännikäinen Ilman-aikanaan) mutta toisaalta mikään ei pelasta mieheltä, joka luulee asiansa olevan oikeutettu, joka luulee olevansa järkevä ja johdonmukainen, jolla on yksisuuntaiset insinööriaivot, jolla on arvot.

Joka tapauksessa valtaa ns. pitävän ei tarvitsisi länsimaisessa valtiossa lukea, ”asioita korjatakseen”, enää riviäkään sanomalehtiä, mutta esimerkiksi jo Netflixin seuraamatta jättäminen on pahempi erhe. Ihan siksikin, että edes vähän viihdettä seuraava ei kehtaisi enää mussuttaa siitä, miten joku ei viitsi tehdä vaikkapa töitä. Psykohistoriallinen selonteko siitä, miten, miksi ja millaiseksi nuoren ihmisen olemassaolo ja suhtautuminen työntekoon on (viihteen & taiteen & filosofian & yksilökuvan jne. jne. vaikutuksen vuoksi) muuttunut uupuu edelleen, eikä tällä(kään) maalla ole minkäänlaista toivoa niin kauan, kun keski-ikäiset pukumiehet rauhoittelevat toisiaan, että joo, kyllä työnteolla on merkitystä ja vielä me tällä lässytyksellä noustaan, vaikka jokainen tietää, että ei, ei sillä ole merkitystä, ainakaan suuressa mittakaavassa, ainakaan täällä. Toivoisin, että tuollaiset miehet eivät hakeutuisi julkisiin virkoihin, tai edes julkisille paikoille. Suomi on loppusijoituspaikka, täällä elää loppuasukkaita. Tai Suomi oli, ehkä se lopullinen paikka on oleva Kiina. Ei kai kaukaasialaisia ole enää kauaa jäljellä. En tiedä. Onneksi omat vanhempani ovat olleet jo 5 vuotta eläkkeellä ja sisarenikin sopivassa uraputkessa.

Aivan samoin piratismia ei voida vastustaa kieltämällä piratismi (vertaus: kielletään valokuitu! kielletään spraymaalit! kielletään digitaalisten laitteiden käyttö!), vaan ainoastaan keksimällä uusia keinoja kapitalisoida ko. piratismi. Case in point: Spotify. Perimmäistä ongelmaa, eli pääoman kasautumista sitä ansaitsemattomille se ei poista, mutta selvää on, etteivät piratismin vastustajat sellaista haluaisikaan.

Mutta joo, näitä minä mietiskelin kääntäessäni Tommi Liimatan Valo paistaa rummun läpi -sarjisalbumin sivulta 63 sivulle 64.

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: