Skip to content

Kesäkuun leffat

lokakuu 29, 2014

Taas neljännesvuosi myöhemmin, eli usein jo muistin tuolta puolen. Kauheaa kieltä koska en jaksa oikolukea.

 

Elysium (Neil Blomkamp) * *

Uusi-seelantilaisen Blomkampin District 9 oli aikoinaan (enemmän täällä) ihan kiinnostava apartheid-allegoria scifielokuvan vaatteissa. Elysiumissakin parasta on vuoden 2154 Los Angeles, joka tuntuu kummallisen uskottavalta. Entinen suurkaupunki on enää lähinnä verkkoaidoilla aidattu hiekkaerämää, jossa valtaosa väestöstä on hengenvaarallista orjatyötä tekeviä latinoja. Muuten leffa onkin kliseistä scifitoiminnaksi äityvää tuubaa, joka menee yhden illan popkornista sillä erotuksella, että popkornissa on proteiinia, kuitua ja melko vähän rasvaa.

 

Frozen (Wang Xiaoshuai) * * *

Idealtaan huomattavasti tylsähköä ja dempattua toteutustaan kiinnostavampi elokuva nuoresta performanssitaiteilijasta, joka päättää tehdä itsemurhan neljässä vaiheessa, vuodenaikoja mukaillen. Kiinnostavuus tulee lähinnä sosiopoliittisista kytköksistä: leffa kuvattiin Kiinassa ilmeisesti melko salaa (ohjaaja oli jo valmiiksi mustalla listalla) ja pienellä budjetilla, sillä lupaa näin poliittisesti arvelluttavaan matskuun ei oltaisi ikinä saatu. Leffa kiellettiin Kiinassa ja Wang salakuljetti sen maasta. Varsinaiset performanssikuvaukset toimivat ihan ok, mutta muuten minun oli vaikea kiinnostua. Taide/yhteiskuntaideologiset puheenvuorot ovat tietenkin oma juttunsa, jos kohta taiteen vuoksi kuoleminen onkin tekorankka meemi. Filosofisella hymistelyllä ei elokuvataidetta synny, oli se ”rankkaa” tai ei. Silti ilman muuta kiinnostava pieni elokuva, kunhan sietää tuhnut tyhjäkäyntijaksot.

 

The World (Jia Zhangke) * * * *

Huomattavasti vahvempaa kamaa onkin sitten tämä Jia Zhangken elokuva urbaanin globalisaation ja perinteisen kulttuurin törmäämisestä kiinalaisessa teemapuistossa, jonka teemana on ”maailma”. Toisin sanoen puistossa on pienoiskokoisia jäljennöksiä maailman ihmeistä: miksi poistua Kiinasta, kun Kiinassakin voi mennä Pariisiin jne. Tällaiset yleiset allegoriat eivät ole koskaan tokikaan erityisemmin kiinnostaneet minua, mutta leffan ansio syntyykin teemapuistossa työskentelevien pienten ihmisten kuvaamisesta. Tämänhän voisi ajatella kiinalaiseksi analogiaksi George Saundersin CivilWarLand in Bad Decline -novellikokoelmaklassikolle, jonka kaikki novellit sijoittuvat erilaisiin usalaisiin teemapuistoihin. Saundersin ote on toki futuro-satiristis-parodinen siinä, missä Zhangken elokuva on pikemminkin kaihoisan arkinen muutamin absurdein leikkauksin.

 

The Adventures of Sherlock Holmes (Alfred L. Werker) * * *

Lupsakkaa vintagea. Olen tosin modernimman Watsonin miehiä, tämän version W on makuuni liian hömelö ja typerä.

 

Lost Highway (David Lynch) * * * *

Teinivuosieni tärkeimpiä leffoja, katson edelleen muutaman vuoden välein. Tällä kertaa siksi, koska olin juuri lukenut Žižekin mainion luennan elokuvasta. Lost Highway vaeltaa melko ainutlaatuisella tavalla makujeni virroilla, voin käyttää sitä kompassina tai lakmustestinä arvioidessani, olenko kulloisenakin kautena räiskyvän psykomoderni vaiko hillitymmän klassinen. Siis onko olo likainen vai ei.

Olen pitänyt aina enemmän elokuvan ensimmäisestä puoliskosta, rakastan pääosaparin arkkitehtuuriltaan kiinnostavaa kotitaloa (joka on muistaakseni oikeasti Lynchin oma talo). Siitä tulevat samanaikaisesti mieleen Maya Deren (jonka elokuviin Lost Highway aivan selkeästi viittaa) ja Twin Peaksin välitilat, toisaalta Beckettin ja Antonionin modernistinen tilaeksistentialismi. Vuosien varrella huoneisiin on muuttanut mitä erilaisimpia sävyjä. Toisaalta kaikki ”muistettavammat” jutut, Robert Blaken Mystery Man -hahmon ensimmäistä esiintymistä lukuun ottamatta, lienevät leffan loppupuolelta, Balthazar Getty -jaksosta. Gettyyn on tosin enää vaikea suhtautua neutraalisti (no ok, en koskaan pitänyt näyttelijästä) sen jälkeen, kun on lukenut tämän David Foster Wallacen esseen elokuvan kuvausten tiimoilta: Getty oli ilmeisen mulkero diiva.

Aiemmin olen kirjoittanut leffasta ainakin tämän ja tämän.

 

L’Eclisse (Michelangelo Antonioni) * * *

En ole vieläkään onnistunut hullaantumaan Antonionin trilogiasta (L’Avventura, La Notte, L’Eclisse), vaikka niissä liuta hienoja kohtauksia onkin. Tunne on outo: ymmärrän ja jopa tunnistan itsessäni, mitä Antonioni hakee, mutta silti elokuvat ovat jotenkin… tylsiä ja triviaaleja. Kuin esteettisesti taitava tyyppi opettelisi käyttämään kameraa. Aivan kuin olisin itse ajatellut ja hylännyt monet näiden elokuvien arkkitehtuureista ja tapahtumapaikoista. 60-luvun italo-ranskalaisesta geometrisesta estetiikasta pitää päästä vähitellen yli. Kaikkein vahvin tämä tunne on L’Eclissen kohdalla. Aivan kuin Antonioni onnistuisi kuvaamaan täydellisesti omaa tylsyyttäni. Ongelma vain on siinä, että tylsyys on tylsää, vaikka sen kuvaisi täydellisesti. Myöhempi, Punaisen erämään ja The Passengerin Antonioni viehättää minua enemmän.

 

Edge of Tomorrow (Doug Liman) * * *

Kesähöpöleffojen positiivinen scifitoimintayllättäjä. Hyvä wiihdetawara.

 

Ip Man (Wilson Yip) * *

Varsinkin loppupuolella toooodella synkän nationalistiseksi äityvä semibiografinen leffa legendaarisesta Wing Chun -taistelulajiopettajasta. Leffana pöhkö vaatehenkari hienoille taistelukohtauksille, joiden vuoksi sen katsoinkin.

 

Transformers: Dark of the Moon (Michael Bay) *

Kakkososasta sanoin aikanaan suunnilleen näin: ”Transformers: Revenge of the Fallen on paskuudessaan ja härskissä tolkuttomuudessaan tehosteleffojen Ponterosa: eli aivan saatanan hyvä, silkkaa käsitetaidetta. Tavallaan Bay koettaa viedä blockbuster-kehityksen ainoaan loogiseen päätepisteeseensä: täysin satunnaiseen tykityshelvettiin. Varoituksen sana: leffa on luultavasti jokaisen muun katsojan mielestä vihonviimeistä paskaa.” Niin tai näin, tämä kolmas osa on ihan rehellisen märkää kakkamehua, jolta kannattaa lähinnä välttyä.

 

Under the Skin (Jonathan Glazer) * * *

Scarlett Johanssonin esittämä nainen haahuilee Skotlannin syrjäseuduilla metsästämässä miehiä. Leffa, josta ei kannata tietää ennakkoon liikaa, mikäli uskoo spoilereihin (minä en usko, mutta en silti kerro tämän enemää). Luettavissa semi-kiinnostavaksi hämäräksi kamaksi (teknisesti kiinnostava) tai vastaavasti tekotaiteelliseksi kakkapitkoksi. Pohjaa Michel Faberin kirjaan, jossa avaruusolento huumaa maan asukkaita ja salakuljettaa nämä kotiplaneetalleen.

 

My Darling Clementine (John Ford) * * * * *

Ei liene kovin yllättävää, että kaltaiseni leffafriikki tykkää John Fordista (vaikka The Searchers onkin yliarvostettu). OK Corralin taistelun kuvaus Henry Fondalla varustettuna.

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: