Skip to content

Carpe dente

kesäkuu 25, 2014

En (tai kaiken tapauksen poikineen nisäkäshuumorin perusteella: emme) yksinkertaisesti mahda sille mitään, Luis Suarezin toteemiset etuhampaat pakottavat maagiseen ajatteluun ja outoihin ylilyönteihin. Mutta kuka ei mielessään liittäisi puremiseen nimenomaan alkukantaisia ja kiellettyjä konnotaatioita? Stereotypioiden mukaan pureminen (muutoin kuin syödessä) on sitä mitä lapset ja eläimet tekevät, tappelussa naiset ja tytöt… Siksi kiveen hakattuja sääntöjä henkihieveriin saakka kunnioittavalle (ja silti niitä alinomaan kiertämään ja manipuloimaan pyrkivälle kts. kentällä peilaaminen [siinäpä vasta kuvastava sana!]) mieskatseelle on tuplasti kauhistuttavaa, jos mies puree (esim. Mike Tyson). Tuolloin rikotaan puhtaan hengen ideologisia herrasmiessääntöjä, urheilun pohjimmiltaan spartalais-homoseksuaalisia ihanteita: tämä systeemi on suljettu ja homogeeninen, tähän systeemiin ei tarvita mitään ulkopuolista, tuollainen ei kuulu urheiluun

Ovatko hampaat Suarezin voiman ja taidon tyyssija? Jos ne kiskottaisiin irti, kuihtuisiko Suarez kuin kasvi? Pöytälaatikkopsykologi koputtaa puuhun: joutuiko hän poikasena tovereidensa pilkan kohteeksi suurien hampaidensa vuoksi, onko kaikki tuska ja epävarmuus tiivistynyt niiden kalkkiin, antavatko ne nyt kaiken takaisin? Kuin omasta tahdostaan toimiva käsi, The Addam’s Familyn Thing…

Sillä vaikka Suarezista on tehty jo lukematon määrä meemikuvia, joissa hänelle on lisätty vampyyrin kulmahampaat, on kysymys nimenomaan hänen etuhampaistaan. Ne herättävät ihmisissä alitajuisen mielikuvan jyrsijästä tai vastaavasti pienestä lapsesta maitohampaineen, vielä keskenkasvuisine mittasuhteineen. Suarez ei ole petomainen kulmahammas-dracula, jonka irvistyksessä asuu susi ja tiikeri. Hän on Klaus Kinskin dracula, kauhein kaikista, hirvittävä piennisäkäs: jänis, piisami, rotta. Ei raastava ja repivästi haukkaava vaan puraiseva, nakertava, iljettävä.

Hampaiden symbolinen voima. Kenties Suarez puri eilisessä pelissä Giorgio Chielliniä – luoja tietää hänen purreen ennenkin – mutta silti inhottavin hetki oli se, kun Suarez piteli hampaitaan (muka?) tuskissaan. Meistä jokainen tunnistaa oitis sen kivun ja pelon, joka varsinkin etuhampaisiin liittyy. Hampaiden menettämisen pelko. Kaikki ne loputtomat painajaiset, joissa hampaat, lopulliset ja ainoat hampaat, heiluvat ja lähtevät irti, pyörivät ja kirskuvat suussa kuin kivenkovat pirstaleet…

Ja Suarezilla etuhampaat ovat suuret, ne määrittävät hänen olemustaan. Ne ovat hänen viehättävän hymynsä salaisuus, mutta hirmuiset hänen irvistäessään. Hänen taitoaan rakastaa, hän pystyy yksin kannattelemaan joukkuettaan, mutta maalin tehdessään hänen silmänsä vetäytyvät tummiksi viiruiksi, etuhampaat työntyvät ulos. Hänen kasvonsa muuntuvat totisesti Toisen kasvoiksi, varsinkin kuvankäsittelyn augmentoimina, ikuisiksi ajoiksi mieliin iskostettuina.

 

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: