Skip to content

Wiren Fuck-kohtaus (Tommille ja Samulille)

tammikuu 5, 2014

David Simon has said that, when working on the book Homicide: A Year on the Killing Streets, Jay Landsman and he discussed the possibility that homicide detectives would be able to communicate solely through the word ”fuck”. Years later, in this episode, he fulfilled this fantasy by having Bunk and McNulty successfully work a crime scene, communicating only through that word.

 

Totisesti kohtaus toimii. Tietenkin se toimii. Sillä tapahtuman kuljetuksen kannalta dialogia ei edes tarvittaisi; kohtaus on visuaalista kultaa, aivan kuten vaudeville, mykkäelokuva tai slapstick-huumori. Fyysinen liike, vangittu aika on elävän kuvan ydin, vaikka kaikkein arvostetuimmat tv-sarjat (HBO jne.) ovatkin nykyään pääasiallisesti balzacilaista realismia ja tv-teatteria. Tietenkin niissä on myös hienoja rajauksia, kuvia ja kohtauksia, mutta pääasiallisesti kyse on hahmoista ja heidän sosio-ekonomisista suhteistaan. Mutta siitäkin huolimatta ammattilaisen kuvaaminen työssään toimii aina (paitsi jos se ammatti on kirjailija). Siksi esimerkiksi suomalaiset rakastavat Pauligin Juhla Mokka -mainoksia. Myös poliisin työ pohjannee pitkälti protokollaan, tiettyyn järjestykseen, toisteisiin liikkeiisiin. Tässä kohtauksessa sisältö toimii poikkeuksellisen hyvin, sillä siinä on kuin itsestään draaman kaari: aluksi sekavalta näyttävästä rikospaikasta alkaa paljastua rikoksen kulku ja konstellaatio: mistä ja miltä korkeudelta ammuttiin, mistä löytyy reikä joka vastaa toisen reiän sijaa, mistä löytyy luoti, mistä hylsy.

Bunkin ja McNultyn riemastuttava fuck-dialogi on vain kuorrute ja tietyssä mielessä sosiaalipornoinen myönnytys, joka muistaa nostaa henkilöhahmot ympäristön kanssa samalle viivalle. Kohtaus on siitä jokseenkin harvinainen, että tässä tilalla, ympäristöllä on oikeasti kerrankin enemmän merkitystä kuin hahmoilla. Tai olisi, ellei rakastettavan pollarikaksikon luonteenpiirteitä alleviivattaisi tässäkin.

Toisaalta dialogi on toteutettu hienosti, tarvitsee vain eliminoida puheesta kaikki turha, toisin sanoen kaikki muu paitsi affektiiviset fuck-sanat; hahmojen perusfiilis ja energia välittyy jo yksin niiden rytmityksestä.

Itse asiassa väitän, että esimerkiksi mikä hyvänsä HBO:n sarja voitaisiin totetuttaa samalla tavalla ilman, että mitään elintärkeää jäisi puuttumaan. Äänenpainoilla. Kuten koirillekin puhutaan.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: