Skip to content

Miten olla puhumatta kirjoista joita ei tarvitse lukea

joulukuu 30, 2012

Sivistyneet henkilöt tietävät, että sivistys on ennen kaikkea suunnistamista, orientoitumista – ja mikä tärkeintä, sivistymättömät eivät sitä onnekseen tiedä. Sivistyneisyys ei ole sitä, että on lukenut sen tai sen kirjan, vaan taitoa löytää tiensä kirjojen muodostamassa kokonaisuudessa, sen tietämistä siis, että ne muodostavat kokonaisuuden, ja kykyä antaa kullekin osaselle oma paikkansa suhteessa muihin. Sillä mikä on sisäpuolella ei tässä yhteydessä ole yhtä suurta merkitystä kuin sillä mikä on ulkopuolella, tai – jos niin halutaan sanoa – kirjan sisäpuoli on sen ulkopuoli, koska tärkeää kirjassa ovat viereiset kirjat.

Pierre Bayard sanoo mainiossa pienessä kirjassaan Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut juuri sen, mitä olen koko kymmenvuotisen yliopistourani ajan hahmotellut mielessäni; perusasiat opittuasi sinun ei tarvitse lukea enää yhtäkään kirjaa pystyäksesi keskustelemaan siitä tismalleen yhtä syvällisesti, kuin kaikki muutkin. Niinpä minun ei tarvitse kirjoittaa enää tästäkään asiasta, riittää että teen tämän referaattiviitteenomaisen blogimerkinnän Bayardista. Samalla lukija voi kysyä, olenko minä edes lukenut Bayardin kirjaa. Vastaan, että tähän mennessä kolmasosan. Usein huomaan kirjoittavani teoksista silloin, kun ne ovat minulla vielä kesken. Muussa tapauksessa ehdin jo unohtaa ne ja siirtyä seuraavaan. Vastaavasti teoksen loppupää saattaa liata teoksen alkupään, joten ei ole syytä lykätä teoksesta kirjoittamista.

Samalla Bayardin kirja voisi käydä jonkinlaisesta opastekirjasta niille, jotka (jostain syystä) haluavat ymmärtää niitä/meitä ”elitistejä” ja ”kyynikkoja”, jotka eivät löydä mitään lukemisen arvoista; heillehän riittää yleensä pelkkä selailu tai kirjasta käydyn keskustelun seuraaminen. He eivät ole kusipäitä, ainoastaan liialle taiteelle altistuneita ja rakastamassaan asiassa kompromisseihin suostumattomia.

Yhteydet ja vastaavuudet ovat se, mikä sivistyneen ihmisen on pyrittävä tuntemaan, ei jokin yksittäinen kirja, aivan kuten junasuorittajan on huolehdittava junien keskinäisistä suhteista eli niiden kohtaamisista ja jatkoyhteyksistä eikä siitä, mitä kukin yksittäinen juna pitää sisällään.

Bayard puhuu lukemisesta tietenkin vain lukemisen sosiaalisessa merkityksessä; sivistyneisyyden osoituksena, keskustelutaitona, pätemisenä, esseiden/kritiikkien kirjoittamisena, tuoreiden ideoiden havaitsemisena ja välittämisenä. Lukeminen sinänsä, ilman sosiolihallisia taka-ajatuksia, voinee olla täysin mahdotonta, mutta ylevä ajatukseni silti on, että ”puhdas” lukeminen on vain itselleen, eikä siitä pysty kommunikoimaan mitään erityisen merkittävää muille ihmisille. Paitsi ehkä ”vau” tai ”hyi”. Päällä on sitten tämä sosiaalinen vaahto, jossa pystyy uimaan täysin sulavasti, kunhan hallitsee perusasiat, ajattelee ja seuraa ympäristöään. Kirjoista puhuminen on siis täysin eri asia kuin kirjojen lukeminen. Jos saisin euron aina kun törmään ihmisiin, jotka ovat lukeneet tuhansia kirjoja, mutta jotka ovat silti täysiä idiootteja keskusteltaessa kirjallisuudesta, olisin lennättänyt ihmiskunnan jo Alfa Centauriin.

Olla sivistynyt tarkoittaa, että kykenee nopeasti suuntimaan kirjassa, eikä se vaadi kirjan lukemista kokonaan, päinvastoin. Voisi jopa sanoa, että mitä parempi tämä kyky on, sitä vähemmän on tarvetta minkään yksittäisen kirjan lukemiseen.

Huvittavaa silti on Bayardin tapa puhua jatkuvasti ”sivistyksestä”, mikä osoittaa lähinnä sen, että teos lienee suunnattu sivistyshakuiselle keskiluokalle, joka on huolissaan porvarillisesta julkisivustaan. Eikä ihme, onhan Bayard eurooppalainen ja vielä lisäksi ranskalainen. Olen minäkin turhaan lukenut vinon pinon lääryä ollakseni ”sivistynyt”. Lääryä, josta jossain mielessä merkittävää itseni kannalta on ollut ehkä 5%. Mutta jos närästää, niin sivistys-sanan voi ohittaa ja puhua lukemisesta. Jos sen sijaan ajattelee kulttuurin koko kirjoa, niin sivistys-termi oikeuttaa itsensä, Bayardin teesit kun pätevät myös elokuviin, sarjakuviin, peleihin, musiikkiin, kuvataiteeseen, lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Lopuksi hienoinen risu (mutta vain subjektiiviselta kantiltani) kustantaja Atenalle: minulta kesti neljä vuotta edes ottaa kirja hyllystäni (sain sen alkujaan lahjaksi) ja lukea se (mikä sekin oli vahinko) ihan vain siksi, että teos on stailattu niin ällöttäväksi. Siinä on kevyen hömppätietokirjan kansi, jossa niksikirjamainen otsikko vie lähes koko kannen ja tekijän nimi on pienellä alalaidassa kustantajan nimen vieressä. Tämän vuoksi se tulee kontekstoitu lahjakirjaksi ja sen jälkeen Kirjatorin alelaariin, ei vaikkapa Roland Barthesin rinnalle kevyempänä vaihtoehtona.

Bayardin kirjassa on nimittäin kirjakauppasaastespämmin sijaan ajatuksia, tässä tapauksessa keskeisten ajatuskulkujen tarkkanäköisiä muotoiluja. Päällepäin se vaikuttaa niksioppaalta, jossa listataan hassunhauskasti kuuluisien klassikkojen keskeisiä motiiveja tai ivataan lukijastereotyyppejä, vaikka pohjimmiltaan se on jotain aivan muuta. Kenties stailaus on jo alkuteoksessa, onhan jo nimi myyntiin ja crossover-hittiin tähtäävä (sellainen kirja kai on ollutkin). Juuri tällaisilla keinoilla niitä jäljellä olevia kirjojen ostajia saavutetaan (kai? miksi niitä muuten käytettäisiin). Mutta mauttomuutta se ei poista. Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut on hieno pieni kirja ja aivan helvetin ruma esine.

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: