Skip to content

Robocop revisited

elokuu 11, 2012

Kuinka kauan edellisestä katsomisesta oli, ehkä 15 vuotta? Pätkä psykologista lapsuuttani, olkaa hyvä, sellaisena kuin se mieleeni palasi:

Osa kaanonia ja kulttiteos, vhs-ajan tuhnu, ”dystooppinen satiiri”, venäjäksi Pocobor, ”Tää Eric Formanin iskähän on Clarence!”, Peter Weller (muuten lähinnä Naked Lunchissa) ei ole Peter Sellers, rystyspiikki, verinen sylki/purkkamäntti poliisitiskille, lokinpaskana auton tuulilasiin leviävä punakarvainen myrkkylimamies, bensa-aseman räjähtäminen, raiskaajan ampuminen uhrin hameen lävitse, kunnolla ja käsityönä tehty väkivalta, tumman barettijätkän kimeä lintunauru, Clarence Boddickerin nahkahanskat, Ed 209-robotti porrastasanteella selällään, Dick Jones (Ronny ”pahis myös Total Recallissa” Cox), suuret jalkaväkirynnäkkötykit, OCP, Murphy, Nancy Allenin purkkapallot, pakollinen tumma poliisipäällikkö, Miguel ”ennen Twin Peaksia oli Robocop” Ferrer, tekniikkaosaston söpön misun valtavat silmälasikehykset, tähtäysjärjestelmän tarkentaminen kuulakärkikynään, mainosauto 6000 SUX (Good/Goo/God Sucks), Auto 9 (eli Robocopin modifioitu Beretta 93R), uutisankkurin turkoosioksennusvillapaita, Delta City, ampumaharjoitusmaalitaulut joista ammutaan kädet ja vartalo irti, rintapanssarin lävistävä rautakanki, Ray ”ennen Twin Peaksia oli Robocop, eli Leland Palmer joraamassa goottireiveissä” Wise, lapsenruoka (jota Robocop oletettavasti syö, paitsi elokuvan aikana, eli syökö lainkaan? sivuroolissa oleva tumma pukumies tietenkin syö, sormin) kuin paskaa, lapsenruokapurkkien ampuminen, ruosteensävyinen tehdasmiljöö, reiden sisässä oleva aseenpidike, television punottavanaamainen viiksimies typerine lentävine lauseineen (”I’d buy that for a dollar!”), isosilmälasinen fysiikan opiskelija bensa-aseman kopissa, Nancy Allen nukkumassa harmaan viltin alla rautaputket tyynynään, eeppisen kolkko ja sotilaallinen tunnusmusiikki (kiitos tästäkin meemistä, Wagner), ”pykälä 4”, pukumiehet ammuttuina ja ikkunan lävitse putoavina, futurolänkkärisarjasta opeteltu aseenpyöritys, kaikki datateksti on tietenkin vihreää, typerä ja vaikea NES-peli (jossa hahmo kesti suhteessa ominaislaatuunsa aivan liian vähän, kuten vanhoissa peleissä aina), kummallinen retrofuturovintagedesign; sillä sitä sähkölumisateista tulevaisuutta ei koskaan tullut, eikä niitä laatikkotietokoneita, ainoastaan virheilmoitukset, taulut ja pikselimöykkyiset datapaketit.

Robocop on liikeradoiltaan vielä kulmikasta joystick-ajattelua (hiiri ja Windows odottivat vielä valtavirtabreikkiään, puhumattakaan kosketusnäytöistä); tankki, joka liikkuu lähinnä suunnassa x tai suunnassa y, ottaa iskut ja luodit vastaan sen sijaan, että nykyisten nanoninja-androidien ja muiden maagillisten pahisten  tavoin olisi nopea kuin valo, molekulaarinen tai aineeton. Darth Vader, Terminator, Robocop; nuo klenkkaavat ja raskaat, turvalliset robotit ja kyborgiset puolitoiset, joiden kauhistuttavuus ei ollut niiden nopeudessa ja mikroskooppiselle tasolle pureutuvassa solumuutoksessa, vaan nimenomaan niiden hitaudessa ja vääjäämättömyydessä, analogisessa tuhoamisessa. Kuin paskaksi pistävät, humalaiset (avio)miehet; ”siellä alla on kuitenkin se rakastava…”

Ilman nostalgiaa katsoen (sikäli kuin se on mahdollista) Robocop on pökkelöä ja epätodellista dialogia, ylinäyttelemistä, blatanttia spektaakkeliyhteiskuntakritiikkiä ja mustavalkoistamista, mutta koska leffa on laskettavissa satiiriksi, tämä kaikki vain lisää (jos niin haluaa) dystopian ja ironian tasoja. Outoa kyllä, Robocopissa ei ole nykyään(kään) erityisemmin camp-tasoja (siis: TARPEEKSI vahvasti), ehkä juuri kanonisoidun aseman ja vaikutusvallan vuoksi, mutta myös salakavalan ironian. Paul Verhoeven oli 80-90-lukujen Hollywoodin hollantilainen, syöpään verrattavissa oleva (Hollanti ja syöpä unrelated) nero, jonka leffoja lapsi- ja teiniminä katsoi täysin tosissaan ja tosissaan tehtyinä, ja jonka leffoja aikuinen minä voi katsoa kieli poskessa tehdyn satiirisuuden ja ruumis vs. tekniikka/kapitalismi -linssin lävitse (jotain aivan muuta on Christopher Nolanin frigidismi). Hipsterismin mukaisesti se on tyylikästä, koska se ei ole tehty 2000-luvulla, jolloin kaikki on vielä satakertaisesti onttoa. Johdettiinko minua Verhoevenin tuotannon parissa harhaan, vai opinko ironian jo pienenä? Pitkässä katsannossa olen taipuvainen jälkimmäisen kannalle.

Robocop on myös ulkoisesti melkolailla seksitön, vaikka yleensä liitän juuri Verhoeveniin rietastelun ja tuhmuudet. Toisaalta se ei tarvitse enää mitään lisää, itse premissi ja kuvattu yhteiskunta on niin pornoa. Tai pornoa siinä mielessä, kuin joku akateemikko 90-luvun alussa olisi kirjoittanut jossain hieman poikkitieteellisessä, Hollywoodin stereotyypittävää nais- ja mieskuvaa ruotivassa kirjoituksessaan. Robocop oli ehkä JOSKUS pornoa, mutta nykyään se on lähinnä outoa, hyeenamaista ilkamointia, jossa keski-ikäistyvät katuvarkaat ujeltavat kuin 9-vuotiaat rivitalolähiöpojat sokeri- ja makeutusainepöhnässään. Huumeet ovat salmiakkipulveria, jota niistetään kasarimisun rintojen välistä tai heitellään tomuna ilmaan. Kaikkein hurjinta maailmassa on räjäytellä autoja ja näyteikkunoita isolla pyssyllä. Isot pojat sitten vähän tuotteistavat.

Toisin sanoen Robocop ei ole vielä analyysihalvauksessa. Siinä ironia on sen verran uusi laji, että ei voi olla vielä täysin varma, mitä se tarkoittaa. Toisin sanoen: se merkitsee vielä jotain, koska dialogin ei tarvitse kaiken aikaa olla varuillaan. Tämä(kään) tulevaisuusvisio ei osoittautunut profeetalliseksi, vaan retroksi. Toisaalta se kuvaa kielellisesti todellisuutta, jota ei koskaan tullut eikä luultavasti koskaan ollut olemassakaan. Pohjarakenteellisesti mikään ei ole sittemmin muuttunut: jostain sieltä koneosien ja korporaatioihmiskokeiden alta löytyy aina lopulta se täysin kritiikitön ja annettu, itseisarvoinen inhimillisyys, jota aina tarjotaan vastaukseksi ja joka ehkä fiktiossa riittää, mutta joka ei käytännön kokemuksessa päde tai jalosta yhtään ketään.

Advertisements
4 kommenttia leave one →
  1. Antti Nylén permalink
    elokuu 13, 2012 7:45 pm

    Lueskelin ilolla kirjoituksesi elokuvasta, joka minuunkin aikoinaan teki suuren mutta vieläkin hämäräperäisen vaikutuksen. Sain kaverilta noin vuonna 1989 sumuisen VHS:n, jossa oli leikkaamaton versio, ja katselin sitä himokkaana (analoginen noise kuvassa sensuroi tosin myös tehokkaasti, veri oli lähinnä vienosti ruskeaan taittuvaa harmaata). Ja nimenomaan nuo alussa luettelemasi väläykset (purkkapallot, vauvanruoka…) ovat lujasti muistissani ja tekevät siellä kai jotain vieläkin. Muistan myös jatko-osan karmaisevan pettymyksen pari vuotta myöhemmin. En tiedä, oliko ironiaa lisätty vai taitoa vähennetty.

    OIen pitkään ajatellut, että Robocop, jonka käsikirjoitus tosin ei (tietääkseni) alun perin ollut Verhoevin valitsema, saati tekemä, on tietoinen Kristus-allegoria, varsinkin kun P.V. on innokas amatöörieksegeetti (tänä vuonna kai julkaistaan hänen kirjansakin ”historiallisesta Jeesuksesta”). Jopa olen miettinyt, pitäisikö Verhoevenista kirjoittaa jotakin, mutta ehkä ei vielä.

    • elokuu 14, 2012 12:02 am

      Hauska kuulla! Verhoevenissa on kyllä kieltämättä jotain todella kiehtovaa.

  2. v t permalink
    elokuu 15, 2012 1:57 pm

    Grüße aus Berlin Alexanderface of cake.

Trackbacks

  1. Totaalirekyyli, eli Total Recall ja lapsuuteni elokuvat | Alussa oli sana

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: