Skip to content

Sysmän päiväkirjat IV

huhtikuu 3, 2012

18/2/12

Mukava päivä H:n seurassa, kävin hänen vanhempiensa luona, H:n äiti oli kokannut herkullisen aterian: kasvissosekeittoa juustoraasteen kera, pinaattiletturullia lohikananmunatäytteellä, uunitomaattia ja rucolaa, jälkiruokana kahvia, mustikkapiirakkaa ja itseleivottuja laskiaispullia. Niin tukeva olo ettei aikoihin, kuin mummolassa olisi. Olin tavoilleni epätyypillisesti syönyt alle vielä tukevan aamupalan.

Tuskastelimme kotimaista kirjallisuutta perinteiseen tapaamme, kävelimme hyytävässä tuulessa järven rantaa ja puhuimme kirjoittamisesta, koska siihen puheemme aina päätyy. Sysmä on kesällä varmasti hirmuisen kaunis. Residenssin runohyllyn äärellä uhkasi psykoosi. H:n lähdettyä Putous ja Terra Nova, kuin junaonnettomuus. Hieman Minecraftia, sauna. Lainasin H:lta Marksonin Vanishing Pointin, jota en ole muistaakseni lukenut. Huomenna sunnuntaina italialaiset tekevät spagettia, H tulee viinipullo mukanaan. Nyt olen muutamana päivänä lähinnä lueskellut ja kirjoitellut tätä. Tästä venyy useamman jutustelupäivän putki, kun huomenna on tuo ateria. K on Jyväskylässä myös koettanut tavata ihmisiä.

Kääntelin pattereita pienemmälle, viime päivinä talossa on alkanut olla jo kuuma. Italialaiset kävivät tänään Lahden kirjamessuilla ja tapaamassa VH:tä. Kuulemma ankean näköinen kaupunki. Minulle ei tuota vaikeuksia uskoa heitä. Messut ilmeisesti hyvin pienet, vähän suuria kustantamoita.

 
19/2/12

Toinen mukava päivä: maukasta spagettia, sokerisia leivoksia, viiniä, kahvia ja Milanin peli läppäriltä. H katsoi Roberton runoja, mutta enköhän minäkin niitä pääse kääntämään, muutamista kun on englanninnokset. Sinänsä en kaipaisi lisää töitä, kun en omianikaan saa tehtyä, mutta kääntäminen on toisaalta hauskaa. Lueskelen Marksonia, yöllä ajattelin vihdoin katsoa kirjastosta lainaamani Dersu Uzalan. Aiemmin uuvutti (hiilaripommi), mutta eiköhän tästä lähdetä uuteen nousuun. Saarikosken kirja on heti tylsempi, kun teksti ei ole enää kapakkakaskuilua, vaan proosaisempaa, sotaa käsittelevää.

Dersu, en ymmärrä miten vuonna 1975 kuvattu elokuva voi olla näin huonossa kunnossa teknisesti. Värit läikkyvät, kuva huojuu. Itse elokuvassa ei toki ole mitään vikaa. Pitää tarkastaa, onko Vladimir Arsenijevin muistikirjoja suomennettu. Ollapa nuotion äärellä metsässä. Julkaisu on vieläpä Finnkinon, ei uskoisi laadusta siinä suhteessa mättävän. Ehkä alkuperäinen negatiivi on jotain paskaa neukkulaatua.

Hieno eksymiskohtaus taigalla, erilaiset kuvakulmat, joissa rikotaan mahtavasti ja perustellusti 180 asteen sääntö. Mieleeni tulee vanhat seikkailupelit ärsyttävine viidakkosokkeloineen. Hypnoottinen kaislankeruu, hirvittävän raskas työ kauheassa tuulessa. Vrt. Dyynien daamin hiekan lapiointi. Residenssin sohva on todella mukava ja luultavasti aivan liian pehmeä ollakseen hyväksi selälle.

Yötöiksi taas menee, kun rakennan kivestä polkuja vuorelta toiselle, halki taivaan.

 
20/2/12

Kainalohikoilen kaameanhajuisesti, lueskelen Baarikoskea (”Tyttö luuli saavansa särkiä saikin kapallisen kyrpiä märkiä”), seuraan auringonvalon edistymistä lattialla ja seinillä. Kaunis paiste ulkona, mutta menee pian jo mailleen, enkä halua mennä vielä ulos. Odottelen aamiaisleipäni (hieman klo 14 jälkeen syödyt) laskeutuvat, miten kahvin aiheuttama tukeva olo muuttuu vähitellen puuroiseksi pääksi ja vähitellen säryksi. Saarikosken puhuja palasi ainakin hetkeksi taas nuorekkaaksi retkuksi, eli kirja imee taas paremmin.

Unessani vaelsin puolialasti jonkin kampusalueen lävitse, se oli tulvillaan puolituttuja nuoria ihmisiä, tunsin oloni hieman ulkopuoliseksi, enkä ollut lainkaan varma siitä, onko puolialaston vartaloni haluttava vaiko säälittävä. Alastomuusunet eivät ole minulle kovinkaan tyypillisiä, muutamia kertoja vuodessa, ne ovat tainneet vähentyä. Muistaakseni Jung tai Freud sanoi niiden olevan yksi tyypillisimmistä unista.

Ei tunnu erityisen ylevältä tai jalolta, vaan heikolta halukoneelta. Mutta koskaan en ole tarkastellut kuukauden kulumista näin tietoisesti ja tarkasti. Eikä se ole aika eikä mikään. Roberto oli vaikuttunut siitä, miten paljon olen kirjoittanut päiväkirjaa täällä oloni aikana, niin olen kieltämättä minäkin. R ei ole ilmeisesti itse saanut vielä hirveästi töitä tehtyä. CV-yhteiskunnan kannalta tästä kirjoittamisesta ei liene mitään hyötyä. Mutta nautin tästä kovasti, vaikka ei olekaan mitään kerrottavaa. Viime aikoina olen jaksanut taas kirjoittaa enemmän. Pölypallerot muodostuvat, alkavat vaeltaa nyt myös salin kulmia ja nurkkauksia.

Kauppareissun ja juttutuokion (suomalainen jäätelö ja leipä, kesämökkikulttuuri) jälkeen olen uupunut & nälkäinen. Syön Sysmän legendaarista (?) ruisleipää, Saarioisen isoa -30% roiskeläppää, juon multivitaminoitua mehua ja katson Mika Kaurismäen Zombie ja Kummitusjuna. Muistelen jonkun vanhemman rokkikukon jossain sanoneen, että nuoren Marjo Leinosen perse oli aikoinaan legendaarinen. Ei siinä mitään vikaakaan ole.

Mistä tämä väsymys? Liian vähän ulkoilua ja liikuntaa, liikaa flunssaa ja erilaisia ? Hyvä kun kynää jaksan pidellä. Vahvasti synkeä alkoholismin kuvaus tämä Zombie, ahdistavin näkemäni Mikan leffa. Myönnettäköön tosin, että myös Valehtelija ja Kolme viisasta miestä ovat aika synkkää lunastusta. Kolme parasta näkemääni M:n elokuvaa. En jostain syystä pitänyt Arvottomista erityisen paljon. Kaurismäki-syndrooma tuntuu vaikuttavan, oli kysymyksessä sitten kumman veljen leffa tahansa: yksi tunti tuntuu viideltä, vaikka eiväthän nämä ole edes mitään raskasta taide-elokuvaa. Silu Seppälä, Pellonpää: ainutlaatuisia hahmoja.

Otin lopulta leffan jälkeen pienet nokoset ja koetin syödä jotain. Tarkoitus oli kääntää Roberton runoa, mutta tänään ei kyllä millään jaksa, liian vaikeaa kamaa ja saamani englanninnos on vähän sinne päin kielen puolesta, vaatii selityksiä Robertolta. Toisaalta oloni paranee aina yötä kohden, niin nytkin. Rekrytoinen K:lta raakakäännösapua huomenna. Yön soundtrackina näemmä post-hardcorea: The Jesus Lizard, Shellac ja Rapeman.

 
21/2/12

Eilisen huteruuden päälle yöllä leukani/hampaani/poskionteloni/silmäni/koko maailma alkoi jomottaa ärsyttävästi, lopulta otin viimeisen särkylääkkeeni, että saisin nukuttua. Tänään on iltaa myöten taas yltynyt, pää puurossa ja kipeä. Voi johtua tosin siitäkin, etten ole juonut tänään kahvia, sillä koetan lopettaa. Tuntuu että jo yksi kuppi päivässä saa kropassani, mahdollisesti lääkkeiden kanssa kättä lyödessään, sivuvaikutuksia aikaan: hikoilen enemmän, vatsani on useammin sekaisin, kuolaan nukkuessani enemmän.

Katselen futista (Napoli-Chelsea) ja kuulostelen pääni painekattilaa. Haluaisin tunkea pitkän terävän neulan poskiluuni lävitse. Ainoa asia, minkä muistan Waltarin Sinuhe egyptiläisestä (Nefernefernefer- ja Kaptah-nimien lisäksi) on se kirjassa lääkäreiden harrastama kallonporraus mustan sapen (tms.) karkoittamiseksi. Kävin saunassa siinä toivossa että löyly auttaisi, jos synnyttäisin. Ei merkittävää vaikutusta. Taistelin muutamasta Roberton runosta auttavaa käännöstä, että torstain kirjastoesiintymisessä kuuntelijat ymmärtäisivät edes suurin piirtein mistä on kysymys. Pystyn joka tapauksessa keskittymään vain jomotukseen. Saunassa ajattelin tavoilleni tyypillisesti että tästä se alkaa, nyt se aivokasvain tuli. Kämmenluut kipeät, mikä johtunee eilisestä uupumuksesta.

Venyttelin, en tiedä vaikuttaako se kipuun, mutta ainakin kaikki paikat tuntuvat olevan jumissa kuin Mannerheim-elokuva, joten tuskin se haitaksikaan on. Katselen David Foster Wallacen haastattelua vuodelta 2003 (jokin saksalainen TV ZDF), jonka olen katsonut ennenkin, mutta en ole varma olenko nähnyt tätä editoimatonta versiota. Luultavasti olen.

 
22/2/12

Tänään jomotus on tuntunut yleisemmältä päänsäryltä, jos kohta päivällä syödessäni kananmunaa ilmeisesti suolaa meni hampaaseen (reikään?) ja vihlaisi niin helvetisti. Päänsärky on ollut sen verran jatkuvaa tänään, että olo on melko epätodellinen, hankala suhtautua maailmaan terveesti tai positiivisesti. Ehkä juuri siksi katselin YouTubesta videoita hammasleikkauksista, nestekorvien tyhjentämisestä ja valtavien kystien poistamisesta. Löysin kartanon lääkekaapista särkylääkettä, vaikutusta odotellessa. Roberton kolmen runon käännökset valmiit. Ei mitään julkaisutason kamaa, mutta riittänee huomisen esityksen tarpeisiin. Voi tulla kiinnostava kokemus siitäkin, ei kiinnostaisi hirveästi tässä tilassa lukea runoja ääneen.

Katsoin sosiaalisissa medioissa kiertäneen luennon/dokumentin siitä, miten media luo valtasuhteita naisten kauneusihanteiden esimerkkitapauksessa. Tekijä on tutkinut ja kerännyt aineistoa yli 40 vuotta, tämä oli 4. versio luennosta. Hän sanoo mainostutkimusten osoittaneen, että vain 9% mainosten vaikutuksista on tiedostettuja. Toisin sanoen turvassa ei ole edes se, joka ajattelee olevansa mainosten yläpuolella niitä katsoessaan. Minecraftissa menetän taas vaihteeksi kaikki kamani pudotessani laavaan jossain luolastossa. Nyt katson Coenien A Serious Manin, pääsenpähän siitäkin ja voin palauttaa kirjastoon.

Vaikuttaa ulkokultaiselta, nokkeloivalta ja tyylitellyltä. Eli Coen-leffalta. Outoa ja absurdia juutalaiskuvausta semituntemattomilla näyttelijöillä. Hyperstereotypiaa. Hammaskivun vuoksi olen jo pari päivää lähinnä odottanut, että pääsen kotiin, vaikka tykkäänkin olla täällä. Voi lukea, saunoa, kirjoitella, tuhota aikaansa. Elämän tarkoituksen löytämisestä tässäkin lienee kyse. Juutalaisen elämäntavan ongelmia kapitalistisessa yhteiskunnassa, tulee tietenkin heti vain Philip Roth, Woody Allen… Näpsäkästi kässäröity, Oscar-ehdokas. Alan vain jo kyllästyä nysvöihin, hyväsydämisiin päähenkilöihin, 40-jotain miehiin. Hassuteltua Kafkaa, ei-ahdistavaa. Omituinen leffa tehdä vuonna 2009. Pikemminkin Coeneilta olisi odottanut tällaista joskus 1999. Pikkujannu on bar mitzvahissaan aivan pilvessä.

Huvittavaa: koetan syödä kaiken, ettei jäisi hirveästi ruokaa yli kun lähden. Pakkojuon teetä, syön keksejä, nakerran riisikakkuja. Olen voiton puolella, mutta soijarouhetta, mysliä ja näkkileipää ainakin jää. Leffa toki koettaa sanoa, että päähenkilö on liian nysvö ja tavallinen, mikä on sinänsä typerä ajatus. Ei erityisen vaikuttava leffa, odotin tältä paljon enemmän. Liian tyylitelty ja tragikoominen, ei kosketa missään välissä mitään muuta minussa kuin älyäni.

Kello on kohta 5 ja unohdin käydä pesulla, enkä viitsi enää tähän aikaan mennä talon toiseen päähän kellariin suihkuun. Kuukaudessa näemmä kulutan standardituubillisen hammastahnaa. jos harjaan kahdesti päivässä.

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: