Skip to content

Ääneenkirjoitusta alkuvuonna lukemistani kirjoista osa 3

joulukuu 22, 2011

Otsikko lienee enää surkea vitsi, sillä kirjoista on vielä puolet käsittelemättä ja mennään jo joulukuun loppupuolta, mutta jos nyt edes muutamasta vielä jotain naputtelisin. Affektipohjaltahan nämä, koska en ole tehnyt lukiessa muistiinpanoja.

 

Yukio Mishima: Kunnia on katkera juoma

Jeppiskamaa, 1900-luvun japanilaiset olivat ehdottomasti parhaasta päästä lukemaani matskua tänä vuonna. Kunnia ei ole niin huuruinen ja psykoseksuaalinen kuin Kultainen temppeli, vaan pikemminkin melko pelkistetty, selkeä ja kova. Julmastakin voisi puhua, kun Japanin aikuisten velttouteen kyllääntynyt varhaisteinikatras tylyttää merimiestä, joka ei olekaan moraalisesti niin ylevä kuin he toivoivat. Toisin sanoen filosofiaa, ei niinkään runoutta.

Merimies hylkää merellä mahdollisesti odottavan ”suuren kunnian”, luopuu ”vapaudestaan” ja nai nuoren, rannalla asuvan lesken. Lesken poika, tirkistelyn kautta äidinrakkauttaan käsittelevä ongelmapakkaus, ei voi sietää miestä, joka hylkää toivonsa ja vapautensa sentimentaalisen perhe-elämän tähden. Kyynistä ja spartalaista matskua, joka saa lisäpotkua suhteutttamalla Mishiman omaan, toivottomaan elämäntarinaan. Lapsijoukon ”objektivistinen” ryhmäfilosofia on melko hyytävää luettavaa.

 

Sōseki Natsume: Kokoro

Romaanirakenteen mestariteos ja suvereeni sublimaatiotaideteos vuodelta 1914, jossa minäkertoja vaihdetaan puolivälin tienoilla toiseen, kun nuori päähenkilö saa pitkän kirjeen vanhemmalta, itsemurhan tehneeltä ystävältään. Meiji-kauden päättyminen ja siitä seurannut metafyysinen repeämä on keskeisiä teemoja tässäkin vanhenemisen, ystävyyden, pettymyksen ja syyllisyyden tunteen lisäksi. Selkeä ja rauhallinen, pöyristyttävän paljon maailmaa ja ihmisyyttä pieneen tilaan mahduttava kirja. Ei turhaa lässytystä, ei helppoja ajatuksia tai ratkaisuja.

 

Takeshi Kaiko: Kesän pimeys

Ja heti perään se itselleni kenties kaikkein kovin luu tältä vuodelta. Ikuisuutta ajatellen Kokoro lienee muotovaliompi ja tyylipuhtaampi taideteos, mutta Kesän pimeydessä kiehtoo nimenomaan japanilaisen tajunnan suhde rönsyihin, likaan ja tunkkaisen ahdistuksen runollisiin kuvauksiin. Rakastan vanhaa japanilaista kulttuuria, mutta maailmansotien jälkeisen Japanin törmäys kapitalistiseen kulutuskulttuuriin loi sellaisia eksistentialistisia hirviöitä, että henkilökohtaisempi tarttumapinta on taattu. Kenties se on pinnallinen ja hetkellinen, mutta tarpeellinen.

(seuraavassa hienoisia juonipaljastuksia)

Siinä missä Natsume ei ehtinyt nähdä edes 1. maailmansodan loppua, oli Kaiko sotakirjeenvaihtajana Vietnamissa. Hänen teoksensa jatkavatkin perinteisen japanilaisen yhteiskunnan murtumista entistä pidemmälle: kirjan molemmat päähenkilöt, entisiä rakastavaisia olevat mies ja nainen, ovat molemmat omista syistään karanneet Japanista ja tapaavat nyt sattumalta Berliinissä. Nainen on kyrpiintynyt naisen kevyeen asemaan japanissa, mies puolestaan vieraantunut omasta tragedian kokemuksestaan seuratessaan muiden kärsimystä ollessaan ”objektiivisena” sotakirjeenvaihtajana Vietnamissa. Miehen ahdistuksen syy tosin paljastuu vasta kirjan loppupuolella, siihen asti lukija voi vain ihmetellä hahmon passiivisuutta ja ajelehtivaa toivottomuutta. Vaikutus on melko järisyttävä.

Mutta kirjassa on paljon poeettisuutta ja loistavaa tilallisuutta, jota on mahdoton enää puoli vuotta lukemisen jälkeen eksplikoida. Lienee myös selvää, että itsekin vuosikausia jos jonkinmoisia ahdistustiloja kokeneena samastun vahvasti hahmoon, jota kiinnostaa lähinnä nukkua sohvalla asunnossaan.

 

Antonin Artaud: Kohti kriittistä teatteria

En ihan aikuisten oikeasti ollut lukenut tätä aiemmin, jos kohta ei tässä, melko typerästi/Artaudin oman näkemyksen vastaisesti nimetyssä kirjoituskokoelmassa ”enää tässä vaiheessa esteettistä elämää” mitään järisyttävän uusia ajatuksia ollut.”Primitiivisempien” kulttuurien rituaaleja käsittelevistä teksteistä pidin muistaakseni paljon.

Tarkovskin ja Artaudin taidefilosofiat ovat itse asiassa yllättävänkin lähellä toisiaan. Ehdoton piristysruiske toki, sillä Artaudin vimma muistuttaa minua siitä mielipuolisesta peräänantamattomuudesta, jollaiselle itsekin vielä joskus 4-5 vuotta sitten uskalsin toisinaan antautua. Nykyään kaikista ovista huutaa eturistiriita, läheisten satuttaminen tai jonkun varpaille astuminen.

 

Steven Erikson: House of Chains (Malazan Book of the Fallen vol. 4)

Parasta eeppistä nykyfantasiaa, edelleen.

 

Timo Hännikäinen: Ihmisen viheliäisyydestä ja muita esseitä

En muista Hännikäisen esseekokoelmasta enää juuri muuta kuin sen, että pidin siitä. Hännikäisellä on hyvä ja luettava tyyli, eikä esseitä kirjoittaessa juuri muuta tarvitsekaan. Parhaimmillaan Hännikäinen(kin) on toki silloin, kun ei ole blatantin populistinen tai kohauttamaan pyrkivä, mutta tämä voi olla vain oma harhani, vulgaariyhteiskunnallinen kama kun tuppaa tyhjentymään jo lukiessa. En oikein tiedä, voiko selkeä jonkin kannalle asettuminen olla kirjallisesti kiinnostavaa. Tässä mielessä Hännikäisen kirjan lukee vaivatta, nopeasti ja melko kivuttomasti, kuin seuraisi blogikirjoittelua. Ei luulisi kellekään olevan tässä kulttuurihistorian vaiheessa enää epäselvää, että retoriikalla ja kirjoitustaidolla pystyy perustelemaan aivan mitä hyvänsä uskottavasti ja luettavasti.

Konservatiivit vs. uusvasemmisto on loputon meemikääryle, jota voi käännellä ad absurdum & infinitum (ja Atlas Saarikoskea läimiä huoletta), mutta esimerkiksi natsismin estetiikkaa käsittelevä essee oli hieno, ihan jo kirjoittajan osoittaman asiantuntemuksen vuoksi.

 

Michael Chabon: The Amazing Adventures of Kavalier & Clay

Pulitzerin voittanut, hillittömän kehuttu ja ”2000-luvun parhaisiin kuuluva usalainen kirja” on kieltämättä vaikuttava lukukokemus. Sarjakuvan kulta-aikaan sijoittuva tiiliskivi on lukuromaani par excellence, melkoisen vaikuttava epookkikuvaus ja tyylitaituri-Chabonin kruunu. Ja believe you me, kovin köykäisiä eivät Chabonin muutkaan romaanit ole.

Juutalaiset serkukset päättävät alkaa tehdä sarjakuvia New Yorkissa, jotta he voisivat tuloillaan auttaa toisen perheen pois natsien miehittämästä Tsekkoslovakiasta. Soppaan lisätään Golem-mytologiaa, kahlekuningaskamaa (poikien hittisarjakuvan päähenkilö on Escapist, Harry Houdinista inspiraation saanut kahlekuningas), miehitysmatskua, homoseksuaalina elämisen hankaluutta maailmansotien aikaisessa USAssa ja tietenkin hillitön määrä aikaansa kuvaavaa sarjakuvaesseistiikkaa, joka tanssii historiankirjoituksen ja fiktion rajamailla, kuten vaihtoehtohistorian kuuluukin. Esim. Salvador Dalí ja Orson Welles piipahtavat mukana tapahtumissa.

Aidon jenkkikirjailijan tavoin Chabon teki taustatyötä niin perkeleesti, eli järjettömän paljon, mikä kieltämättä myös näkyy. Useat tapahtumat perustuvat Jack Kirbyn ja Stan Leen kaltaisten sarjakuvan legendojen kokemuksiin. Pakko myöntää, että oma sarjismakuni on enemmän akselilta 1980-2000-luvut, mutta nörtti on nörtti. Sitä paitsi kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti serkusten sarjakuvissa kuvaamat fantastiset tarinat ja hahmot peilaavat niin heidän kuin heidän ympäristönsäkin kokemuksia. Parhaimmillaan romaani yltyy melkoiseen peilijatkumoon, kun kirjan mailman sisäiset yhteiskuntakommentaattorit alkavat dekonstruoida serkusten sarjakuvahahmojen luomia ja vahvistamia seksuaalisia normistoja.

Kirjassa on siis vaihtoehtoinen, mutta vain mitättömän vähän meidän historiastamme poikkeava maailma. Sitä kommentoimassa kirjan maailmassa on sarjakuvia, jotka voisivat olla meidän historiamme sarjakuvia, sillä ne ovat hyvin lähellä sellaisia standardeja kuin Teräsmies, joka tietenkin on kirjankin maailmassa se suurin hitti. Tätä kaikkea peilataan vielä sarjakuvahistoriallisen esseistiikan keinoin, jossa on siinäkin fiktiivinen elementti, koska se huomioi myös serkusten luomukset maailmaansa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: