Skip to content

Parnassoksella

kesäkuu 19, 2011

Aiemmin mainitsemani Parnasson kritiikki on nyt netissä.

Muutoin katson olevani jäävi kommentoimaan kritiikkiä, mutta ”tätä ei ole kustannustoimitettu” -korttiin sanottakoon, että Remoran kustannustoimittivat Harry Salmenniemi ja Maaria Pääjärvi. Kustannustoimittavina ateljeekriitikoina toimivat Kristian Blomberg ja Teemu Manninen. Kaikki kirjassa on harvinaisen mietittyä.

[edit: Teemu Helle sanoo sanasensa numeron runokritiikeistä, myös Luutiissa on keskustelua aiheen tiimoilta.]

[editedit: Hannu Helin blogissaan, Jani Vanhala Parnasson kommenteissa.]

Mainokset
13 kommenttia leave one →
  1. jonimatti permalink
    kesäkuu 20, 2011 7:33 am

    ”Kaikki kirjassa on harvinaisen mietittyä.” Pakko puuttua tähän lauseeseen, lähinnä sanaan ”kaikki”, ja melkolailla irrallaan asiayhteydestä eli Kurton kritiikistä ja Remorasta. Oletan alla, että lauseessa sanotaan, mitä tarkoitetaan.

    Ei edes harvinaisen mietityssä kirjassa kaikki ole mietittyä, ei etenkään harvinaisen mietittyä. Tämä ajatus ärsyttää minua, koska olen lukenut sen kaltaisia lähinnä, kun itsensä harvinaisen päteväksi mieltävä kirjoittaja joutuu puolustuskannalle, kun kriitikko tai vastaava ei ole niin sanotusti ymmärtänyt hänen kirjaansa, mikä ymmärtämättömyys voi olla typeryyttä, mutta myös sellainen näkökulma kirjan kieleen, jota yksinkertaisesti vain ei ole sillä kertaa mietitty. Ei sellaista tilannetta olekaan, että jossain teoksessa, kokonaisuudessa, tilanteessa kaikki olisi mietittyä ja tietoisesti paikalleen asetettua – tällainen väite minulle on missä tahansa jäljessä ja ilmaisussa piilevän hallitsemattoman moninaisuuden aliarviointia. Se on myös (oman tai toisten) tekijyyden epävarmuuden ja luovan työn prosessin mahdollisuuksien aliarviointia. Ja sen aliarviointia, että kirjan lukijalla voisi olla erityinen suhde kirjan elämässä. Kun näitä aliarvioidaan, menetetään kaaos, joka on harkinnan (yms) rinnalla välttämätöntä, että voisi olla pitkäikäistä ja olennaista taidetta. Puolustusreaktiona tuollaiset lauseet ovat ymmärrettäviä, mutta onnistuvat lähinnä sulkemaan, eivät avaamaan keskustelua. Eivätkä ne pidä paikkaansa.

  2. kesäkuu 20, 2011 11:16 am

    Sinänsä totta, mutta myös lähinnä semantiikkaa ja pilkunviilausta, vähän kuin muistuttaisi siitä, että subjektiivinen havainto ei ole universaali (vai onko?). En soisi ’kaikki’ -sanan viittaavaan kaikkeuteen tai absoluuttiseen, sillä kieli on joka tapauksessa keino taistella entropiaa vastaan, eikä mikään sana ole lähimainkaan tarkka.

    Retorisesti se on, myönnetään hieman häpeillen, tuossa lauseyhteydessä ehkä turhankin kärkäs ja hyökkäyskannalla oleva, mikä tietenkin juontaa närkästyksestäni (ja persoonastani): en pidä kritiikeistä, jotka sisältävät kaksoispuhetta tai jotka olettavat jonkin estetiikan peruslähtökohdaksi ja jättävät syyt muille katsannoille analysoimatta.

    ”Kaikki” tulee lukea tuosta kontekstista: kirjaa on kustannustoimitettu niin paljon kuin mahdollista (eikä tämä tarkoita sitä, että ”kiireeseen/resurssien vähäisyyteen/tilanteeseen nähden teimme parhaamme”, vaan harkittua, useamman vuoden aikana tehtyä kustannustoimitustyötä), luulisin että vielä paljon enemmän kuin muissa kustantamoissa. Tässä mielessä lauseen ”kaikki” ei ole omnipotenssiin viittaava, vaan vertaileva lause mahdollisten muiden kustannustoimitusten kesken. Se on sinänsä hieman naurettava puolustus, mutta vielä naurettavampi on se kustannustoimittamattomuuskortti, jonka päälle se pelataan.

    Jos nyt unohdetaan kustannustoimittamattomuuskortti valtapelin välineenä voidaan huomata, että nyt alkaisi olla jo lähtökohdat kiinnostavalle kritiikille tai kokoavalle ajattelulle kasassa: mistä johtuu se, että teos on jonkun mielestä ”kustannustoimittamaton” tai liian nokkeloiva, vaikka kovin moni toinen on sitä nimenomaan viilannut jokin estetiikka ja maailmankatsomus mielessään?

  3. jonimatti permalink
    kesäkuu 20, 2011 5:40 pm

    Joo, viimeinen kysymyksesi on täsmällinen.

    ”Kaiken” kontekstualisointi sen sijaan hymyilyttää ja toki selventää, mitä sillä tarkoitit (ei-kaikkea).

    (Arvaan, että kustannustoimittamattomuus on Kurton argumenttina paitsi ehkä lukukokemuksen myös ihan vain pienkustantamoa koskevien ennakko-oletusten vuoksi.)

  4. kesäkuu 20, 2011 5:56 pm

    Tässä päästään nyt asiaan. Siksikin tuo kritiikki on tärkeä, että tuo kustannustoimittamattomuuskortti tulee, toivon mukaan, käännetyksi.

    Mä olen vähän Jonimatin kanssa samaa mieltä siitä ”kaikesta”, toisaalta ajattelen, että siihen ”kaikkeen” ei voi kriitikkokaan puuttua, ja koska nyt ko. kritiikin kohdalla kyse ei voi olla mistään fyysisestä asiasta mietityttääkin liittyykö, ainakin tässä tapauksessa, tää kustannustoimittamattomuuskortti nimenomaan osittain siihen ”kaikkeen” eli kriitikon omaan runokäsitykseen, ja sen jonkinlaiseen ehkä jopa ylikorostuneisuuteen? Tätä pohdin ääneen tuolla Luutiissakin.

    Motiivini asiassa ei ole pitää puhetta yllä puheen vuoksi, vaan kyseenalaistaa ja pohtia nimenomaan kriitikon omien mieltymysten, opittujen asioiden ja yleisen normiston suhdetta nykyrunouteen; Kurton kritiikki on mielestäni surullinen esimerkki ehkä siitä, kuinka vahvalla mielikuvalla jostakin voi ryssiä kritiikin.

  5. kesäkuu 25, 2011 7:41 am

    Valitettavasti tämä ei ole ainoa kerta, kun kritiikin kirjoittaja pelaa mielikuvilla. Kurtto on tehnyt kritiikin Aforismien aika -hakukonekokoelmastani ja esittää siinä joitakin aivan ihmeellisiä spekulatiivisia, oudolta konspiraatioajattelulla maustettuja mielipiteitä, tyyliin (en lainaa Kurttoa, vain hänen ajatustaan: ”Sutinen kirjoittaa Dahlista ja vice versa, koska nämä jakavat samanlaiset esteettiset lähtökohdat. Molemmat tuntevat toisensa, eli….” Minä kirjoitan jostakin, jos hänen teksteissään on jotakin minua kiinnostavaa. Sutisen olen tavannut pari kertaa ja ollut työasioissa hänen kanssaan meiliyhteydessä. Pannaan siis piste tällaisille ”konspiraatioepäilyille”.

    Myös tällaiset spekuloinnit eivät ole omiaan auttamaan asiallista keskustelua itse sisällöistä ja asiallisista aiheista.

  6. kesäkuu 28, 2011 3:07 pm

    Minusta Kurton kritiikki oli ihan hyvä siinä mielessä että siitä kävi ilmi se, miten hän teoksen näkee. Pidän lähtökohtaisesti hyvänä sitä, että kritiikkiä yritetään tehdä omasta näkökulmasta. Tässä mielessä runoilijan pyrkimyksillä, tai vaikkapa jonkinlaisen ”runokentän” näkemyksillä ei ole mitään itsestäänselvää oikeutta toimia kriitiikin hyvyyden arviointiperusteena. Useasti vaikuttaisi olevan ennemminkin niin, että ns. ammattilaisten merkittävinä pitämät asiat ovat niitä kaikista merkityksettömimpiä, koska ne nousevat vain jonkinlaisesta pakosta uskoa itse omien tekojensa tärkeyteen. Ja nämä teot taas ovat merkittäviä vain osana sitä yhteisöä, jossa kiitosta ja haukkuja jaetaan.

    Kritiikin lähtökohtana on minusta siksi hyvä pitää juuri teosta, joka on periaatteessa irrallinen kaikista tuollaisista kytköksistä, ja kenenkään, edes tekijän, ei ole pakko suhtautua teokseen omanaan.

    Näillä, keskustelustanne aika irrallisilta vaikuttavilla huomioilla haluaisin lähinnä nostaa esiin sitä näkökulmaa, että jos ja kun jossain teoksessa on jotain vaikuttavaa, niin todennäköisesti se vaikuttavuus on jotain sellaista, jota tekijä ei ole siihen tietoisesti laittanut, ja joka ei aukea ”runokentän” arvostusten kautta. Kritiikin hyvyyttä tai huonouttakaan ei minusta voi siksi alkaa määrittelemään sen kautta, miten kritiikki tuo esiin jotain jo tiedettyä totuutta. Hyvä kritiikki on yksinkertaisesti sellainen, joka on vaikuttava, ja kritiikin totuus on se näkemys, jonka se tuottaa ihmisille niin, että ihmiset luulevat sitä jopa omakseen. Kritiikki on tässä mielessä samanlaista kuin runous. Se luo oman maailmansa, eikä vain kuvaa jotain jo olemassaolevaa maailmaa.

    Kurton kritiikki ei ole tässä mielessä ollenkaan huono. Se ei vain oikein luo mitään sellaista, mitä ei jokainen voisi kuvitella jo ennestäänkin. Mutta tällaistahan tämä nyt on. Kritiikkejä tehdään, ja joskus osuu kohdalleen, joskus ei. Ja sanoin se on runoilijoillakin. Ei se niin vakavaa ole.

    • kesäkuu 28, 2011 6:44 pm

      entä mikä on kritiikin ja mielipidekirjoituksen ero?

    • heinäkuu 17, 2011 6:48 pm

      Mä en pääse yli siitä, että mikäli kritiikissä faktat ovat pielessä, se onnistuu pilaamaan fiiliksen koko kirjoituksesta; niin kuin olen aiemminkin kirjoittanut – vetää maton jalkojensa alta. Varsinkin jos kirjoitus pyrkii opettamaan runoilijaa, kuinka kirjoittaa ”paremmin”; tilanne on kaikessa absurdiudessaan kömpelö ja ärsyttävä.

      Sanottakoon vielä, että kritiikistä kriitikko saa yleensä korvauksen, oli se sitten pieni tai suuri. Pidän ammattiylpeytenä, mikä on myös arvostettavaa, sitä että kriitikko tutkii teoksen ympäristön ja hankkii näin ollen faktat kuntoon.

  7. Jani Vanhala permalink
    kesäkuu 29, 2011 12:42 pm

    Ei niillä ole minusta muuta kuin ns. institutionaalinen ero. Meillä on vain tapana esittää jotkut tulkinnat kritiikkeinä ja toiset mielipiteinä. Ja jos puhutaan kritiikistä, niin silloin mielipide yritetään antaa yleensä joiden virallisten kanavien kautta, jotta siihen tulisi jonkinlainen, epämääräinen virallisuuden ja vakavuuden vire. Jostain syystä ihmisillä on myös ainakin isompina joukkoina tapana pitää luotettavana ja punnittuna sellaista mielipidettä, joka on annettu tiettyjä kielen käänteitä ja julkaisukanavia noudattaen. Ajatus on minusta aika hauska, joskin myös hellyttävän koominen. Omasta mielestäni asia menee jokseenkin niin, että jos jostain löytyy joku tyyppi, jolla on aidosti kykyä arvioida kirjallisuutta, niin tällaisen tyypin ei minusta tarvitse panostaa siihen, että hän vakuuttaa toiset näkemyksestään ja pätevyydestään arvioijana. Hän voi yksinkertaisesti vain sanoa, miten asia hänestä on, ja se riittää. Mutta tämä koskee tietysti vain suvereeneja tyyppejä, joita on aika harvassa. Silti väittäisin, että tällaisen suvereenin tyypin kommentti tyyliin ”täyttä paskaa” tai ”ihan hyvä” on huomattavasti merkittävämpi kritiikki kuin huolella valmisteltu ja taustoitettu selostus, joka ei kuitenkaan pysty ottamaan intuitiivisesti vakuuttavalla tavalla kantaa ihan peruskysymyksiin, kuten esim. teoksen arvoon.

    Itse olen sitä mieltä että paras tapa harrastaa kirjallisuuskritiikkiä on ns. kirjallisuusessee. Esseessä voi käsitellä ja kehittää sellaisia näkökulmia, joita ei voi alkaa jauhamaan isommissa lehdissä, ja jotka toisaalta eivät oikein lähde lentoon nopeatempoisissa nettikeskusteluissakaan. Ja silti kirjoittamisen tavan voi pitää luonnostelevana niin että ei ole pakko yrittää hakea jotain objektiivista totuutta, jota isommat lukijakunnat yleensä taitavat arvostaa. Lisäksi etuna on se, että monesti teoksiin liittyy jotain sellaista aidosti uutta mielenkiintoisuutta, jota ei voi oikein selittää. Silti sen pystyy sanallistamaan jollain tavalla, vaikkakin hankalasti, ja usein väärinymmärrettävällä tavalla. Minusta tällainen filosofian ja runouden välimaastossa liikkuva pohdinta on kritiikin ominta aluetta. Kritiikki pystyy reagoimaan filosofiaa nopeammin avautuviin ilmiöihin ja mahdollisuuksiin ja se on ilmaisultaan vapaampaa. Samalla se säilyttää kuitenkin jotain myös runouden luovasta tai koskettavasta voimasta, ja pystyy siksi joskus välittämään runouden avaamia kokemuksia ja merkityksiä, eikä pelkästään selittämään niitä.

  8. kesäkuu 29, 2011 1:43 pm

    Itsepähän kysyin. Tästä lähin vastaukseni kysymykseen ”d-tox vai botox?” on x-box.

    • Jani Vanhala permalink
      kesäkuu 29, 2011 6:27 pm

      Niin no, jos sinusta on olemassa jokin ”oikea kritiikin muoto”, jonka haluaisit vallitsevan kritiikkien kirjoittamisessa, niin mikäänhän ei estä sinua itseäsi kirjoittamasta sellaista, vaikkapa esimerkiksi muille. Jos muut havaitsevat, että kritiikkisi on tyyliltään parempi kuin heidän, niin he luultavasti alkavat sitten kirjoittaa samalla kaavalla.

      Sellaista keskustelukulttuuria taas en oikein ymmärrä, jossa jäädään vain valittamaan sitä, miten toiset tekevät asioita väärin. Enkä halua olla sellaisessa mukanakaan koska siinä on minusta jotain syvästi vastenmielistä negatiivisuutta.

  9. kesäkuu 29, 2011 7:28 pm

    Ei tietenkään tarvitse olla mukana jos ei halua. Itse saan suuria voimia negatiivisuudesta ja ideat ovat minulle usein paljon tärkeämpiä kuin niiden toteutukset.

    Valittaminen on itseisarvo; älyllisesti, moraalisesti ja esteettisesti stimuloivaa.

Trackbacks

  1. Väärin tylytetty / kriitikon motivaatiosta #2 : Luutii

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: