Skip to content

Avastarat

tammikuu 29, 2011

Kommentoin Ristolle seuraavaa:

Schnabelmannini on tietoinen jätös ja glitch teini-iästäni ja/eli ajasta, jolloin mailiosoitteet saattoivat olla vielä “ihan mitä sattuu”.

Tein jopa gmail-tilistäni schnabelmann-nimisen, koska haluan tuntea sen häpeän ja nolostuksen, mikä seuraa kun aikuiset ja viralliset ihmiset jakelevat etunimi.sukunimi@osoitteitaan ja minulla on sitten joku schnabelmann (jota tietenkään yksikään virastotäti ei osaa kirjoittaa, eikä kovin moni muukaan).

Tämä muistuttaa siitä, että sähköpostiosoitteet ovat nimenomaan kirjoitusta; niitä ei ole tarkoitus sanoa ääneen, vaan kopioida tai klikata. Ne ovat silmämääräisiä olentoja, niiden kirjoittaminen kynällä paperille tuntuu typerältä ja väärältä.

Blogit ja niiden osoitteet voi sentään edelleen nimetä miten haluaa, koska ne koetaan teoksellisiksi eli rajatilahuuhaaksi eli tuottamattomiksi. Janalla kohti virallisuutta nimiin alkaa tunkea lisäkkeitä, koska työhön ja toimeentuloon itseään suhteuttava, keski-ikäiseksi ja -luokkaiseksi pyrkivä ihminen ei halua enää tarinallistaa pelossaan poiketa normista.  Nämä lisäkkeet ovat puolueita, instituutioita, erisnimiä  – missä erisnimet ovat tuotemerkkejä, esim. poliitikot tai sellaisiksi esittäytyvät/pyrkivät.

Tässä mielessä ei ole yllättävää, että Facebook tuntui breikkaavan juuri siksi, että siellä ihmiset ovat omilla nimillään. Tai ei ole pakko olla, mutta yleinen, sanattomasti sovittu ajatuskontrolli tuntuisi ajavan siihen. Tietysti kysymys on suurelta osin tiedonhaun helpottamisesta: sinä löydät kaverisi ja kaverisi löytävät sinut, kun olet oikealla nimelläsi. Nimikäytäntö on verrannollinen sähköpostinimille: Facebookissa jollain keksityllä nimillä olevat ovat tuppaavat vaikuttamaan friikeiltä, jotka heppoisilta tuntuvin perustein sotkevat järjestelmää.

Mutta pohjimmiltaan Facebookin käyttöenergiana toimii lihatodellisuus. Osa sen viehätyksestä voi perustua vastaiskuun netin anonymiteetille ja virtuaalikehollisuudelle, mutta pääosin luulen ihmisiä kiinnostavan oman todellisuutensa näennäinen siirtäminen nettiin ”luvan kanssa”; Facebookissa ihminen saa tarinallistaa oman virallisuutensa.

Mainokset
2 kommenttia leave one →
  1. helmikuu 28, 2011 7:06 pm

    Erinomainen muistiinpano ja erinomainen loppukiteytys, jota voisi hyödyntää Facebookissa tilapäivityksenä.

    Melkein, siis melkein uskaltaisin väittää, että naamakirja erotisoi arjen.

Trackbacks

  1. Sananen jokaisesta vuonna 2011 katsomastani elokuvasta, osa 7 « Alussa oli sana

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: