Skip to content

Vuoden 2010 kirjat osa 3: American psyko

tammikuu 14, 2011

Kirjoitin joulun alla oheismerkinnän Psykosta. Lukioaikoina pidin kirjaa ihan kivana, mutta liian pitkänä ja vähän vanhentuneena aikalaiskuvauksena. Toinen lukukerta kuitenkin paljasti, että kyseessä on The Infinite Jestin kanssa merkittävin ja suvereenein 90-luvun amerikkalainen romaani. Tässä on mukana paljon affektioita, sillä samastumispintani Batemaniin (hän on muuten minun ikäiseni) ja hänen kokemaansa ahdistukseen on ääretön. Psykon voi katsoa olevan mm. käsitetaiteellinen, realistinen, postmodernistinen, parodinen, transgressiivinen, omaelämäkerrallinen, absurdistinen ja kokeellinen. Se on psykoseksuaalinen ja kauhugenreä jos niin haluaa, trilleri jos niin haluaa. Houellebecq on Ellisin rinnalla keinotekoinen juuri siksi, ettei ole usalainen. Varsinkin, kun Ellis on tuntunut kirjoittaneen Psykon lähinnä vahingossa, kuin hengittäen ja sen kummempia miettimättä. Hänen muu tuotantonsa jää kauas kauas taakse.

Ennen kaikkea Psyko on ajankuva, joka vuonna 2011 tuntuu jäätävän ajankohtaiselta ja todelta, eikä vähiten siksi, että juppiaika ja 80-luvun loppupuoli on minun ikäpolvelleni lapsuusnostalgiaa; kuvasto ja musiikki on niin tuttua. Törmäys on riemastuttava: Genesiksen Land of Confusion on minulle nostalgisen ihanaa paluuta lapsuuteen ja aikaan, jolloin MTV oli vielä oikea musiikkikanava ja amerikkalainen kulttuuri kiinnostavaa (sic & lapselle mikään ei ollut hienompaa kuin Hollywood ja MTV, ei mikään). Lempibiisini on myös päähenkilö Patrick Batemanin lempibiisejä, vaikka kaikki hänessä ja hänen ympärillään onkin tyhjää, epätoivoista ja turtaa. Tämä antaa perverssiä ja toivotonta toivoa: vika ei olekaan 2000-luvussa tai minussa, ihmiset olivat samoista syistä ahdistuneita jo 80-luvulla! Samalla minun olisi mahdollista uskoa, että nykylapsilla saattaa olla maagisen mukavia hetkiä, vaikka en siihen pystykään.

Tietenkin kaikki liukenee, vuosi vuodelta asioilla on vähemmän merkityksiä ja salaisuuksia, kulttuuri banaalimpaa, luonto yhdentekevämpää. Mutta tämä on vain vanhenemisen ja kypsymisen piirre. Sisäiseen kehittymiseen tähtäävä ihminen voi ainoastaan räjähtää ja menettää elinkykynsä, tai vaihtoehtoisesti aloittaa mietiskelyn ja paeta itseensä ja historiaan.

Amerikan psykon jälkeen tuntui mielettömältä ajatukselta lukea mitään painavuuteen tähtäävää (koska epäonnistuminen olisi väistämätön), joten alkuvuoden aloitin René Charin Hypnoksen muistikirjalla ja Stephen Kingin The Standilla, joka minulta jäi lukematta lapsuuteni King-kautena. Jälkimmäinen tosin tuntuisi kerronnallisen sujuvuutensa ja massiivisuutensa ansiosta olevan mitä loistavin lukuromaani. King on oikeasti todella hyvä tarinankertoja ja lukuharrastukseni tukipylväitä. Nuortenkirjoista, Kolme etsivää -sarjasta ja perusfantasioista vaihdoin ala-asteen loppupuolella Uinu, uinu lemmikkiin. Se oli ensimmäinen matkani Jyväskylän pääkirjastoon ja erityisesti aikuisten osastolle (eli yleisen kaunokirjallisuuden hyllyille). Kysymyksessä oli tutustumisluokkaretki. Uhmakkaasti tartuin paksuun aikuisten kirjaan, jonka elokuvaversiosta olin kuullut hurjia tarinoita: isosiskoni esimerkiksi pakeni peloissaan näytöksestä. Siinä oli yliluonnollisia asioita, kiroilua, lainauksia pop-lyriikoista, seksuaalisia ajatuksia ja pirun vetävät hehnkilöhahmoäänet. Olin löytänyt todellisuuteni.

Jo nimessä oli jotain salamyhkäistä. Uinu, uinu lemmikkini. Mistä moinen? Olen usein miettinyt tätä jälkikäteenkin, sillä alkuperäisnimi on Pet Sematary (hyvä nimi sekin, kirjassa on lemmikkieläinten hautausmaa, jonka kylttiin lapset ovat kirjoittaneet väärin cemetery-sanan). Luonnollisesti melko vaikea nimi kääntää. Joten Uinu, uinu lemmikkini. En osannut lapsena ajatella, että lemmikki voisi viitata myös lemmikkieläimeen. Nyttemmin nimi voi kuulostaa kornilta tai pompöösiltä. Nuorelle Schnabelmannille se oli yhtä kova juttu kuin Arnold Schwarzenegger. Se ei ole ihan vähän se.

Mainokset
6 kommenttia leave one →
  1. tammikuu 14, 2011 11:58 pm

    symppaan niiiiin tuota king-kauttasi. en nimittäin ikävuosina 11-14 oikeastaan lukenut muuta kuin kingiä.

    Tukikohta on jäänyt juuri massiivisuutensa takia vahvimmin mieleen, kuten myös jostain syystä Epätoivon kaupunki – ehkä samastuin tarinan uskonnolliseen poikaan. Uinu, uinu lemmikkini toki myös ja Lohikäärmeen silmä. ja Vihreä maili.

    kun seiskaluokalla piti esitellä jokin kirja äidinkielen tunnilla, esittelin Tukikohdan. minulta kysyttiin, montako sivua siinä on, kuten olin toivonutkin.

    ja Musta torni -sarja on vielä asia erikseen. Joutomaa ja erityisesti Velho ovat täyttä tarinaa, mutta ”myöhemmillä” vuosillani en kyllä jaksanut niitä jatko-osia yhtään.

    jälkeenpäin olen kovasti miettinyt, miksi jaksoin lukea Kingiä niin käsittämättömän paljon. tyyppi on saatananmoinen jaarittelija ja kirjoittajana itsensä näyttelijä. mutta sanoit sen: ”–yliluonnollisia asioita, kiroilua, lainauksia pop-lyriikoista, seksuaalisia ajatuksia ja pirun vetävät hehnkilöhahmoäänet. Olin löytänyt todellisuuteni.”

    • tammikuu 15, 2011 12:26 am

      joo, mää diggasin kyllä epätoivon kaupungista myös. myös se-kaksikko oli lemppareitani. vihreää mailia ja lohikäärmettä en ole lukenutkaan. aimo kasa noita tuli penskana luettua.

      koetanpa muistella, mitkä olen lukenut:

      -hohto
      -musta torni 1-5 (pitää ne kaks vimppaa vielä joskus taistella)
      -uinu, uinu lemmikkini
      -se
      -epätoivon kaupunki
      -teloittajat (richard bachmannina)
      -carrie
      -firestarter
      -painajainen
      -pimeä puoli
      -ihmissuden vuosi
      -cujo
      -jälkeen keskiyön

      mahdollisesti running manin, en ole varma. pitäisi lukea kyllä myös graveyard shift -kokoelma, siinä on sen verran klassisia novelleja.

  2. tammikuu 15, 2011 12:46 am

    joo, mulla on noista pari lukematta. hassua, etten koskaan lukenut SITÄ.

    mutta bachmanin mainitseminen aktivoi päässäni vielä sellaisenkin synapsin, että huomasin mulle ehkä tärkeimmän kingin kirjan jääneen huomioimatta: Pitkä marssi (Bachmanina). se on varmaankin ainut king (tornien ohella), jonka olen lukenut useammin kuin kerran. varmaankin kolmesti, eikä edellisestä kerrasta ole kuin muutama vuosi.

    premissihän on aivan verraton: sata nuorta miestä osallistuu kävelykilpailuun, jonka palkintona on _mitä ikinä haluaakaan_. kävelyvauhdin on oltava 6 mailia tunnissa, ja jos se alittuu, tulee varoitus. kolmesta varoituksesta vierellä tankin selässä mukana kulkevat sotilaat suorittavat teloituksen.

    kun ensimmäinen kilpailija ammutaan, hänen päänsä muuttuu ”aivo- ja kallonsirumössöksi”. ❤ sitä en unohda.

    jännite ei herpaannu missään vaiheessa, ja lisäksi romaani onnistuu kuin huomaamatta olemaan tunnelmallinen matkakuvaus. lisäksi Pitkä marssi on varmaankin ensimmäisiä teoksia, jotka saivat minut ymmärtämään, kuinka kiehtovaa on kun juonen sijasta dialogi, tunnelma ja jännitteinen asetelma etusijaistetaan. tietty kirja on myös hauskaa reality-tv-tulevaisuuden ennakoivaa kritiikkiä (kuten running mankin).

    yleensäkin on hauskaa / kiinnostavaa, että kingin parhaat kirjat eivät oikeastaan ole kauhua lainkaan.

  3. tammikuu 15, 2011 4:11 pm

    Komppaan myös tätä. King on omanperäinen jamppa – ei heti tule mieleen samanlaista. Piina on jännä esimerkki siitä, että se toimii sekä romaanina että leffana. Mustat Tornit mulla on aikeissa kerätä omaan hyllyyn. Kuten hiljalleen muutkin. Eksyneiden jumala oli simppeli aineksiltaan, enkä muista tykänneeni siitä juurikaan. Silti huonomuistisena muistan sen edelleenkin.

    Amerikan Psykoa diggailen myös. Se on aika jees aikalaiskuvaus lopultakin, vaikka onkin hiukan mielipuolinen ja paikoitellen vähän ärsyttävä. Koen sen älyttömän ”amerikkalaiseksi” romaaniksi, ja se eroaa aika paljon siitä normikrääsästä (joissa on usein päähenkilönä joko juutalainen, tai intialainen tms. asetelma, jossa imigroitumista tarkastellaan, tai kulttuureja törmäytellään väkinäisesti).

Trackbacks

  1. Sananen jokaisesta vuonna 2011 katsomastani elokuvasta, potentiaalisen megamerkinnän osa 1 « Alussa oli sana
  2. Sananen jokaisesta vuonna 2011 katsomastani elokuvasta, osa 10 « Alussa oli sana

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: