Skip to content

Leffaimpressioita

lokakuu 9, 2010
tags:

(The Dunwich Horror) Dean Stockwell näyttelee niin yli että lonkerot suoristuvat 70-luvun Lovecraft-filmatisoinnissa, tietysti Roger Cormanin studioilta. Nuori Sandra Dee näyttää mielestäni aivan Piper Laurielta, eikä tässä ole mitään sen hölmömpää kuin moderneissa kauhuleffoissa, päinvastoin. Mukaan on päässyt ripaus jotain oikeasti häiritsevää, mikä toisaalta saattaa johtua efekteistä tai näyttelytyöstä. Käsikirjoittaja Curtis Hanson ohjasi sittemmin mm. L.A. Confidentalin, Wonder Boysin ja 8 Milen.

(Cruising) William Friedkinin suotta unohdettu pieni kulttipätkä, jossa Pacino hämmentää vetämällä ilman maneeriaan. Tarina sarjamurhaajan perässä nahkahomoalakulttuuriin soluttautuvasta kytästä nostatti aikoinaan (1980) kohua ja sen tiimoilta leffassa esiintyvän Ramrod-baarin asiakkaita harvennettiin ohiajavasta autosta konepistoolilla. Synkkää sadolunastusta, nahkatakkeja ja -hattuja, mutta ennen kaikkea varsin vahva ja sopivan hämärä kuvaus Pacinon heteroidentiteetin ja toisaalta moraalitunnon (poliisista mahdolliseksi intohimomurhaajaksi) järkkymisestä. Verrannollinen 17 vuotta myöhemmin ilmestyneen Donnie Brascon kanssa, joskin Brascon tapauksessa järkkyy pelkkä laki/rikos-asetelma. Väkivalta, fyysisyys, jännitys, miesten välinen eroottisuus; harvoin jos koskaan Hollywoodissa nähtyä herkkua (ellei puhuta tahattomasta homonamista, kuten Top Gun). Sarjamurhaajarintamalla epäilemättä ennakkotapaus ennen Silence of the Lambsia ja Manhunteria.

(Iron Man 2) Pidin tästä vielä ykköstäkin enemmän, mutta fanitukseni johtuu vain ja ainoastaan Downeysta. Rakastan kaikkea sitä salamannokkelaa päällepuhumista, mistä valehtelematta hänen jokainen leffaroolinsa tuntuu koostuvan. Epäilemättä se muistuttaa minua toisaalta Robert Altmanista ja toisaalta vanhasta Hollywoodista, kun osattiin kirjoittaa vielä komediaa. Kaikki sulava kromi ja tekniikka siinä päällä ovat vain ekstraa, vähän kuin hifimessuilla kävisi. Järjetöntä, mutta niin ylikellotettua ja tyylikästä, ettei kiinnosta moralisoida. Juonesta viis. Sitä paitsi minun mielestäni kemia Paltrown kanssa toimii. Downey on tyylissään suvereeni ja tekee mitä haluaa, Hollywoodin kuningas. Hyvin surullista, hyvin tyhjänpäiväistä.

(Un prophète) Viime vuoden eurooppalaisen elokuvan kuuma peruna onnistuisi vaikuttamaan myös minut. Kyllä, siinä on tismalleen samat kliseet kuin vankilasarjoissa/elokuvissa ja musiikkikin on jokseenkin alleviivaavaa, mutta pohjimmiltaan tyyli ja aiheenkäsittely skulaavat niin hyvin, että muistin taas pitkästä aikaa miltä tuntuu totaalinen immersio teatterissa. Lisäksi on hankala keksiä ajankohtaisempaa miljöötä kuin nykyvankila, jossa rodut sekoittuvat. Jos siis pitää penätä yhteiskunnallisuutta. Suurelokuvat ovat jo ajatuksenakin niin sairas asia, että kyllä pitää. Mutta tärkeintä on, että Profeetta on elokuvana hyvä. Siinä on vapaan mietiskelyn ja reflektion tiloja ja se herättää pakottavaa oman elämänsä pohtimisen tarvita. Lisäksi on kiinnostavaa huomata, miten multikulturaalisesssa vankilassa kielitaito ja tietynlainen hybridiys osoittautuvatkin suurimmaksi voimavaraksi. Selkäänpuukottamista unohtamatta.

(Lust, Caution) Ang Leen pittoreski ja vimpan päälle tuotettu WW2-ajan agenttidraama jää etäiseksi ja motivoimattomaksi pinnaksi. Tony Leung ja Wei Tang ovat toki kuin karamellejä. Ristiriitojen repimällä (vastarinta-agentti rakastuu mieheen, joka hänen olisi tarkoitus tappaa) eroottisuudella koetetaan käsitellä Kiinan sisäisiä ristiriitoja. Kiinnostavia lupauksia, lässähtävä kokemus.

(Hannah and Her Sisters) Woody Allenin parhaimmistoon usein luokiteltu elokuva oli ärsyttävämpi ja heppoisempi kuin muistin. Pikkusievää parisuhdenyhertelyä, jonka valopilkkuja on hahmojen keski-ikäisyys. Allenin neuroottinen höpisijähahmo on harvoin ollut yhtä ärsyttävä. Jostain syystä meinasin polttaa käämini, kun lopussa kaikki saivat toisensa, kaikki meni tasan. Mia Farrow’n roolihahmo on vaatehenkari. Klisee pitää jossain määrin paikkansa, tämä todella on keskiluokkaisten ”kaupunkiboheemien” elokuvaa. Ei kuitenkaan liian taiteellisten tai älykkäiden. Tuntuu että Allen vetää aina rajan tiettyyn pisteeseen.

(Hiroshima Mon Amour) Resnais-Duras’n hymistely oli vähemmän tekotaiteellinen ja korni kuin muistin. Ei silti  maineensa veroinen, vaan pikemminkin melko älyllinen ja käsitteellinen viritelmä muistin ja käsityksen olemuksesta. Olin hyvin kiinnostunut kuullessani, että miespääosa Eiji Okada ei osannut sanaakaan ranskaa, vaan näytteli roolinsa ”sokkona”, opetellen tarkasti vuorosanat ja äänneasut ulkoa. Varsin sopivaa teemaa ajatellen.

(Trash Humpers) Harmony Korine palaili ”juurilleen” vhs-estetiikalla tehdyssä tuhnuleffassaan, jossa Nashvillen sielunmaisemaa luodataan seuraamalla vanhusnaamareihin pukeutunutta seuruetta, joka kuivapaneskelee roska-astioita, ulisee, rikkoo tavaroita ja sitä rataa. Ei juonta, ei tarinaa, ainoastaan kotivideotyylisiä tiloja. Toisaalta mitä moisessa miljöössä edes voisi tehdä? Se Yhdysvaltojen konservatiivinen sisäsiittopuoli. Pientaloalueita, alikulkutunneleita, joutomaata, asfalttia. Täysimittaisena näinkin mielivaltainen matsku venyttää ajantunnetta ja ei pysty aina pitämään mielenkiintoa yllä, mutta toisaalta upottaa aika helvetilliseen välitilaan, joka on ainakin minun kokemuksessani usein paljon vaikuttavampaa kuin selvästi elokuvalta näyttävä tekstuuri. Trash Humpers on selvä viite Lynchin tuotantoon; koko todellisuus alkaa salavihkaa muuntua ”paikaksi joka ei ole missään”. Kotivideokameroissa on jotain hyvin häiritsevää. Samoin kuin digitaalisissa videokameroissa (minkä Lynch halusi Inland Empirellään teroittaa).

(Moon) Sam Rockwellia on aina miellyttävää katsella, eikä Moon missään nimessä huono ole, mutta lopulta hitusen yhdentekevä suljetun paikan scifikuva. Kloonausta orhatyövoimana käsiteltiin myös The Islandissa (no okei, siinä klooneja pidettiin elinvarastoina), eikä Kuu lisää yhtälöön paljonkaan. Rockwell itseään vastaan näyttelemässä on kieltämättä hyvä ja toimiva idea, joskin sillekin on ainakin yksi edeltäjä (Multiplicity).

Mainokset
2 kommenttia leave one →
  1. emmi permalink
    lokakuu 11, 2010 6:09 pm

    Kyllähän tuo Profeetta oli monellakin tavalla vaikuttava ja järkyttäväkin – ei vähiten kestonsa vuoksi. Ei varsinaisesti vaivaton katsottava.

    Toisaalta naisena jäi hienoinen tunne vanhan tarinan uusintamisesta, nuoren miehen ja (pahan) isän ( tai isähahmon) välisestä valtapelistä, vallastasyöksemisestä. Tarkoitan, että kaipa (?!) tuollaista saattaa naistenkin yhteisöissä ainakin teoriassa tapahtua, mutta kovin tuo väkivalta,kyykytys ja nöyryytys oli alleviivattua – toki vankilamiljöö toi siihen omat lisänyanssinsa.
    Tämä miesten keskinäinen hierarkia (räkänokat vs. äijät) kun on sitä niin tuttua perusjuonikuviota suunnilleen jokaisessa Hollywood-pätkässä (jotka eivät ole niitä naisille tuotettuja romanttisia/ihmissuhdekomedioita..)

    Eli jollain tavalla loppu oli sittenkin hieman lattea, hollywoodmaisella tavalla ”jihuu, siitäs sait, paskiainen” – tyyliä. Tai no..kai sitä on vaan vanhaks tulossa:)

  2. lokakuu 11, 2010 6:40 pm

    Joo olet kyllä ihan oikeassa tuosta isäsuhteesta, sitähän siinä oli monellakin tasolla: päähenkilö – vanhempi mafiapomo ja toisaalta vankila (isällinen yhteiskunta) – vanki tai vastaavasti rotuidentiteetti – päähenkilö jne. Olihan se muutenkin samaa ennakkoluulojen pyörittämistä ja toisintamista kuin valtaleffat aina, mutta toisaalta se lienee vain jokseenkin todenmukaista. Todenmukaisuus ei tietenkään ole mikään itseisarvo, varsinkaan minulle.

    Se loppu oli minun mielestäni kaksiteräinen miekka, koska siitäs sai toisaalta se vanha paskiainen, mutta toisaalta sillä vanhalla oli jotain arvoja ja tiettyä kunnioitusta, jota päähenkilöllä ei ollut lainkaan. sehän oli ihan silmitön ja egoistinen paskiainen, joka sai silti kaiken mitä halusikin.

    Mut joo, itse pidin eniten elokuvassa siitä pinnasta ja siitä miten se oli toteutettu, pystyin niiden ansiosta ohittamaan/antamaan anteeksi noita kliseisyyksiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: