Skip to content

Kynodontas

syyskuu 23, 2010

Keksin Giorgos Lanthimosin loistavalle Dogtoothille lähimmenneisyydestä ainakin kaksi resonoivaa vertaiskohdetta: Lucile Hadzihalilovicin Innocencen ja Lars von Trierin Idiootit. Ne kaikki rakentavat enemmän tai vähemmän mielivaltaisen, mutta tiukasti säädellyn koeympäristön asukeilleen; sosiaalisen mikroyhteiskunnan, jota ei toisaalta selitetä puhki. Ne kaikki voi myös katsoa allegorisesti, jos on kiinnostunut jostain sellaisesta, mitä elokuvassa ei näytetä tai käsitellä. Elitistin Jetro Suni sovittaa yhtä tulkintaa, Platonin luolavertausta.

Dogtoothissa keski-ikäinen pariskunta on rajannut suuren omakotitalotonttinsa korkeilla aidoilla, joiden ulkopuolelle heidän kolme jo täysi-ikäisyyden saavuttanutta ”lastaan” eivät saa mennä. Päivät koostuvat rutiineista, harjoituksista ja leikeistä, kuten äidin löytäminen silmät sidottuina (tämän ääntä seuraten) tai polskuttelu pienessä uima-altaassa.  Joitain näistä harjoitteista lapset osaavat jo itsekin valvoa. Vanhemmat keksivät mielivaltaisia merkityksiä haitallisiksi kokemilleen sanoille, joita lapset ovat onnistuneet jostain poimimaan kontrollin herpaannuttua hetkeksi. ’Kivääri’ tarkoittaa valkoista lintua, ’pillu’ on valaiseva lamppu, ’zombie’ on kaunis keltainen kukka jne. Isä soittaa äänilevyltä Sinatraa ja väittää äänen kuuluvan heidän isoisälleen. Hän selostaa päälle, mitä levyllä sanotaan (”rakasta sisartasi, rakasta perhettäsi ja taloasi”)…

Tärkeintä on kuitenkin se hölmö innottomuus ja monotonisuus, jolla perheen jäsenet käyvät keskustelunsa ja jolla he suhtautuvat arkeensa. Se on jopa siinä määrin selittämätöntä, että on mahdoton sanoa, onko se ohjaajan esteettinen ratkaisu, vaiko hahmojen poikkeavasta tilanteesta johtuva piirre. Onko kyse tietoisesta henkilöhahmojen monotonisoinnista jonkin elokuvallisen totuuden saavuttamiseksi (Bresson), vai ehkä hahmojen tasoittamisesta hierarkioiden minimoimiseksi ja toisaalta uudenlaisen elokuvapuheen luomiseksi (Kaurismäet)?

Kiinnostavampaa on ajatella, että jos yhteisö on näinkin tiukasti säädelty,  eristetty ja – ennen kaikkea – (viihde)kulttuurisista vaikuttimista puhdas, eikö myös käytös ja asioihin suhtautuminen ala muuttua? Ajattele itsesi ilman televisiota, ilman muita ihmisiä kuin omat vanhempasi ja sisaresi, ilman teatteria, ilman musiikkia, ilman radiota, ilman koulujärjestelmää, ilman muoteja…

Perheen poikaa käy seksuaalisesti tyydyttämässä isän työpaikan naisportinvartija. Akti hoidetaan kuin kynsien leikkaus, kiinnittämättä siihen sen suurempaa huomiota. Ehkä onkin väärin puhua seksuaalisten halujen tyydyttämisestä, sillä vaikuttaa kovasti siltä ettei pojalla ole sellaisia lainkaan. Kun seksistä poistetaan esileikki, erotiikka, aistillisuus, jännitys ja kiintymys, jää jäljelle ruumiintoiminto, jonka seuraaminen katsojan vinkkelistä on lähinnä kliinisen kiehtovaa tai hivenen kiusallista. Näin pelkistettyinä ja koruttomina seksiaktien seuraamisesta tulee oikeastaan enemmän yksityisyyttä rikkovaa kuin jonkin standardirakastelukohtauksen, puhumattakaan pornosta. En välttämättä haluaisi nähdä kun ihmiset pyyhkivät takamustaan aktin yksityisen luonteen vuoksi, mutta kysymys ei ole ainoastaan siitä; en haluaisi nähdä sitä siksi, koska sitä ei ole mitään mieltä näyttää. Huomaan pääseväni moraalisen närkästyksen ydinjuurille.

Näitä seksiakteja vasten toimii entistä loistavammin koruton ja kömpelö kohtaus, jossa vanhemmat puolestaan riisuutuvat yöpaitasilleen ja suorittavat yhdyntänsä. He pistävät korvalappustereot korvilleen (sic) ja isä kömpii vaivalloisesti äidin päälle. Karvainen takamus paistaa pitkän yöpaidan alta kuin jokin housut kintuissa yllätetty ja maanrakoon alistettu byrokraatti. Nimenomaan korvalaput ovat kohtauksen keskeinen piste, syy sille miksi se toimii ja onnistuu olemaan niin ahdistavan merkitsevä. Rakastelun aikana vanhemmat kuuntelevat samaa kappaletta, molemmat omien korvalappujensa yksityisyydessä.

Jos hamuaa narunpätkiä  solmun avaamiseen, on elokuvassa lyhyt kenneliin sijoittuva kohtaus, jossa kasvattaja selvittää isälle filosofiaansa: koirasta saa tiettyjä sääntöjä noudattamalla kasvatettua sellaisen kuin haluaa. Tappajan tai ystävän, jämptin tai pelokkaan. Kohtaus on suhteessa armollisen lyhyt, jotta ehdin unohtaa sen, jotta se ei ehdi ohjelmallistaa ja alleviivata liiaksi. Se jää silti pienenä sykkeenä takaraivoon johdattamaan kulkua.

Todella aavemaisen hieno on loppupuolen kohtaus, jossa perhe juhlii vanhempien häävuotispäiviä. Poika säestää akustisella kitaralla jostain oppimaansa rimpsua, siskokset esittävät juhlamekoissaan kömpelösti sipsuttavaa tanssia. Nuorempi siskoksista ei selkeästi osaa koreografiaa kovinkaan hyvin ja vilkuilee jatkuvasti isosiskonsa askelia. Lopulta hän väsymykseen vedoten pyytää vanhemmiltaan luvan lopettaa. Isosisko sen sijaan jatkaa, kasvavan intensiteetin vallassa. Hän pitää pienen tauon, empii hetken. Sitten hän aloittaa uudestaan, hänen yksinkertaisten ja höpsöjen tanssiliikkeidensä tilalla on aerobic-tyylisiä pumppauksia. Yhtäkkiä katsoja tajuaa tytön toistavan Flashdancen kuuluisaa koe-esiintymiskoreografiaa! Mutta kaikki ilo, kaikki riemu ja optimismi ovat poissa. Tilalla on ainoastaan maanista toistoa, kuin tyttö olisi jokin riivattu automatoni, beckettiläinen itsensä ja itseensä unohtanut ikiliikkuja. Lopulta vanhemmat pysäyttävät tytön.

Mitään tämän enempää ei näytetä tai kerrota. Mutta katsoja tietää, että tyttö on aiemmin katsonut salaa vanhemmiltaan (tosin myös jäänyt siitä sittemmin kiinni) videoilta elokuvia: Rockya, Tappajahaita, ilmeisesti myös Flashdancea. Niissä näkemäänsä hän toistaa maanisesti, kuin vieraan kielen äänneasun ulkoa opetellut mutta sisällöstä mitään tajuamaton näyttelijä. Hänen suljetussa maailmassaan ei ole noille elokuville vastineita, ei kosketuspintaa.


Mainokset
4 kommenttia leave one →
  1. OlliS permalink
    syyskuu 23, 2010 10:45 pm

    Mun mieleen tuli vaan Joseph Fritzl ja kun kerran siihen jäin jumiin, kuva oli musta aika tylsä.

  2. syyskuu 25, 2010 12:32 pm

    Tuo on imeisesti kreikkalainen elokuva tämä Kynodontas. Κυνοδοντας tarkoittaa muuten kulmahammasta. Miltä vuodelta tuo elokuva on?

    • syyskuu 25, 2010 1:04 pm

      Juu kreikkalainen on, vuodelta 2009. Kansainvälinen nimi on Dogtooth.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: