Skip to content

Inc.eption

heinäkuu 24, 2010


-No hyvä, Nolan voi nykyään tehdä aivan mitä haluaa, niin pöyristyttävän kasan rahaa Batman-leffat tuottivat. N on myös tiettyjen raamien sisällä varsin mielikuvituksellinen ja taitava käsikirjoittaja, joten hänen elokuvissaan on aina edes muutamia kiinnostavia konsepteja, vaikka kaikki muu pettäisi.

-Toiminnan ohjaajana Nolan on jatkuvasti parempi ja sujuvampi. Inceptionin neljässä eri unitasossa tapahtuvat loppupuolen toimintakohtaukset ovat vaikuttavaa jälkeä. Sinänsä ”unitasot” eivät poikkea mitenkään muista samanaikaisen toiminnan kuvauksista, kuten LOTR-elokuvissa tai Star Warseissa. Sujuvammin Inception silti toimii.

-Ongelma onkin vähän siinä, että ainakaan minä en ole erityisen kiinnostunut näkemään toimintakohtauksia Nolanin elokuvissa. Konseptit ajavat aina niiden yli. Dark Knightin (onneksi varsin harvat) toimintakohtaukset olivat aina vain ajanhukkausta ja poissa fokuksesta, eli Jokerin (moraalisen nihilismin/relativismin/kaaoksen/äärimmäisen järjestyksen/arkkivihollishahmon/karismaattisen pahan problematiikka) hahmosta.

-Niin myös Inceptionissa. Kiinnostavaa olisi unien, kielen, havainnon, ajan ja alitajunnan luotaaminen ja muovaaminen, ei unissa tapahtuvat toimintakohtaukset. Toki unissa tapahtuvat toimintakohtaukset voisivat olla kiinnostavia, jos ne rikkoisivat sääntöjä tai rajoja. Ainoa tällainen on kuitenkin hotellin käytävillä käyty kamppailu, jossa painovoima heittää häränpyllyä, ollen välillä ylösalaisin, välillä horisontaalinen jne. Muutoin toiminta on kuin mistä hyvänsä modernista, ryppyotsaisesta agenttifilmistä.

-Nyt tietysti törmäämme eräänlaiseen reduntanttiuteen ja optiseen harhaan: miksi IHMEESSÄ meidän tarvitsee mennä elokuvassa sisäistasolle, jotta pääsemme uniin ja todellisuuden muokkaukseen käsiksi? Miksi emme tee sitä jo suoraan elokuvan varsinaisella perustasolla? Eikö siitä elokuvissa pitäisi olla kysymys?

-Aivan kuin ”arkkirealismi” (tai miksi sitä nyt kutsuisikaan) olisi jokin diktatuuri, jota pitää hämätä muistuttamalla, että ei hätää, kerronnan perustaso on ”omassa” todellisuudessamme. Olemme jo peiliulottuvuudessa elokuvissammekin, huomaatteko? Mitä ajatuskontrollia!

-Kuten Iljakin kirjoittaa, ei elokuvan konsepteissa itse kerronnan ja tapahtumien tasolla hirveän kauaksi aikaa pureskeltavaa riitä. Nolan lähinnä syöttää meille tietyt säännöt, kertoo luomansa leikkikenttäidean speksit ja toivoo, että se riittää katsojalle.

-Ei sillä, kyllä se minulle riittää. Pidin elokuvasta itse asiassa aika paljonkin, kaikista sen kaavanmukaisuuksista ja hölmöyksistä huolimatta. Nolan nimittäin onnistuu elokuvassaan eräässä taiteen keskeisistä tehtävistä; muistuttamaan, miten loistava mielikuvitus ja tajunta minulla itselläni on. Samalla elokuva on kuin ruiskaus intertekstuaalista pop-kulttuurihepoa. Ellen Pagen roolihahmon taivuttaessa kaupungin pohjakaavaa kuin peilaavaksi katoksi, saan melkoisia M.C. Escher -viboja. Escher lienee ollut selkeä vaikutin muutenkin, vaikka mahdottomat portaat eivät hänen keksintöään lienekään. Harmi vain, että itse elokuvassa maiseman vääntely jää tuohon yhteen kohtaukseen.

-Elokuvan labyrinttimotiivit jäävät niin ikään varsin banaalille tasolle, itse asiassa lähinnä maininnaksi. Tietenkin useaa ”unitasoa” voi pitää jonkinlaisena labyrinttina, mutta Nolanin elokuvan fiilis on selkeästi syvyyssuunnassa, painovoiman mukaisesti ylhäältä alas. Tämä tietenkin yhdistyy unien putoamisilmiöön ja on sinänsä ihan motivoitu, mutta labyrinttiajatusta ei erityisemmin tutkita. Kimmokemahdollisuuksia olisi kuitenkin Ranskan Uudesta Romaanista (Robbe-Grillet’n Labyrintissa) Resnais’n elokuvien kautta Mark Z. Danielewskin tuotantoon. Noin aluksi.

-2000-luvun Hollywood-elokuvistakin löytyisi viittauspisteitä, jotka tulevatkin Inceptionia katsoessa mieleen: Eternal Sunshine of the Spotless Mind ja Synecdoche, New York. Molempien takaa (käsikirjoittajana ja käsikirjoittaja/ohjaajana) löytyy yksi nyky-Hollywoodin harvoista oikeista neroista, Charlie Kaufman. Molemmat elokuvat ovat 2000-luvun ehdotonta priimaa. Inception on tavallaan huonommin kirjoitettu ja liialla toiminnalla tahrattu Synecdoche, New York.

-Mutta labyrintit jäävät Nolanin elokuvassa lähinnä yhteen tarustoviittaukseen, joka on samaa syvällisyystasoa kuin The Matrixin Morpheus; unitodellisuuden ”arkkitehti” (Ellen Page), labyrinteista puhuva hahmo on nimeltään Ariadne. Ariadnen myytti taasen liittyy Minokseen ja Theseukseen…

-Itse asiassa Ellen Page kantaa aika vahvasti edelleen Junon roolihahmon painolastia mukanaan, mikä tuo lisää hassuja viitesisältöjä. Ihan jo vaikka siten, että Junolla taitaa olla myös jotain tekemistä Kreikan jumalpantheonin kanssa…

-Pagen teiniäitivatsasta tuli mieleeni, että elokuva on tosiaan varsin seksitön, kuten Ilja tarkasti huomasikin. Tuplasti omituista se on siksi, koska kysymys on unista ja kulttuurista, joka keskimäärin rakentuu psykoanalyysin perinnön päälle. Mutta ei, DiCaprion esittämä päähenkilö Cobb kaipaa vain kuollutta vaimoaan ja lapsiaan. Tylsän monomaaninen ja puhtoinen tyyppi.

-Toisaalta Pagen hahmo ehkä hieman tasapainottaa elokuvan muutoin lähes täydellistä naispuutetta. Marion Cotillardin esittämä Cobbin kuollut vaimo on enää vain miehensä unta (alitajuntaa/fantasioita) piinaava haamu, joka on idealisoitu niin pyhäksi harsoksi ja palkinnoksi, että feministisiltä kulttuurintutkijoilta on turha odottaa minkäänlaista synninpäästöä tämän(kään) elokuvan kohdalla. Elokuvan näkökulma, Katse ja koko asetelma ovat niin fallisia, että ei liene mikään ihme, miksi Cobbin unimaailma on täynnä pelkkiä jäykkiä, pystysuoria pilvenpiirtäjiä.

-Nolan jatkaa kliinis-fallisen, sveitsiläisen (fasistikullalla tuotetun) kellon tarkkuudella tikittävää korporaatiokuvastoaan, joka esiteltiin jo Batmaneissa. Muistutettakoon, että myös Batman-elokuvien naiset olivat vain miesten palkintoja ja peilejä, lähinnä vaihtokaupan (nainen tai fallinen supersankarius, nainen tai pahiksen kiinniotto) välineitä.

-Ellen Pagen hahmolla ei varsinaisesti olekaan mitään muuta funktiota kuin tukea ja peilata DiCaprion hahmoa, joka taistelee alitajuntansa, halujensa ja motiiviensa kanssa. Tämä tavallaan sanotaan elokuvan dialogissakin. Mitään romanttista värettä näiden kahden välille ei kuitenkaan rakennella, vaan kysymys on pikemminkin isä-tytärsuhteesta. Periaattessa Pagen hahmo ei ole itsenäinen, vaan uloke ja tukipilari, jonka avulla päähenkilö (mies) löytää itsensä ja oikean tien. Kuten on ollut läpi fiktioiden ja tarinoiden historian.

-Ja kamoon, mitä muuta Joseph Gordon-Levitt voisi olla, kuin se 3rd Rock from the Sunista tuttu pikkujannu, joka koettaa olla varteenotettava aikuinen (500) Days of Summerissa joka koettaa nyt olla varteenotettava..umm…agenttimies (?) Inceptionissa?

-DiCaprio kantaa niin ikään näyttelijähistoriaansa varsin vahvana mukanaan, sillä aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Shutter Island on todella, todella samanoloinen elokuva, jossa DiCaprio vetää käytännössä identtisen roolin. Myös siinä hän on itseään etsivä, alitajuntansa ja halujensa kanssa kamppaileva mies. Myös siinä hän on aviomies ja isä. Myös siinä hän on väkivaltaisessa työssä.

-Tämä sai ainakin minut odottamaan hölmöjä juonenkäänteitä myös Inceptionissa. Puolivälin vaiheilla olin satavarma siitä, että elokuvan oletettu todellisuus onkin vain unta. Näin ei ainakaan ilmiselvästi ole, sillä todellisuuksien taso jätetään, sinänsä ihan fiksusti auki. Shutter Islandin juonenkäännevetoiseen idiotiaan verrattuna Inception on mestariteos, sillä sitä katsoessa voi juonen unohtaa.

-Onko kukaan muuten tullut koskaan ajatelleeksi, että jossain mielessä tekstityksien kanssa elokuvia katsovat ihmiset näkevät tulevaisuuteen? Nytkin osa yleisöstä hörähti jo ennen erään vitsin punchlinea, sillä tekstitys ilmestyi ruudulle hivenen ennen sitä. Ainakin minä nauran usein tismalleen samaan aikaan, kun vitsin kärki tulee. Pari riviä tekstitystä omaksuu yhdellä silmäyksellä.

Advertisements
16 kommenttia leave one →
  1. Nimetön permalink
    heinäkuu 24, 2010 10:59 pm

    erkka:
    mua juilii kun shutter islandia dissataan juonenkäännetasolla. jotenkin epäolennaisesti. musta se on kolmasti inceptionia kiinnostavampi. johtunee tosin yksinkertaisesti siitä, että siinä lähtökohtaisesti kerronnan keinoja etualaistetaan, mikä luonnollisesti johtaa esteettisempään –> vaikuttavampaan kokemukseen kuin inception, jossa kaikki kerronnan elementit palvelevat juonta/tarinaa.

    • heinäkuu 25, 2010 2:10 am

      Re: erkka:
      joo, olet sellaiselta filmifriikkikannalta oikeassa; kyllä shutter on paljon paremmin ja nimenomaan ”elokuvallisemmin” ohjattu.
      mutta silti siinä mun mielestäni yksinkertaisesti vain a) helvetin typerä tarina eikä b) yhtään mitään sisältöä. siinä on siellä täällä muutamia lähes oikeasti taiteellisia tiloja (joita inceptionissa ei ole, kertoo siitä että scorsese osaa tehdä oikeasti vähän elokuvataidettakin), jotka sitten nopeasti kyllä unohtuvat sen yleiseetoksen typeryyden tiellä ja sillä, että ne täytetään jotenkin väärällä ja kehnolla moraalilla. se on maailman suurinta resurssien tuhlaamista, varsinkin noilla tuotantokuluilla. oikeastaan synti ja ihan vitun typerää. tosin ei shutter liene maksanut puoliakaan siitä, mitä inception.
      loppua kohden sisällöksi ei riitä pelkkä virtaviivainen ohjaaminen; vähän sama kuin jos osaa soittaa teknisesti täydellisesti, mutta ei ole mitään syytä miksi soittaa. mää en ymmärrä mikä siinä voisi olla mielenkiintoista sen jälkeen, jos on nähnyt vaikka vain yhden tarkovskin (joka ei ole sekään enää erityisen kiinnostavaa). mun kirjoissani sellainen meditatiivinen touhu kävelee aika äkäseen tollaisen teknisen ohjaamisen ylitse. joku kerronnan jouhevuus on muutenkin sitä osastoa, jota mää en hirveästi elokuvissa arvosta; elämä ja aika eivät ole jouhevia. joku bresson on sitten vähän erikseen, mut sekin on mun nykymakuuni liian kliinistä.

    • heinäkuu 25, 2010 2:13 am

      Re: erkka:
      oikeastaan tää iljan kritiikki tiivistää täysin munkin suhtautumiseni shutteriin http://www.elitisti.net/arvostelu/2010/02/001789/shutter_island_2010_suljettu_saari.html

    • heinäkuu 25, 2010 2:13 am

      Re: erkka:
      oikeastaan tää iljan kritiikki tiivistää täysin munkin suhtautumiseni shutteriin http://www.elitisti.net/arvostelu/2010/02/001789/shutter_island_2010_suljettu_saari.html

  2. Nimetön permalink
    heinäkuu 24, 2010 10:59 pm

    erkka:
    mua juilii kun shutter islandia dissataan juonenkäännetasolla. jotenkin epäolennaisesti. musta se on kolmasti inceptionia kiinnostavampi. johtunee tosin yksinkertaisesti siitä, että siinä lähtökohtaisesti kerronnan keinoja etualaistetaan, mikä luonnollisesti johtaa esteettisempään –> vaikuttavampaan kokemukseen kuin inception, jossa kaikki kerronnan elementit palvelevat juonta/tarinaa.

  3. heinäkuu 25, 2010 10:16 am

    ehkä scorsesen ja nolanin olisi pitänyt vaihtaa käsikirjoituksia päikseen ^_^

  4. heinäkuu 25, 2010 10:16 am

    ehkä scorsesen ja nolanin olisi pitänyt vaihtaa käsikirjoituksia päikseen ^_^

  5. Nimetön permalink
    heinäkuu 25, 2010 9:40 pm

    erkka:
    shutter on ku commando. musta sitä vastaan ei oikein voi hyökätä niillä välineillä, joita yllä käytit. juonen kliseisyys/yllätyksettömyys/aukottomuus on (i)rrelevantteja näkökulmia. kyseessä on kuitenkin vaan kiva genreleffa. sellaisena tavallaan täydellinen.
    mä taidan muutenkin olla aika vähemmistössä suhteessani juoneen. ensinnäkin olen todella huono pysymään elokuvissa perässä: yleensä huomaan olleeni pääni sisällä 10 min, ja inceptionin kaltaisessa elokuvassa se on aivan liikaa. toisaalta olen kehittynyt, ja pystyin tietoisen effortin kautta juuri inceptionia katsoessa ihan kivasti keskittymään. mutta ylipäätään en ole kiinnostunut sellaisesta dialogista, joka keskittyy siihen mitä tapahtuu, vaan sellaisesta, joka keskittyy siihen miltä tuntuu.
    toiseksi, se mitä tapahtuu ei ole läheskään niin kiinnostavaa kuin miten. korostan: ei niinku läheskään. joten mulle jo lähtökohtaisesti inceptionin kaltainen elokuva, joka rakentuu juonelle, jolle kaikki muut oikeasti kiinnostavat asiat ovat alisteisia (henkilöt, tunnelmat, kaikki taiteellisesti motivoitunut attention to detail, musiikki, värit, yksittäiset kuvat, ylipäätään perustavanlaatuinen suhde siihen millaisin välinein halutaan lähestyä todellisuutta) ei ole kiinnostava. inceptionin teemoja, niitä viboja ja ajatuksia joita se oletettavasti haluaa herättää sais niin paljon tehokkaammin ilmoille hylkäämällä kokonaan sen muotin, johon koko pätkä on sullottu.
    departed on muuten hyvä vertailukohta tässä. se on (mulle) huomattavasti shutteria juonikeskeisempi leffa, ja onkin musta paljon tylsempi. shutter on mun scorsese-top-listalla! elkee ampuko.

    • heinäkuu 25, 2010 10:11 pm

      Re: erkka:
      mutku eihän siinä shutterissakaan tapahtu yhtään mitään sen juonenkuljetuksen lisäksi 😀 tai siis joo leikataan ja kuvataan jämäkästi, mutta that’s it. ei oo juuri tiloja, ei oo juuri henkilöhahmosyvennyksiä, on vain sitä putkijuoksua sen päähenkilön neuroosin perässä.
      ja inceptionin juonella ei ole mitään väliä! mää lopetin aika hyvissä ajoin sen seuraamisen, koska se joka tapauksessa selitetään puhki tai saavutaan johonkin lopputulemaan. kunhan ohessa leikitään niillä unilla. ihan vitun paljon paremminkin sen olisi voinut tehdä kyllä.
      mut siis nii, säähän oot ihan vaan taideleffaihminen kuvailemasi perusteella. ei siinä mitään, niin määkin. onhan inceptionkin oikeastaan genreleffa, ei sitä voi mihinkään OIKEAAN elokuvaan oikein verrata. 😛
      scorsese on mennyt jotenkin kuralle, se tekee nykyään vain tuollaisia suuria genre-epookkeja, joissa ei ole hirveästi mitään mieltä. gangs of new york, aviator, departed (jonka korealainen alkuperäisversio infernal affairs on paljon motivoidumpi ja parempi), shutter island…suuruudenhullu kaveri, sillä on vähän epookkivamma.

  6. Nimetön permalink
    heinäkuu 25, 2010 9:40 pm

    erkka:
    shutter on ku commando. musta sitä vastaan ei oikein voi hyökätä niillä välineillä, joita yllä käytit. juonen kliseisyys/yllätyksettömyys/aukottomuus on (i)rrelevantteja näkökulmia. kyseessä on kuitenkin vaan kiva genreleffa. sellaisena tavallaan täydellinen.
    mä taidan muutenkin olla aika vähemmistössä suhteessani juoneen. ensinnäkin olen todella huono pysymään elokuvissa perässä: yleensä huomaan olleeni pääni sisällä 10 min, ja inceptionin kaltaisessa elokuvassa se on aivan liikaa. toisaalta olen kehittynyt, ja pystyin tietoisen effortin kautta juuri inceptionia katsoessa ihan kivasti keskittymään. mutta ylipäätään en ole kiinnostunut sellaisesta dialogista, joka keskittyy siihen mitä tapahtuu, vaan sellaisesta, joka keskittyy siihen miltä tuntuu.
    toiseksi, se mitä tapahtuu ei ole läheskään niin kiinnostavaa kuin miten. korostan: ei niinku läheskään. joten mulle jo lähtökohtaisesti inceptionin kaltainen elokuva, joka rakentuu juonelle, jolle kaikki muut oikeasti kiinnostavat asiat ovat alisteisia (henkilöt, tunnelmat, kaikki taiteellisesti motivoitunut attention to detail, musiikki, värit, yksittäiset kuvat, ylipäätään perustavanlaatuinen suhde siihen millaisin välinein halutaan lähestyä todellisuutta) ei ole kiinnostava. inceptionin teemoja, niitä viboja ja ajatuksia joita se oletettavasti haluaa herättää sais niin paljon tehokkaammin ilmoille hylkäämällä kokonaan sen muotin, johon koko pätkä on sullottu.
    departed on muuten hyvä vertailukohta tässä. se on (mulle) huomattavasti shutteria juonikeskeisempi leffa, ja onkin musta paljon tylsempi. shutter on mun scorsese-top-listalla! elkee ampuko.

  7. Nimetön permalink
    heinäkuu 26, 2010 10:31 am

    No niin, mutta olettekos huomanneet että Nolanin leffat toimii aika kiinnostavalla metatasolla sen suhteen, että Memento on myös tavallaan muistinmenetys katsojalle rakenteensa vuoksi, ja samoin The Prestige on taikatemppu katsojalle rakenteensa vuoksi, ja bada bim bada bum, Inception on katsojalle tehty ”inception”, jos sen niin haluaa tulkita.
    Elokuva on jaettua unta, kuten Cocteau tai joku muu viisas on sanonut, ja Inception on, kuten elokuvan loppu vihjaa, unitila, muttei juonellisesti kenenkään henkilön, esim. DiCaprion Cobbin, uni, vaan katsojien jaettu uni, ja DiCaprion unirosvojoukon infiltraatio tapahtuu katsojan uneen, johon he eräänlaisten macguffinien avulla (samaan tapaan kuin Cillian Murphyn hahmoa kusetetaan ”väärällä juonella”, Inceptionin katsojia kusetetaan tuolla Hollywood-äksön ryöstöelokuva juonella) istuttavat mitä nyt sitten istuttavatkaan, tämän elokuvan herättämiä ajatuksia/tuntemuksia.
    Inception toimii oikeastaan elokuvantekemisen vertauskuvana. Täten sen Hollywood-action painotteisuus, ja se kuollut vaimo ja lapset auringossa telmimässä amerikkalaisen unelman särkymis klisehöttö on puolusteltavissa (seikkailevat Hollywood-unessa tms.), jos nyt välttämättä haluaa puolustella elokuvan heikkouksia. DiCaprio on ohjaajan korvike, kuten Mastroianni 8½:ssa (huomioikaamme DiCaprion ja Nolanin ulkonäköjen lievä samankaltaisuus), joka kasaa työryhmän, jossa vaikkapa Ellen Page edustaa ehkä käsikirjoittajaa/lavastajaa tms., Tom Hardy näyttelijää, Watanabe tuottajaa, Gordon-Levitt (joka ei sivumennen sanoen kyllä minua häiritse kun en ole Kolmatta kiveä auringossa seurannut, ja vakuutti esim. Mysterious Skinissä) ehkä joku apulaisohjaaja/tuotantopäällikkö jne. – ja tuosta Ellen Pagen funktiosta: se on kirjoitettu lähinnä tuollaiseksi katsojan korvikkeeksi, jolle selitetään miten nää unijutut toimii, eli vähän tylsästi kirjoitettu hahmo sinänsä, tekosyy selitellä elokuvaa katsojalle.
    Tuohon elokuvantekemisvertaukseen liittyen se toistuvasti kummitteleva kuollut vaimo on tavallaan se sama ”uni kuolleesta vaimosta”, joka toistuu Nolanin leffoissa/”unissa” (Memento, The Prestige, ehkä jopa Dark Knightin Maggie Gyllenhaal), eli edustaa tavallaan sitä henkilökohtaista, traumaattista tms. tasoa, joka autereiden teoksiin aina tulvii väkisin mukaan, jota koettaa prosessoida, kohdata, vaikka tässä tapauksesa se on tuollainen arkkityyppinen (lue: kliseinen) kuollut kaunis nainen tragediana juttu (tästä voisi varmaan feministisesti suuntautuneet revitellä jotain).
    Tällaisen mielestäni kiinnostavan luennan siitä saa aikaiseksi, vaikkei se täysin onnistunut leffa ole, ja sisältää paljon ällöttäviä kompromisseja. Nolanilta toivoisi taas jotain vähän pienempää elokuvaa, jossa ei tarvitse yleisöä kosiskella niin että saisivat käytetyt sadat miljoonat dollarinsa takaisin. Tämä Inception olisi varmasti parempi jos olisi puolet pienemmällä budjetilla tehty. Se unen syvin taso tai limbo tai mikälie oli kyllä tylsintä kamaa ikinä, ja osoittaa vain sen että Nolan on parempi juonen rakentajana kuin kuvallisena ajattelijana. Aito unen logiikka elokuvassa ei edellytä mitään miljoonien dollarien erikoisefektejä vaan ainoastaan vain kameran, näyttelijän tai pari ja mielikuvitusta, kuten Rivetten Celine & Julie Go Boating osoittaa. Sitten tosiaan tuo kuollut vaimo tragedia alkaa jo tökkiä. Tässä se oli tuotu niin tarinan keskiöön, että sen onttous kumisee todella räikeästi. Mementossa ja Prestigessä se kuollut vaimo pysyy sopivasti taka-alalla eikä siihen palata jatkuvissa unijaksoissa ainakaan noin paljoa (Mementossa ovelasti harhautetaan sillä Sammy Jenkinsin tapauksella, ettei tarvitse liikaa vetistellä päähenkilön omalla tragedialla). Luin muuten joltain nettipalstalta että Nolan ja DiCaprio olisivat yhdessä vielä työstäneet kässäriä pari kuukautta ennen kuvauksia ja DiCaprio halusi lisätä sitä vaimoa enemmän siihen, että Cobbin hahmosta tulisi ”syvempi” – eli selkeesti tähtinäyttelijä mennyt sörkkimään nyt ihan väärään saumaan. Olisi meinaan paljon tehokkaampi juttu jos sitä muijaa olis siinä vähemmän, mutta kun pelataan parinsadan miljoonan budjetilla niin sitten tulee just tämmöstä shittiä.
    – topias

  8. Nimetön permalink
    heinäkuu 26, 2010 10:31 am

    No niin, mutta olettekos huomanneet että Nolanin leffat toimii aika kiinnostavalla metatasolla sen suhteen, että Memento on myös tavallaan muistinmenetys katsojalle rakenteensa vuoksi, ja samoin The Prestige on taikatemppu katsojalle rakenteensa vuoksi, ja bada bim bada bum, Inception on katsojalle tehty ”inception”, jos sen niin haluaa tulkita.
    Elokuva on jaettua unta, kuten Cocteau tai joku muu viisas on sanonut, ja Inception on, kuten elokuvan loppu vihjaa, unitila, muttei juonellisesti kenenkään henkilön, esim. DiCaprion Cobbin, uni, vaan katsojien jaettu uni, ja DiCaprion unirosvojoukon infiltraatio tapahtuu katsojan uneen, johon he eräänlaisten macguffinien avulla (samaan tapaan kuin Cillian Murphyn hahmoa kusetetaan ”väärällä juonella”, Inceptionin katsojia kusetetaan tuolla Hollywood-äksön ryöstöelokuva juonella) istuttavat mitä nyt sitten istuttavatkaan, tämän elokuvan herättämiä ajatuksia/tuntemuksia.
    Inception toimii oikeastaan elokuvantekemisen vertauskuvana. Täten sen Hollywood-action painotteisuus, ja se kuollut vaimo ja lapset auringossa telmimässä amerikkalaisen unelman särkymis klisehöttö on puolusteltavissa (seikkailevat Hollywood-unessa tms.), jos nyt välttämättä haluaa puolustella elokuvan heikkouksia. DiCaprio on ohjaajan korvike, kuten Mastroianni 8½:ssa (huomioikaamme DiCaprion ja Nolanin ulkonäköjen lievä samankaltaisuus), joka kasaa työryhmän, jossa vaikkapa Ellen Page edustaa ehkä käsikirjoittajaa/lavastajaa tms., Tom Hardy näyttelijää, Watanabe tuottajaa, Gordon-Levitt (joka ei sivumennen sanoen kyllä minua häiritse kun en ole Kolmatta kiveä auringossa seurannut, ja vakuutti esim. Mysterious Skinissä) ehkä joku apulaisohjaaja/tuotantopäällikkö jne. – ja tuosta Ellen Pagen funktiosta: se on kirjoitettu lähinnä tuollaiseksi katsojan korvikkeeksi, jolle selitetään miten nää unijutut toimii, eli vähän tylsästi kirjoitettu hahmo sinänsä, tekosyy selitellä elokuvaa katsojalle.
    Tuohon elokuvantekemisvertaukseen liittyen se toistuvasti kummitteleva kuollut vaimo on tavallaan se sama ”uni kuolleesta vaimosta”, joka toistuu Nolanin leffoissa/”unissa” (Memento, The Prestige, ehkä jopa Dark Knightin Maggie Gyllenhaal), eli edustaa tavallaan sitä henkilökohtaista, traumaattista tms. tasoa, joka autereiden teoksiin aina tulvii väkisin mukaan, jota koettaa prosessoida, kohdata, vaikka tässä tapauksesa se on tuollainen arkkityyppinen (lue: kliseinen) kuollut kaunis nainen tragediana juttu (tästä voisi varmaan feministisesti suuntautuneet revitellä jotain).
    Tällaisen mielestäni kiinnostavan luennan siitä saa aikaiseksi, vaikkei se täysin onnistunut leffa ole, ja sisältää paljon ällöttäviä kompromisseja. Nolanilta toivoisi taas jotain vähän pienempää elokuvaa, jossa ei tarvitse yleisöä kosiskella niin että saisivat käytetyt sadat miljoonat dollarinsa takaisin. Tämä Inception olisi varmasti parempi jos olisi puolet pienemmällä budjetilla tehty. Se unen syvin taso tai limbo tai mikälie oli kyllä tylsintä kamaa ikinä, ja osoittaa vain sen että Nolan on parempi juonen rakentajana kuin kuvallisena ajattelijana. Aito unen logiikka elokuvassa ei edellytä mitään miljoonien dollarien erikoisefektejä vaan ainoastaan vain kameran, näyttelijän tai pari ja mielikuvitusta, kuten Rivetten Celine & Julie Go Boating osoittaa. Sitten tosiaan tuo kuollut vaimo tragedia alkaa jo tökkiä. Tässä se oli tuotu niin tarinan keskiöön, että sen onttous kumisee todella räikeästi. Mementossa ja Prestigessä se kuollut vaimo pysyy sopivasti taka-alalla eikä siihen palata jatkuvissa unijaksoissa ainakaan noin paljoa (Mementossa ovelasti harhautetaan sillä Sammy Jenkinsin tapauksella, ettei tarvitse liikaa vetistellä päähenkilön omalla tragedialla). Luin muuten joltain nettipalstalta että Nolan ja DiCaprio olisivat yhdessä vielä työstäneet kässäriä pari kuukautta ennen kuvauksia ja DiCaprio halusi lisätä sitä vaimoa enemmän siihen, että Cobbin hahmosta tulisi ”syvempi” – eli selkeesti tähtinäyttelijä mennyt sörkkimään nyt ihan väärään saumaan. Olisi meinaan paljon tehokkaampi juttu jos sitä muijaa olis siinä vähemmän, mutta kun pelataan parinsadan miljoonan budjetilla niin sitten tulee just tämmöstä shittiä.
    – topias

  9. Nimetön permalink
    heinäkuu 31, 2010 4:18 am

    Joseph Gordon-Levitt vähän eri meiningeissä: http://www.imdb.com/title/tt0370986/

  10. Nimetön permalink
    heinäkuu 31, 2010 4:18 am

    Joseph Gordon-Levitt vähän eri meiningeissä: http://www.imdb.com/title/tt0370986/

Trackbacks

  1. Sananen jokaisesta vuonna 2011 katsomastani elokuvasta, osa 6 « Alussa oli sana
  2. Sananen jokaisesta vuonna 2011 katsomastani elokuvasta, osa 11 « Alussa oli sana

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: