Skip to content

Pelit ja taide

heinäkuu 21, 2010

The Valvessa on Aaron Bradyn hyvä teksti hivenen hämmentävästä debatista, jota leffakriitikkolegenda Roger Ebert on jo pidemmän aikaa käynyt pelimaailmaa vastaan: ovatko videopelit taidetta? Hämmentävä siksi, koska en ihan heti osaa päättää onko erottelulla yhtään mitään väliä. Mutta ainakin sitä pohtiessa on syntynyt kiinnostavia tekstejä.

Silti jää vähän sellainen fiilis, että Ebert koettaa narsistisesti pönöttää jostain sivistyneen modernistisesta lähtökohdastaan käsin uudempaa polvea, joka puolestaan vain koettaa puolustaa olemassaoloaan. Sinänsä epäsuhta on melko valtava, koska pelisukupolvi tietää suunnilleen mitä taide on (no okei, ainakin alkeet), mutta Ebertillä ei tunnu olevan mitään hajua siitä, mitä videopelit ovat. Tässä näpsäkkä pätkä Ebertistä kirjoitettua:

…this vein of curmudgeonism reveals him as some kind of modernist; he seems convinced that the dispersed expressive touches in videogames will never match the formal concentration of poetry, which is probably true. Videogames are unconvincing as that kind of art. I would find it at least a little embarrassing to claim that my favorite games, even the winningly pretentious ones, are expressive or moving like film is. They start to look more credible next to some kinds of minimalism, in roughly the same category as sculptures that are about modifying the space of display and conceptual pieces that expose or distort the ecology of spectatorship. The core artistry in game-design lies in building complex interactions out of relatively simple rules and behaviors, in establishing spaces that carry some kind of genre-specific decorum. When they are a vehicle for narrative, the story itself becomes secondary to the way that it conditions the gameplay. Besides which, Benjamin would tell us that the question of whether videogames count as art defers the question of how they have already changed the arts just by existing (and, since the name’s been dropped, the ebay sweatshop economy of World of Warcraft is a pretty shocking literalization of Benjamin’s insight that the conditions of aesthetic appreciation mimic the conditions of labor).
Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: