Skip to content

Vaarilla on baari

kesäkuu 2, 2010

Santeri kirjoitti minua miellyttävästi – tosin kelpo tujaus moralismia suupielessään – alkoholikulttuurista ja erityisesti baareista.

Entä nykyiset baarit? Vain imbesilli tai täysin kapitalistisen järjestelmän lannistama reppana voi viihtyä baareissa, ahtaissa, metelin ja vilkkuvien valojen täyttämissä läävissä tai (eettisesti, ekologisesti ja henkisesti epäilyttävän) kerskakulutuksen ja huonon itsetunnon siunaamissa onneloissa. Nykyiset baarit on siis lähinnä suunniteltu sitä seikkaa silmälläpitäen, että asiakkaiden on joko oltava jo valmiiksi tolkuttomassa kännissä (lue: kulutuksellisesti vastuuttomassa tilassa) tai vähintään päihdyttävä nopeasti, jotta voisivat viettää baarissa iltaa. Jos ajattelee ihmisiä, jotka eivät käytä alkoholia, niin mitä baarit voivat tarjoa heille, vaikkapa nyt edes kurkunkostukkeeksi? Paskaa kahvia, paskaa (pussi)teetä tai hampaat, sielun ja terveyden tuhoavia virvoitusjuomia (joista osa on luonnollisesti epävegaanisia eli kapitalistisen väkivaltakoneiston oheistuotteita). Missä ovat ravinteikkaat pirtelöt, club mateet, kaakaot, itse tehdyt marjamehut?
 

Tuohon kysymykseen olen joutunut vastailemaan viimeiset kymmenen vuotta. Mitä baarit tosiaan voivat tarjota ihmiselle, joka ei käytä alkoholia? Itse olen suhtautunut asiaan felliniläisittäin: varsinkin neljään asti auki olevissa tanssijuottoloissa on havaittavissa ajassa oleva tietty piste, jonka aikana miedosti humaltuneiden ihmisten yhteinen tila muuttuu totaaliseksi helvetiksi. Viinaa on lattialla enemmän kuin tuopeissa, yksikään miespuolinen henkilö ei kävele suoraan tai pysty tarkentamaan katsettaan, naiset hymyilevät turtina, musiikin ja valojen syke on typerää suhteessa synkronoimattomien kehojen nytkimiseen; valomerkki alkaa vähitellen muistuttaa hämäryyden alla olevista tympeistä julkisista tiloista ja rähmivistä silmistä; kukaan ei ole sanonut mitään edes etäisesti kiinnostavaa useisiin tunteihin, mitään ei ole välittynyt kenenkään välillä. Visuaalis-auraalisia virikkeitä tulee yksinkertaisesti aivan liikaa. Ja aistini ovat kaiken tämän keskellä täysin kirkkaat, sillä juon baareissa lähinnä vettä. Muistan tämän kaiken. Illoissa on tietenkin eroja; toisinaan sekasotku on intensiivisempi. Noina iltoina olen kysyville kuvaillut tuntojani: "on kuin katselisi kahta Zulawskin ja kahta Fellinin elokuvaa päällekkäin 3D-laseilla." Kaikki tuo on toki huomattavan paljon vieraannuttavampaa ja myös yksi niistä langoista, joita kerimällä voisi päästä ahdistuskausien äärelle.

Noitakin seikkailuja olen jatkuvasti koettanut vähentää. Yksin tai kaveriporukassa tuopit kädessä jotain odottavat, mutta jonkin määritelmän mukaan liian tyylittömät nuoret miehet ovat liian murheellinen näky. Toisaalta he tulevat baareihin jotain kaivaten tai odottaen. Vapaalle vaihtavat ja nollaavat ihmiset ovat sitten vielä luku sinänsä; kysymys on työrutiinista, kuten Santeri jo sanoi. Ei nollaamisesta. Kaiken tuon kapitalismi on liian musertavaa; se ajaisi minut paniikkikohtaukseen, ellei maailmankatsomukseni olisi taipuvainen siihen ohjelmalliseen groteskiin ja julkeuteen, joka vieraannuttaa pelokkaat ja mukavuudenhaluiset ihmiset minusta.

Baarit, joissa vain istutaan ja juodaan ovat hieman parempi yhtälö, olettaen että liian kovaääninen musiikki tai vastaavasti liika väkimäärä eivät estä keskustelun mahdollisuutta. Kaikki nuo keskustelut voisi käydä myös yksityisissä tiloissa. Baarikeskusteluissa on myös se ongelma, että keskustelumielekkyyden logiikan mukaisesti jokainen lisäkeskustelija yleistää keskustelun laatua, tasoa ja henkilökohtaisuutta. Kaksi on henkilökohtaista, yhdistävää, voimistavaa ja tunnustuksellista; kolme välimieheyden haastavaa, liikkeessä oleva konstellaatio. Neljä kenties vielä menettelee, mutta viisi on aivan liikaa. Ja niin edelleen. 

Ottakaa nämä kaikki takakireän raittiushenkilön tunnustuksina; minuakin määrittävät kulutuskulttuurin lait mitä tulee ajankäytön maksimoimiseen, suorittamiseen, hyödyntavoitteluun ja laskelmoimiseen.

Aivan toinen asia (ainakin niin oletetaan) on sitten vielä "päihteiden käyttö kapitalismia vastustavana eleenä". Toisaalta ja toisaalta. Sekin on viime kädessä mekanismin hallussa, paitsi jos touhustaan tekee metodin: kännissä töihin, äänestämään, ruokakauppaan…tarkoitan pyrkimystä muuntaa subjektiivinen tilansa jonkinlaiseksi aktiksi. Tuolloin kohtaa tietenkin seuraamuksia, luultavasti lähinnä virkavallan ja oman lähipiirinsä jantelaisen dialektiikan muodossa, ja sellainen asia kuin "vapaalle vaihtaminen" saa uusia merkityksiä ja menettää vanhan, poroporvarillisen olemuksensa jonkinlaisena "rentoutumisena." Minun on myös pakko myöntää, että tunnen arvostusta itseään järjestelmällisesti hengiltä juovia ihmisiä kohtaan. Siinä kohtaavat nestemäinen, ruumiin sisälle virtaava kontrolli, mutta toisaalta myös pyrkimys rikkoa fysiikan ja normin lakeja.

Ja niin edelleen. 

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: