Skip to content

Tilan poetiikkaa lukiessa

Touko 11, 2010
"Tietämyksen rinnalla tarvitaan vähintään yhtä suurta kykyä unohtaa tietämys. Ei-tietämys ei ole tietämättömyyttä vaan vaikea teko jossa tieto ylitetään. Tämä on sen hinta, että teos voi joka hetki olla sellainen puhdas alku, joka tekee luomistyöstä vapauden harjoittamista." (Jean Lecure, Lapicque. Galanis, s. 78). Teksti on minulle ensiarvoisen tärkeä, sillä sen voi kääntää suoraan poeettisten ilmiöiden fenomenologiaksi. Ei-tietämys on runouden ensimmäinen ehto; runoilijantyössä tarvitaan ammattitaitoa lähinnä kuvien yhdistelyn toissijaisessa tehtävässä. Mutta kuvan elämä on kokonaan sen leimahduksessa, siinä tosiseikassa että kuva on aistihavaintojen ylittämistä.

-Bachelard, Tilan poetiikka

Vaikka Putte Wilhelmsson koetti esseekokoelmassaan kovasti torpata sivistyneen heteromiehen junanbongauseetoksellaan ("me haluamme taiteemme olevan merkittävää!") Bachelardin kirjaa, en ole lopulta lainkaan yllättynyt siitä, että Tilan poetiikasta – nyt kun vihdoin luen sitä – löytyy omalle runoilijantyölleni keskeisiä piirteitä roppakaupalla.

Moinen nurina, kuten kaikki nurina 1900-luvun ranskalaista ajattelua kohtaan, on tietenkin muurahaisyhteiskunnissa luonnollista ja varsinkin kirjallisuuden tapauksessa helposti johdettavissa siitä arkisesta tosiseikasta, että iso osa kirjallisuudesta kirjoittavista ihmisistä (*krhm*MIEHISTÄ!*krhm*)tuntuisi olevan halkipoikkipinoon-koulukunnan psykoanalyytikkoja; toisin sanoen latentteja ja tieteen väärin ymmärtäneitä tiedemiehiä, jotka haluavat aina viime kädessä redusoida taiteen yhteiskunnalliseksi, kausaalisen filosofiseksi tai tarinalliseksi.

Bachelard muuten analogisoi ei-tietämyksen maalaustaidetta koskevan kirjoittelun puolelta, jossa opitun unohtaminen korostuu: kun katsoo vaikkapa Dalin, Picasson tai joidenkin abstraktien ekspressionistien nuoruuden töitä, löytää varsin teknisesti taitavia ja kuvaavia, "perinteisiä" töitä. Mondriankin todella osasi maalata muutakin kuin pelkkiä erivärisiä viivoja. Ja niin edelleen.

Nyt on tietenkin helppo sotkea sama eetos nykyisenlaiseen, spektaakkelin ajan käsitetaiteeseen, jossa tekniikan (taidon) sijasta käsitellään lähinnä erilaisia ajattelumalleja ja affekteja, joita voidaan siirrellä millä hyvänsä keinoilla, kunhan ikonisuus on tarpeeksi suuri. Esimerkiksi veistoksen tarvitsee muistuttaa vaginaa vain suunnilleen, sen verran että merkitty käy kulttuurilasteineen ilmi. Sitten tarvitsee saavuttaa enää jokin lapsellinen transgressio, kuten sijoittaa klöntti johonkin sosiaalisesti totutusta poikkeavaan tilaan, kuten kadulle, ja "teos" on valmis. Vasta nyt, suhteessa yleisöön (tai voisi sanoa: suhteessa toisiin medioihin, sillä mediat ovat ainoat asiasta oikeasti "kiinnostuneet" – jos kohta niiden kiinnostus on vain spektaakkelin algoritmin kiinnostusta).

Tai ehkä kaikessa kaupalliseen/julkiseen sfääriin tulevassa taiteessa on pohjimmiltaan kysymys samasta logiikasta. Ero on siinä, että käsitetaiteessa ei ole kysymys häkellyttävästä kuvan immanenssista, vaan tympeästä kausaaliajatteluketjusta, joka on taidetta vain siinä mielessä, kuin palapelin kokoaminen  – tai, enimmillään – yksittäinen poeettinen leikkaus on. Käsitetaidetta ei pidä sekoittaa situationismiin, vaikka minkä hyvänsä käsitetaideteoksen voikin koettaa ylentää nimeämällä sen situationistiseksi aktiksi.

Mainokset
9 kommenttia leave one →
  1. Nimetön permalink
    Touko 12, 2010 9:39 am

    On kai niitä käsitetaideteoksia vähän kaikenlaisia. Ei ne kaikki oo semmosia yhden kikan ihmeitä.
    Tee

  2. Nimetön permalink
    Touko 12, 2010 9:39 am

    On kai niitä käsitetaideteoksia vähän kaikenlaisia. Ei ne kaikki oo semmosia yhden kikan ihmeitä.
    Tee

  3. Nimetön permalink
    Touko 15, 2010 9:32 pm

    Ettekö te siellä jykylän koulukunnassa tunne mitään sääliä valtaisia taiteen alueita kohtaan! Noin vaan käsitetaide ja situationismi erilleen ja järjestykseen, ja ainut esimerkkikin on epäselvä ja mahdollista alkuperäänsä vääristelevä. Paljon kiinnostavampaa ois kuulla, mikä kaikki Bachelardilla koskettaa sun runoilijantyötäsi. nimim. Hö!

  4. Nimetön permalink
    Touko 15, 2010 9:32 pm

    Ettekö te siellä jykylän koulukunnassa tunne mitään sääliä valtaisia taiteen alueita kohtaan! Noin vaan käsitetaide ja situationismi erilleen ja järjestykseen, ja ainut esimerkkikin on epäselvä ja mahdollista alkuperäänsä vääristelevä. Paljon kiinnostavampaa ois kuulla, mikä kaikki Bachelardilla koskettaa sun runoilijantyötäsi. nimim. Hö!

Trackbacks

  1. Vuoden 2010 kirjat: proosa ja tieto osa 1 « Alussa oli sana
  2. Auerbachia lukiessa « Alussa oli sana
  3. Ääneenkirjoitusta alkuvuonna lukemistani kirjoista osa 4 « Alussa oli sana

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: