Skip to content

Salvaatio

huhtikuu 16, 2010
tags: ,

Terminator Salvation vain vahvistaa vakaumustani siitä, että toimintaelokuvissa ei tulisi olla mainittavaa tarinaa. Keskimäärin leffa toimii ihan hyvin aina silloin, kun se ei koeta kertoa mitään suurempaa kertomusta, dramatisoida sen rakennetta tai varsinkaan – herranjumala – tehdä moraalisia yleistyksiä.

Salvationin tapauksessa siedettävästi toimii elokuvan alkupää, joka koostuu lähinnä yhdestä pieleen menneestä sotilasoperaatiosta ja henkiinjäämistoiminnasta autiomaassa. Tässä sotilasoperaatio on suljetun tilan tapahtuma, jossa dialogi on loogista ja jargonistista kieltä: tarkoitus on suorittaa jokin tehtävä tehokkaasti. Tavallaan tämä on terraariokoossa klassisten Hollywood-ohjaajien määritelmä elokuvalle: kertoa jokin tarina mahdollisimman ekonomisesti ja tiiviisti. Suora (yleensä väkivaltainen) toiminta on vielä parempi malli: se on mykkäelokuvaa. Yleismaallista henkiinjäämistä ja olemista ajassa ilman turhaa selittelyä ja blatanttia katsojan yhteiskunnallisten tunteiden ohjaamista.

Hieman samasta syystä alkupuolen ja keskivaiheen autiomaakohtaukset toimivat vielä paremmin: ympäristö on nytkin suljettu, mutta totaliteettinsa kautta. Autiomaa on niin avoin ja horisonttiin jatkuva, että ympäristö muuttuu yhdentekeväksi kaiken muun paitsi tilallisuuden mielessä: mihin suuntaan hyvänsä voi paeta, mutta merkittäviä ovat "esteet" tilassa, kuten kivet ja ränsistyneet talot; ne tarjoavat suojaa ja mahdollisia pienempiä toimintaympäristöjä. Tällaisen tilallisuuden tulisi olla toimintaelokuvien suola; miten kussakin fyysisessä ympäristössä toimitaan ja miten niistä siirrytään toisiin. Toimintaelokuva on mentaalista parkouria.

Loppua kohden elokuva leviää toivottomasti reisille, kun mukaan aletaan änkeä orastavia rakkaustarinoita, erilaisten sotilashierarkioiden törmääviä kliseeintressejä, tylsempiä ympäristöjä ja pimeyttä (joka tulisi keskimäärin kieltää toimintaelokuvista), turhia ja kesken jääviä henkilöhahmoja ja puolitiehen jätettyjä tekoälyprojekteja. Skynet on – Matrixin, Battlestar Galactican ja Caprican jälkeen  – ankea ja täysin analyysia vaille jäävä, hahmoton tekoälykeskus. Jälleen joudutaan tyytymään tekoälyn inhimillistämiseen, ihmiskasvoiseen avataraan; Skynetin kollektiivikasvoina toimii Helena Bonham Carter. Millaista on tekoälyn elämä tai olemassaolo? Mitä se/ne/he/hän haluaa? Onko jokin syy sille, että kaikki robotit ovat humanoidisia tai hyönteisiä muistuttavia? Onko se evolutiivista, jäljellä olevia ihmisiä pelottelemaan ja huijaamaan tarkoitettua, vaiko katsojan samastumista helpottavaa? Jne. 

Lopputaistelun pakolliset viittaukset aiempiin elokuviin on sellainen intertekstuaalisuuden keino, jonka tarpeellisuutta en allekirjoita enää. Tietenkin se on helppoa, odotuksia täyttävää ja tuttuutta luovaa, mutta juuri siksi tylsää ja itse asiassa kaikkea muuta kuin ekonomista.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: