Skip to content

Pian on aika laittaa yökisko suuhun, mutta sitä ennen sanon, että

maaliskuu 5, 2010

Perhana sentään, väsäsin edellistä merkintää kuusi tuntia. Unohdin syödäkin ja nyt vedän iltapalaksi (tai aamupalaksi) pinaattilettuja. Seuraava ateria on sitten kolmelta päivällä opiskelijaruokalassa, jahka nukun tässä välissä suunnilleen kahteen. Tällaiseksi tuntuu perusvuorokausirytmini muokkautuvan, jos minulla ei ole ulkoisia pakotteita herätä. Putoan kyllä edelleen mieluusti yhteiskunnallisen työajan ulkopuolelle ja teen usein töitäni juuri yöllä. Koetin välissä ehkä viikon ajan herätä yhdeksäksi yliopiston kirjastolle tekemään gradua, mutta vitutushan siitä vain seurasi ja illalla ei ehtinyt tehdä mitään, vapaa-aikaa ei ollut koskaan. Toisaalta vuosikausia aamuöissä seilannut vuorokausirytmini ei varmasti ehtinyt viikossa vielä sopeutua. Kuinkakohan montaa ihmistä puukottaisin ensimmäisen viikon aikana kaulaan, jos alkaisin tehdä IHAN OIKEITA töitä?

Ehkä elimistöni kostaa sitten keski-iässä, kun en ole totellut valoa saati hallitusta. Voin myös pitkällisen empiirisen tutkimuksen perusteella sanoa, että aamukymmenen yli nukkuminen on lähes poikkeuksetta huono ajatus mitä tulee kehon ja mielen virkeystilaan.

Mutta tuollaisia ajan unohtamiseen johtavia kirjoituspuuskia olen kokenut vain blogini parissa. Runouden parissa niitä ei tarvitse, mutta gradua ajatellen ottaisin mieluusti edes muutamia vastaan. Sitä olen tehnyt pakkopullana, pari sivua silloin tällöin ja mitenkään erityisesti kiinnostumatta, vaikka aihe onkin kiinnostava. Touhu on vielä toistaiseksi a) pahasti vaiheessa, b) sekavaa ja periaatteessa minulla ei ole c) tutkimuskysymystä, mutta toisaalta d) nauran niille, erityisesti kirjallisuudentutkimuksessa. Olen herättänyt suurta pahennusta vanhoillisilla näkemyksilläni siitä, miten aitoa ja tiedettä ovat vain biologian, fysiikan ja kemian sovellukset, kaikki muu on tarinointia. Tietenkään se ei lainkaan vähennä vaikkapa yhteiskuntatieteiden arvoa, mutta miksi pyrkiä samankaltaiseen tieteellisyyteen? Ja niin edelleen.

Päässä soi Yrjö Miihkalin Careless Whisper, jota katusoittaja puhalsi saksofonilla miditaustanauhan päälle Pariisin metron kaikuvilla käytävillä, joskus viime vuoden jälkipuoliskolla. I’m never gonna dance again; guilty feet have got no rhythm. Hyvää yötä & huomenta.

Mainokset
6 kommenttia leave one →
  1. Nimetön permalink
    maaliskuu 5, 2010 2:48 pm

    Jos haluaa vuorokausirytmiään muuttaa, niin väkivaltaisesti itsensä ylös aikaisin pakottamisen sijaan hyvä niksi on keikauttaa kellonympärys hilpeään kuperkeikkaan, eli valvoa seuraavan vuorokauden puolelle reilusti ja nukkua päivällä jne. Kunnes tuntuu luonnolliselta mennä nukkumaan vaikkapa klo 22 ja herätä klo 6 aamulla tms. Tähän menee muutama päivä ennen kuin onnistuu, kun siirtää aina muutamalla tunnilla päivää eteenpäin.
    – Pertsa

    • maaliskuu 5, 2010 4:05 pm

      joo, samaa niksiä joku toinenkin on ehdottanut. pitää kokeilla joskus.

    • maaliskuu 5, 2010 4:05 pm

      joo, samaa niksiä joku toinenkin on ehdottanut. pitää kokeilla joskus.

  2. Nimetön permalink
    maaliskuu 5, 2010 2:48 pm

    Jos haluaa vuorokausirytmiään muuttaa, niin väkivaltaisesti itsensä ylös aikaisin pakottamisen sijaan hyvä niksi on keikauttaa kellonympärys hilpeään kuperkeikkaan, eli valvoa seuraavan vuorokauden puolelle reilusti ja nukkua päivällä jne. Kunnes tuntuu luonnolliselta mennä nukkumaan vaikkapa klo 22 ja herätä klo 6 aamulla tms. Tähän menee muutama päivä ennen kuin onnistuu, kun siirtää aina muutamalla tunnilla päivää eteenpäin.
    – Pertsa

  3. Nimetön permalink
    kesäkuu 9, 2010 8:36 am

    Изготовление сайтов
    Предлагаю услуги по изготовлению сайтов, интернет-магазинов, от сайтов визиток и просто
    странички в интернете до порталов. Дизайн можно обычный или с анимацией, возможность самостоятельного наполнения сайта.
    Цены без хостинга с доменом но с установкой:
    – Страника в интернете до 5 страниц с простым дизайном 50$
    – Cайт визитка 100$
    – Бизнес сайт порядка 250$ серьезный дизайн
    – Портал от 500$ серьезный дизайн
    – Серьезный интернет-магазин 100$ и выше
    – Только форум, гостевая, блог и т.п. – по договорености
    Хороший вариант оформления сделки для тех кто боится заказывать через интернет.
    E-mail: reth638@mail.ru

  4. Nimetön permalink

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: