Skip to content

Juokseva kommentaari osa 4: Hautalan Salon 50 ensimmäistä sivua

tammikuu 21, 2010

Itse asiassa tämä romaani jäi minulta kesken, sillä joululomalla halusin lukea jotain muuta ja nyttemmin olen joutunut palauttamaan kirjan kirjastoon varauksien vuoksi. Luin kyllä muistaakseni päälle sata sivua, mutta muistiinpanoja jaksoin tehdä vain suunnilleen 50 ensimmäisestä sivusta. Se ei johdu siitä, että kirja olisi huono, vaan siitä, että intoni lopahti. Kirjoitin nämä siis sekalaisille papereille yli kuukausi sitten, äsken naputtelin koneelle ja koetin edes hieman selventää järjenjuoksuani. Siitäkin huolimatta tavallaan oletan, että lukijalla on Hautalan kirja vieressään.

Turkka Hautala: Salo (Gummerus 2009)

s. 7  Murre on aina plussaa, vaikka tässä tapauksessa se piilottaakin kliseisen keinon, eli voivottelevan ”o tempora o mores” -vanhuksen.

s. 8  Tässä kertoja on insinööri, koska äijäproosan kertojat ovat. Insinööri muistelee isäänsä, koska isästä on aina kysymys. Myös kertojan poika on insinööri. Insinöörien lauseen kuuluu olla klapia, sillä insinöörit eivät ole monimutkaisia ihmisiä. Tosin tämä kertoja on nykyinsinööri, eli kännykkämiljonääri. Aikakausi on todellakin ”näpertäjille” ja ”puuhastelijoille” suotuisa.

Ilma oli lämmin ”kuin lehmän henkäys, mutta siinä roikkui jo Poudan illaksi lupailema sade.” Tämä on kyllä elegantti lause. Tietenkin yhdentekevä säästä puhuminen (sillä ketä oikeasti kiinnostaa kuvaus kirjallisuudessa? miksi?) pelastetaan kliseen kierrätyksellä (pouta onkin Pekka Pouta). Tällaiset lauseet ovat hankala ilmiö, ainakin itselleni. Tavallaan niiden nokkeluutta ihailee spontaanisti, aivan kuin ala-asteella opettaja aina kehui, jos osasi käyttää tarinoissaan adjektiivia, mutta samalla niiden tyhjyyttä kammoksuu. Mitä muuta lause loppujen lopuksi välittää kuin kliseen vääntämisen nenäkkyyden? Tämä on yksi äijäproosan piirre; neuroottinen halu nokkeloida ilmauksia; Jari Tervo Uutisvuodossa. Toisaalta sama tendenssi lienee kaikessa kielenkäytössä, ainakin yhteisöllisessä. Jos kuuntelee vaikka suomiräppäreiden keskenään käymiä keskusteluja. Tai minkä hyvänsä kaveriporukan.

”Eipä tainnut ehtiä vettä tulla.”

”Oli tuuria”, Seija vastasi.

”Tiedä siitä sitten.”

”Ei kastuttu.”

”Se kuivuuskaan aina niin hienoa sitten.”

”Tuuria.”

Pidän ”Tiedä siitä sitten” ja ”Se kuivuuskaan niin hienoa sitten.” –riveistä. Niissä on jotain mimeettisesti puhekieleltä tuntuvaa. Yleisesti dialogi on kenties suurin ongelma kotimaisessa proosassa. Tuuri-viitteen on pakko olla tahallinen ja tietoinen. Luen sen itseironisesti: ensimmäinen viittaus protoäijään ja ollaan vasta sivulla 9. Samalla sivulla on sana ”joystickejaan”, josta ylitulkitsen ulos Joycen. Ovatko tässä ”aito” modernismi ja suomalainen modernismi vastakkain? Kieltämättä Joyce on kuin joysticki: ikivanha, nykyään virtaviivaistettu ja edelleen kehitelty, mutta silti konsolipelaamisen peruslähtökohta. Eh. Itse romaanin otsikon viittaus Pasolinin Salóon onkin mainittu jo muualla.

s. 9-11  Sinänsä ”tosi” kuvaus teini-iän luonteesta tuhota tietynlaiset ystävyyssuhteet, samoin kävi minulle. Ideologia kasvattaa ihmiset erilleen, sillä toisille se kehittyy, toisille ei. Samastun, toivoisin että teemaa avataan lisää, että tulisi pelkän affirmaation lisäksi myös analyysi.

s. 11  ”Istuuduin autoon. Seija pani soimaan Mozartia tai Chopinia tai vastaavaa”. Löysää kustannustoimitusta. Seijan mieltymys taiteeseen ja puhujan vaikeus muistaa taideteosten/taiteilijoiden nimiä on jo aiemmin esitelty, joten ”tai vastaavaa” on turhaa toistoa, joka banalisoi klapilauseen perusestetiikan. Se ei edes ironisoi, vaan yksinkertaisesti tuhoaa kahden ikonin samastamisen arkisesti. Lisäksi ”Mozartia tai Chopinia” olisi jo hieman häiritsevä toteamus; aivan kuin valitsemisen prosessi olisi edelleen päällä, vaikka sinänsä Seija on jo valinnut.

Sitten seuraakin sivullisen verran yhteenvetoa historiankaaresta, sillä perinteinen proosa pitää yhteenvedoista. Istumisesta luodaan elämän määrittävä tekijä, jokin tuollainen hauska pikku sivuteema, fetissi. Nöyrät, hieman itseään tiedostamattomasti säälivät perustyypit ovat ikäviä hahmoja, sillä ne vaativat samastumaan suomalaisluterilaiseen työkoneeseen. Kertojan kuvaamat Daniel Auteuilin leffat ovat kaukana vaikeasta, mutta toisaalta ehkä kertoja ei niitä sellaiseksi syytäkään. Tyhjiä, tekotaiteellisia, löysiä ja huonolla tavalla ranskalaisia (on hyvin harvoja muita ranskalaisuuden tapoja) ne kyllä ovat. Läpinäkyviä.

”Teki semmoisia värikkäitä ei mitään tiettyä esittäviä maalauksia, joiden kuvaamiseen tarvittavaa sanastoa en hallinnut. Postmoderni ja poleeminen, ne kuulostivat sopivilta sanoilta, jotka olisin johonkin väliin viskannut jos olisi pitänyt. Minä olin kyllä tottunut toisen vakuuttamiseen pyrkivään jargoniin.”

’Olisin’, ikuisen vähättelyn konditionaali. Kertoja hieman ylivalottaa itseään, taidejutun voisi lukea ulos jo musa/leffasuhtautumisesta. Lähinnä ”jotka olisin johonkin väliin viskannut” on vähän löysä ja tautologinen, saksittavissa.

Ymmärrän, että ”ei-taiteellisilla” (miten omituinen ajatus, onko sellainen olento olemassa?) on alemmuuskomplekseja taidepiirejä kohtaan, mutta lukevatko he tämän kirjan, taideteoksen? Eiköhän jokunen, sillä ”en taida jargonia” -alemmuuskomplekseja tuntuu olevan jo kaikilla taiteilijoillakin. Ainakin löytyy samastumispinta, jos lukija haluaa, että hänelle listataan tuttuja asioita. Taidevammaisuuskuvailu jankkaa liikaa, mutta ehkä tämä ei olekaan niille, jotka tietävät mistä taidevammaisuudessa on kysymys (tai luulevat tietävänsä, mikä on tässä sama asia, koska mitään parempaakaan ei esitetä). Ketä varten tämä kuvailu siis on? Taidevammaiset se affirmoi, taiderakastajat se nolostuttaa, analyysia se ei tee. Elokuvaohjaaja varmasti kysyisi: onko kertojan taidevammaisuustieto tarpeellista tietoa romaanin jatkoa ajatellen?

s. 17 -> Hoo, kehitelty mielikuvitusvastustaja Kevin on hauska veto; eikö netin kautta shakin pelaaminen todellista ihmisvastustajaa vastaan ole aika sama asia? Nyt taustat ja tarinat vain keksii itse. Kysymys on kuitenkin tekstistä, ”taustalla on kuitenkin sosiaalinen olento” –lisäkkeen voi ympätä. Täysin teoreettista ja yhdentekevää, varsinkin kun kaikki tämä luetaan kirjasta, joka on joka tapauksessa fabrikoitua, mutta suokaa minulle toki iloni. Melko ”yllättäen” Kevinillä on samankaltaisia tuntoja kuin kertojalla! Aivan samoin kuin lukijalla on samanlaisia ajatuskulkuja kuin kirjoittajalla, joka puolestaan suoltaa ne artikuloituina lukijalle. Kysymys on sekä kirjailijan ammatin vertauskuvasta, että kirjailijan ja lukijan suhteesta. Nyt se kaikkein ilmeisin (mutta ihan toimiva) keino olisi pistää Kevin puhumaan asioita, joita kertoja kavahtaa tai jotka ovat hänelle vieraita. Itse Toisena – kirjallisuus Toisena.

”Ja tietysti kaikki ne, jotka eivät olleet koskaan parantuneet nuoruudentaudista nimeltä sosialismi.”

 ->   tässäpä keskeisiä nykymentaliteetin kysymyksiä: miten kapitalistit puolustavat kapitalisminsa? Sosialistien vastauksia on kyllä taiteen historia pullollaan. Jään odottelemaan kysymyksen käsittelyä romaanin edetessä.

Ah, heti tulee hieman pintatasoa. Nyt teen jotain varsin irrationaalista, eli kiistelen romaanihenkilön kanssa. Kursiivit ovat omia mietteitäni:

”Mitä ne ihmiset oikein odottivat minun tekevän? Kieltäytyvän palkankorotuksista ja optioista?" (kyllä, mutta jos et kieltäydy, sijoita ne vaikka uusiutuvan energian tukemiseen.)

"Ottavan lopputilin ja siirtyvän tekemään jotain kehnopalkkaisempaa ja vähemmän vaativaa?" (Melko suurella varmuudella voidaan sanoa, että mitä pienempi palkka, sitä vaativampi työ. Katso myös edellisen kohdan vastaus. Toisaalta tilallesi tulisi toinen kapitalisti, joten ehkä olisi syytä pitää suuri palkkasi ja ohjata se ”järkevästi”.)

"Eikö jokaisen tule olla hyödyksi yhteiskunnalle itselleen sopivimmalla tavalla?" (Eli itsellesi sopivin tapa on jättipalkka ja optiot?)

"Jo veroeuroni olivat tehneet määrättömästi hyvää." (Kenties, mutta sinä ja kaikki ihmiset tulisivat auttavasti toimeen jo 2000-3000e kuukausipalkalla [joka jo sekin on mielestäni liikaa], jos eivät opettele keskiluokkaiseen kulutusmalliin. Sinun palkkasi on, miljonääristatuksestasi päätellen, kymppitonneja. Lieneekö turhaa sanoa, että jos et maksa ärhäkän progressiivisesti siitä ainakin 50% pois veroina, sinun pitäisi antaa rahojasi pois.)

”Niillä oli valjastettu köyhät taiteilijat tuottamaan teoksia, jotka keskittyivät kritisoimaan tahoja, joiden tahkoama tuotto mahdollisti heidän apurahansa.” (Kenties, mutta tämä on näköharha. Ensinnäkin taiteilijat tekevät yhtä paljon tai enemmän töitä kuin sinä ja jos he ovat oikeasti merkittäviä taiteilijoita, heidän kykynsä on ehkä promillen sadasosalla väestöstä. Tietenkin työn tärkeys on suhteellista, mutta missään tilanteessa on vaikea pitää minkäänlaista taidetta vähemmän arvokkaana kuin kapitalismia, jonka tarkoitus on yksinkertaisesti kaiken kaupallistaminen. Mitään tämän moniselitteisempää asiassa ei ole. No, tällainen ”promilletaiteilija” saa, jos asiat ovat keskimääräistä paremmin, sinun kuukausipalkkasi verran tuloja muutaman vuoden aikana, tekemällä töitä 24 tuntia vuorokaudessa. Toisaalta hän luultavasti myös elää vuokralla ilman yksityisautoa ja asuntovelkaa, joten mitään syytäkään suurempaan rahamäärään ei olisi. Mutta tulee muistaa, että ei ole sinullakaan. Ei minkäänlaista. Sinä saat oikeuden arvostella kriitikoita vasta siinä vaiheessa, kun itse elät edes lähes kädestä suuhun. Mikään muu ei oikeuta ylenpalttisuuttasi. Korkea elintaso ei poista oman elämäntilanteen analyysin tarvetta, vaan pikemminkin nostaa sen tärkeyden kymmenenteen potenssiin.

Vielä vulgaaripoliittisen interluudini lopuksi pitää toki muistaa mainita, että ”alaluokan” pääseminen käsiksi suuriin rahasummiin olisi samanlainen katastrofi. Maaorja on moraalisesti vielä rappeutuneempi kuin tilanomistaja; jalo villi voi olla jalo vain, jos ei ole kulttuurin häpäisemä. Siksi kaikilla tulisikin olla tasaisen vähän. Tietenkään moraali ei kestä sitäkään, mutta ainakin republikaaneilla olisi parempi syy lahdata ryövärit, toisia heikommat elukat, jotka eivät osaa tyytyä vähäänsä. Silloin tuomituilla olisi aidosti saman verran kuin muillakin.

Kristus, haihattelen taas kuin mikäkin lukiolainen idealisti. 

s 20-21  Keskustelu vasemmistoirokeesin kanssa olisi pitänyt kirjoittaa kirjaan, ei vain mainita ohimennen. Tavallaan tämä on yksi romaanin ongelmista, ehkä proosan ongelma nykyään yleisesti: ei ole varsinaisesti tapahtumia, ainoastaan hahmojen päänsisäistä muistelua ja pohdintaa. Omat proosaviritelmäni eivät muuta kuin analyysiparalyysiä olekaan.

s. 22  Nyt seuraakin sijoittajayrittäjän ihmetys siitä, miksi ”pienkylän” ihmiset eivät pidä kapitalismista. Oma veikkaukseni on, että se rikkoo yhteistunteen ja vieraannuttaa ihmiset toisistaan, mutta kertojan mielestä siksi, että valitus on elämän suola.

s. 24  Oh, näppärä kuvaus hotellien luksusharhasta. Tässähän on Baudrillardia arkihavainnon kautta. Pölyttyneet lautapelipinot ovat kieltämättä hyvä ja ilmaisuvoimainen kuva. Hotelliyksinäisyys on tuttua vaikka Lost in Translationista ja DeLillon Falling Manista (jossa tosin pelataan shakin sijasta nykymaailman perussymbolia, pokeria). Ja sadoista jenkkileffoista. Banaalisti sanottuna hotelleissa on jotain hyvin kiinnostavaa.

s. 26  Myös yrityspuhe ”termit ja selitykset tulivat suoraan selkärangasta”, ”en ollut tunnistaa itseäni” tuo mieleen Sutisen/Baudrillardin; markkinatalousjargon puhuu Toisena meidän kauttamme, on simulaation lingua franca.

”Miksi puolustelin työnantajani päätöstä omalle vaimolleni, vaikka itse olin sitä vastaan? Oliko korporaatioajattelu jo niin syvällä minussa että mieleni oli sulautunut siihen, muuttunut sen tahdottomaksi osaksi, joka pyrki viestimään yhtiön etujen mukaisesti?”

->    Tämä lienee retorinen kysymys. Olit sen osa jo lapsena, kun haaveilit hiekkalaatikolla omista hotelleistasi.

s. 29  ”Keskellä virtasi joki.”

s. 40 -> Okei, huumejampan teksti skulaa helkutin paljon paremmin, se ei turhia mieti pseudoyhteiskuntaa vaan keskittyy slangisanojen vaihtelemiseen turhan toiston pelossa ja variaation toivossa.

s. 49  ”Pysyväisonneton” on aika keskeinen juttu ajatustyyppejä listatessa, vaikka alituisen mollihakuisuudenkin voinee selittää yhteiskuntajärjestyksellä, tai ainakin niin halutaan uskoa. Miksi tosiaan toimittaa muuta, kun huumeista saa aina kiksit? Kysymys, johon varmasti kenelläkään ei ole tyhjentävää ja pysäyttävää vastausta. Huume menee suoraan asiaan; puhdas eskapismi. Huumeitakin voi tietenkin käyttää väärin: esimerkiksi alkoholia käytetään baareissa iltaisin, vaikka sitä tulisi käyttää valtion virastoissa ja työpaikoilla keskellä päivää. Karnevalismin fasismi zizekläisittäin. Siksi ei olekaan ihme, että narkkariprotagonistin lempipaikkoja ovat ruotsinlaivat: suljettu haluleikkikenttä, jossa kaikki tarvittava on valmiina tarjottimella.

s. 52  Ei sillä, narkkari ei eroa mitenkään muuten muista kertojista, ainoastaan puheen tyyli poikkeaa. Elämäntarina, filosofia ja historiakäsitys tulevat narkkariltakin.

”ja kohta Jari lähtee Sysmään ja pitää riisua ne kaavut ja viedä miekat ja puuhevoset takas varastoon. Palata siihen tylsään todellisuuteen josta muutama tunti sitte lähdettiin.”

Tässä on jotain kovin keskeistä. Tässä on yhdessä lauseessa koko moderni taidefilosofia ongelmineen. Kärjistäen: pitääkö taiteen olla mukavaa ja mielikuvitusta lietsovaa eskapismia vaiko tylsää realismiaffirmaatiota, joka on mukamas jonkin analyysia?

Entä elämän?

s. 54  Hetkellisesti jo mietitään ei-olemisen ja olemisen mielivaltaisesti päätettyä hierarkiaa. Tämä toki hieman romantisoivassa ”näitä tyyppejä varten tää maailma ei oo” –muodossa. Yleisesti tietenkin oletetaan, että vika on jossain ”sairaudessa”. Toisaalta evoluutio ei voine perustua ei-haluun tai ei-olemiseen. Salliiko evoluutio elämänvastaisia haluja? Eikö itsetuhoisuus ole vamma, älyllinen (inhimillinen) piirre?

Samalla huomaa, että varioidakseen falloksen kieltä kirjailijan pitää löytää jokin tekosyy, jokin virusattribuutti: narkkari, maahanmuuttaja, lapsi, nainen. Toisaalta tässä on edes vähän yritystä. Ja kuka käskee pitämään jo murteenkin käyttämistä gimmickinä?

Advertisements
5 kommenttia leave one →
  1. Nimetön permalink
    tammikuu 21, 2010 11:10 am

    Tunnen piston sydämesssäni: miksi en kirjoita reunamerkintöjä ja miksi en julkaise niitä netissä? Minuun on jostain syystä onnistuttu juurruttamaan sellainen kunnioitus kirjaa (tai Kirjaa) kohtaan, etten edes alleviivaile omia kirjojani, joista en aio luopua…
    Se itsesäälistä. Loistava alku! Kannattaa jatkaa!
    tsalo

  2. Nimetön permalink
    tammikuu 21, 2010 11:10 am

    Tunnen piston sydämesssäni: miksi en kirjoita reunamerkintöjä ja miksi en julkaise niitä netissä? Minuun on jostain syystä onnistuttu juurruttamaan sellainen kunnioitus kirjaa (tai Kirjaa) kohtaan, etten edes alleviivaile omia kirjojani, joista en aio luopua…
    Se itsesäälistä. Loistava alku! Kannattaa jatkaa!
    tsalo

  3. Nimetön permalink
    helmikuu 3, 2010 7:08 pm

    Kärjistäen: pitääkö taiteen olla mukavaa ja mielikuvitusta lietsovaa eskapismia vaiko tylsää realismiaffirmaatiota, joka on mukamas jonkin analyysia?
    Niinpä! Toi on ever haunting, molempien diggaileminen saati yrittäminen taittuu äkkiä tuntumaan viikon vahingollisimmalta teolta. Tällä sekunnilla sanoisin – ihan kuin voisi valita | olla valitsematta – eetsovaa liskapismia.
    Raisa

  4. Nimetön permalink
    helmikuu 3, 2010 7:08 pm

    Kärjistäen: pitääkö taiteen olla mukavaa ja mielikuvitusta lietsovaa eskapismia vaiko tylsää realismiaffirmaatiota, joka on mukamas jonkin analyysia?
    Niinpä! Toi on ever haunting, molempien diggaileminen saati yrittäminen taittuu äkkiä tuntumaan viikon vahingollisimmalta teolta. Tällä sekunnilla sanoisin – ihan kuin voisi valita | olla valitsematta – eetsovaa liskapismia.
    Raisa

Trackbacks

  1. Juokseva kommentaari osa 6.2.: Ihmisen kolmas ja viimeinen osa « Alussa oli sana

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: