Skip to content

Touko 30, 2009
tags:

sivun syttyessä palamaan liekin heijastamat varjot tekevät sanoista aistimuksen, käsien tehdessä liikkeitä ilmassa kuin liitutaulua pyyhkivä ele; makaa jonkin varjossa ja tästä on vaikea keskustella suomeksi, kielestämme puuttuu sopiva aikamuoto, hän ottaa kaksi piirrosta kasvoista ja asettaa ne päällekkäin; tämän lähemmäs suudelmaa on vaikea päästä, keväisin todistuksia elämästä on niin paljon helpompi löytää,

 

ja siltikin, jokin tiellä hänen kasvoillaan, jotain romua, kuin auto-onnettomuus, jotain on muuttanut asumaan silmiini, tämä maitolautasen kuollut tuoksu, lääkärit jotka; kissat jotka tarkkailevat sinua, pitäisi olla jokin kone joka suoristaisi seiniä, valoisa viiva, hän nuolee veistään kuin koira välkkyvää terskaansa (kissa on symbolinen leijona), pystyssä vaginan viiva tai sormen ”shh”, poikittain piikkilankaa, olen vetäytymässä tästä,

 

voiko noin ruskeilla silmillä nähdä normaalisti, ilman kataluutta, ihmisillä on vaatteita jotta alastomuudella olisi ääriviivat, pidänkö näkemästäni, suurentuvatko pupillini, puhallatko henkeä keuhkoihini, vanha hollywoodsuudelma, kuin kaksi kalaa muodostamassa jonkin ontelon; kerrothan hetken jona alan lusikoida jälkiruokaa kuin jokin eläin, kuuntelen lihasmuistiani, huulet siirtävät suuta, nuoli alaspäin

 

painoin sitä itseäni vasten kuin kissaa, elintavoiltaan hän oli kuin jokin hyönteinen; matkimalla tehty halveeraaminen vaatii jonkin etäisyyden; mikä muuttaa matkimisen herjaksi, kun ei syö tarpeeksi värikkäästi; että tästä puuttuu nyt punaista ja paritteluhaluisia naisia alkoi ilmestyä kaikkialta, varjot alkoivatt paritella, eikä hän kätke leikkiään: perhosen häilyvä olento joka koettaa polttaa itsensä lampun sydämessä, heiltä puuttuu sähköä

 

kirjaimia kuin lauseita kuin tulehtunutta ihoa eikä yksittäistä haavaa, kasvojen yläosa, kasvojen alaosa, saadakseen niistä selvyyden voi mitata matkan jonka kiihkeä huokaukseni vaeltaa nuo poimut; ei tarvitse nähdä, ainoastaan valaista, olen vetäytymässä tästä, vanha tanakka autio majakka, kun hän oksensi kontillaan verta lattialle: se tuntui liian henkilökohtaiselta, tunsin oloni tunkeilevaksi; kuivunut leipä musertuu kuin

 

hyönteinen

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: