Skip to content

tammikuu 9, 2009


Niin. Fiktioissa henkilöhahmot ajavat minut hulluksi; (n/h)e ovat aina kirjoittajan luomuksia, siis jossain mielessä sairaita. Esimerkiksi narkkari tai postivirkailija (ammattinimikkeet täysin sattumanvaraisia; tarkoitus on merkitä ketä/mitä hyvänsä ”normaalia” ihmistä, ei esimerkiksi liittää narkkariutta sairauteen) ovat heijastuneet ”taiteilijan” aivojen lävitse ja siten saaneet tartunnan ”taiteilijan” ”kauniista” kivusta ja ahdistuksesta. Oikeastaan en tarkoita kipua, se on tässä vaiheessa, viimeistään, jo varmasti yleismaallista, vaan tiettyä elämänasennetta ja ajatusmaailmaa (jollaista ei tietenkään ole olemassa, taiteilijalle ominaista siis, sellaisen myöntäminen ei kuulu asiaan aikana, jona yksilöllisyys on lähinnä valinta, oletettavasti). Kiveksenpehmeää sentimentaalisuutta, sopivaa ajattelevaisuutta, sopivaa moraalisuutta. Tai vastaavasti sopivaa kovuutta, näennäistä moraalin halkaisemista (missä yhtymä kiveksenhalkaisemiseen sic). Henkilöhahmoja seuratessani pystyn ajattelemaan vain suuria sammiollisia tekoihmisiä, joista (sammioista) kirjoittajat noukkivat näitä hankalasti ohjattavalla kouralla (kuten tivoleissa, tai elokuvien tivoleissa, missä mielikuva lisäraajoista ja haparoimisesta suhteessa kirjoittamiseen jne). Sillä on mahdotonta kuvitella, kirjoittajana tai henkilöhahmona tai puhujana joka on (ilmeisesti, oletettavasti) kirjoittaja itsekin, että taiteilija pystyisi kirjoittamaan mistään muusta kuin itsestään, mihin taasen liittyy lähinnä ajattelemista, lukemista ja erilaisia riippuvuuksia. Enkä tarkoita toisen ihmisen nahkoihin astumista tai mitään alkemistista, mystistä tyhjästä ke(h)ittämistä ja Tekstin kautta puhumisesta. Ainoastaan: Toinen (tai: Mikähyvänsä) ei edes ole Toinen, vaan Minäitse; toisen kirjoittajataiteilijan rampa näkemys ”muista ihmisistä”; vaikka taiteilijalla ei ole mitään mahdollisuutta puhua muista ihmisistä, ainoastaan taiteilijoista, ainoastaan ”meistä”. Kiitos.

Mainokset
4 kommenttia leave one →
  1. tammikuu 9, 2009 7:48 am

    Tuota olen mutissut nurkastani tähän mennessä kaikki luovan kirjoittamisen kurssit.

  2. tammikuu 9, 2009 7:48 am

    Tuota olen mutissut nurkastani tähän mennessä kaikki luovan kirjoittamisen kurssit.

  3. helmikuu 16, 2009 1:18 pm

    Tuo minuakin riivaa!
    Mutta eikö pää ja koko olemus voisi hetkeksi tyhjentyä täysin ja tulla Toisen täyttämäksi? Eikö kaiken ilmennyksen ja muodon taustalla ole kuitenkin tyhjyys jossa kaikki tapahtuu?
    Rudolf Steiner väitti osaavansa sukeltaa ei pelkästään ihmisen, vaan myös esim. lehmän, leijonan tai kotkan kokemusmaailmaan. Kotka ei kuulemma koe itseään sinä kuorena, jona me sen näemme, vaan sinä ilmana, jota se siipiensä sisällä kannattelee. 🙂

  4. helmikuu 16, 2009 1:18 pm

    Tuo minuakin riivaa!
    Mutta eikö pää ja koko olemus voisi hetkeksi tyhjentyä täysin ja tulla Toisen täyttämäksi? Eikö kaiken ilmennyksen ja muodon taustalla ole kuitenkin tyhjyys jossa kaikki tapahtuu?
    Rudolf Steiner väitti osaavansa sukeltaa ei pelkästään ihmisen, vaan myös esim. lehmän, leijonan tai kotkan kokemusmaailmaan. Kotka ei kuulemma koe itseään sinä kuorena, jona me sen näemme, vaan sinä ilmana, jota se siipiensä sisällä kannattelee. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: