Skip to content

Esipuhe, jälkipuhe tai alaviite seuraavaan merkintään

marraskuu 24, 2008

Voisin harhautua varsin nopeasti miettimään sitä, miksi usalaiset (elokuva/tv-)näyttelijät eivät yleensä tunnu erityisen huonoilta tai epäluontevilta (1). Ehkä se johtuu kielierosta, ehkä siitä että englanti on vakiintunut televisio/elokuvakieli. Vasta surkeimmissa genreleffoissa näyttelytyön huonouden huomaa selkeästi (2). Tietenkin näyttelijäkoneistokin on parempi ja tolkuttoman paljon suurempi kuin Suomessa, samoin kilpailu, pidempi historia, Actor’s studio, Stanislawskin kanonisoidut opit ja sitä rataa.

Suomalaiset voivat, millä tasolla hyvänsä, vain turvautua keinotekoiseen (3) metodiin, joka jotenkin ulkoistaa koko touhun arkipuheesta (4) tai sitten käyttää jonkinlaista "yleisstandardia" puhekieltä (keskimäärin helsinkiläistä). Vielä kun mukaan otetaan silloin tällöin jossain Pölösen elokuvassa välähtävät murteet, niin kasassa onkin koko suomalainen pitkä elokuva. Eikä mikään näistä kielenkäyttötavoista tunnu erityisen luonnolliselta. Ristiriitaisesti: suomalaista elokuvaa katsoessa harvemmin pääsee "kielimuurin" ylitse. Mahdollisesti amerikkalaisilla katsojilla on olemassa samanlainen jaottelu murteisiin ja elokuvapuheen tapoihin, mutta tietenkin suuremmassa mittakaavassa. Toisaalta en usko siihen, niin eklektiseltä ja toisistaan tietämättömältä porukalta jenkit vaikuttavat. En usko että he pystyvät kokemaan samanlaista epäluontevuutta katsoessaan amerikkalaisia elokuvia kuin minä tunnen katsoessani suomalaisia elokuvia. 

(1) Moni lienee jo tästäkin eri mieltä, mikä taasen kertoo lähinnä siitä, etten ole lähtökohtaisesti kovin kiinnostunut näyttelijätyöstä enkä siten osaa tai välitä teatraalisesta arvottamisesta, eli olen siinä mahdollisesti huono. Vakaumukseni on, että jos näyttelijätyöhön kiinnittää huomiota, ollaan jo vaarallisilla vesillä (jos uskoo johonkin sellaiseen kuten "puhdas elokuvallisuus"); jokin elokuva aspekti alkaa kiinnostaa ja kävelee koko muun elokuvan ylitse (vrt. esim. Heath Ledgerin Jokeri, mikä tahansa Al Pacinon tai Marlon Brandon rooli, metodinäytteleminen yleensä). Se on tavallaan kirjallisuutta, josta syntyy lisää kirjallisuutta (kuten tämä kirjoitus).

(2) Perusoletuksena on siis että emme suhtaudu elokuvanäyttelijöihin kuten Bresson, Tarkovski tai joku toinen metodinäyttelemisen vihaaja. Käsitykseni on, että ihmiset arvostavat "luonnostaan" elokuvanäyttelijöitä melko samoilla perusteilla kuin teatterinäyttelijöitä; jotenkin elokuvasta/näytelmästä erillisinä subjekteina, jotka ovat jotenkin "uskottavia" tai "luontevia" tai "karismaattisia". Millainen on "tosielämän" epäluonteva ihminen?

(3) Siinä määrin kun mikään ratkaisu elokuvassa on sen keinotekoisempi kuin toinen.

(4) Tällaisen "kirjakielisen dead pan" -puhetavan Mika ja Aki Kaurismäki kehittivät täysin tietoisesti, luultavasti pitkälti Ranskan uuden aallon ja Bressonin pohjalta, ensimmäisessä yhteisessä elokuvassaan Valehtelija. Varmasti se oli myös jonkinlainen vastaus rillumareille ja suomalaiselle paatokselle. Siitä lähtien linja on tuntunut pitävän, ainakin Akin elokuvissa. Mika kertoo tästä Valehtelija -dvd:n ekstroissa paremmin, itselläni on tavattoman huono ja epätarkka muisti tällaisia asioita koskien. Lost Highwayn Frediä (Bill Pullman) mukaillen: "Haluan että tapahtumat tapahtuivat kuten muistan ne, ei kuten ne tapahtuivat."

Advertisements
15 kommenttia leave one →
  1. marraskuu 24, 2008 9:02 am

    En oikein ymmärrä, mitä ”puhdas elokuvallisuus” tarkoittaa. Mutta oletan sen tarkoittavan jotain sen suuntaista, että kaikki elokuvan aspektit ovat tasapainossa ja niitä käytetään palvelemaan elokuvaa. Ehkä yksi esimerkki voisi olla Tourneurin elokuva Out of the Past, jossa hyödynnetään tietyn sortin low key -tyyliä kaikilla osa-alueilla, vähäeleistä näyttelemistä, vähäistä valaistusta jne. Jos näytteleminen korostuu, tuleeko elokuvasta muka sitten jotenkin teatraalinen? Tai jos käsikirjoitus korostuu, kirjallinen? Jne.
    Itse ainakin arvotan elokuvanäyttelijöitä lähinnä sen perusteella, kuinka päteviä he ovat työssään, tarkoitti se sitten ”luontevuutta” tai ”uskottavuutta”, ehkä kuitenkin enemmän mukautuvuutta tietyn elokuvan puitteisiin. Bressonhan suorastaan korosti näyttelijäntyön osuutta elokuvissaan käyttämällä amatöörinäyttelijöitä. Jos puhutaan Bressonista, mainitaan yleensä myös hänen ”mallinsa” (vai miksi hän nyt elokuviensa näyttelijöitä kutsuikaan). Toisaalta voisi ajatella, että Bresson vähätteli näyttelijöiden merkitystä elokuvalle, aivan kuin elokuvanäyttelemiseen pystyisi kuka tahansa. (Kaurismäkien Valehtelija -elokuvasta minulle tulee lähinnä mieleen A. Kaurismäen näyttelemisen tönkköys, edes puheesta ei meinaa saada selvää. Seuraava elokuva Arvottomat oli jo aivan eri sarjassa myös näyttelemisen suhteen.)

    • marraskuu 24, 2008 2:05 pm

      Ei ”puhtaan elokuvallisuuden” merkitystä tarkalleen tiedä kukaan, se on vain mututuntuma, mutta juuri tasapainoa se tarkoittaa ja nimenomaan vain elokuvataiteelle tyypillisiä aspekteja. Hienoiten tätä valottaa ehkä Tarkovskin kirja ”Vangittu aika”. Esimerkiksi juuri teatraalisuus tai kirjallisuus eivät ole ”puhtaaseen elokuvaan” kuuluvia ja ovat sinänsä elokuvalta pois; elokuvan ei ole tarkoitus olla synteesi ja yhdistelmä vanhoja taiteita, vaan uusi itsenäinen taide. Esimerkiksi juoni tai tarina, nehän ovat elokuvallisuuden kannalta yhdentekeviä seikkoja. Tarvitaan ainoastaan jonkinlainen kehys, missä elokuva voi tapahtua. Kuten vaikka Ozulla. Elokuvallinen tapahtuma ei liity kirjalliseen tai teatraaliseen, vaan tilaan ja aikaan. Elokuva on luotua uutta todellisuutta, filmille vangittua aikaa, ei mimesistä ja mallinnusta; siksi sen ei tarvitse eikä pidäkään noudattaa mitään kirjallisia tai draamallisia konventioita.
      Bresson käytti amatöörinäyttelijöitä nimenomaan siksi, koska ainoastaan amatöörinäyttelijät ovat hänen mielestään maneereista ja teatterista vapaita; jos hän käyttäisi samaa henkilöä seuraavassakin elokuvassaan, olisi tuo näyttelijä jo tietoinen työstään ja hän olisi jo ehtinyt luoda jonkinlaisen näyttelijäidentiteetin ja suhteuttaa rooliaan edelliseen ja siten lisätä teatraalista painolastia ja kaikkea muuta. Bresson käytti amatöörejä, koska heistä oli kaikkein helpoin karsia aivan kaikki; tietenkään heillä ei ollut myöskään julkisuuden stigmaa, mikä taasen lisää sosiaalisia painolasteja jne. Periaatteessa siis Bressonin mukaan elokuvanäyttelemiseen pystyy kuka tahansa kuka ei ole näyttelijä, vaikka aivan näin yksinkertainen asia ei tietenkään ole.
      Jännää tuo Kaurismäkimielipide: omasta mielestäni Valehtelija on ehkä paras Kaurismäkien elokuvista, siinä on jo kaikki tarpeellinen Akin estetiikasta ja sanomasta (vaikka ohjaaja onkin Mika). Ja Aki on roolissaan erityisen mainio: täydellisen tönkkö, ulkopuolinen ja omituinen.

      • marraskuu 24, 2008 4:21 pm

        Pitänee tutustua tuohon Tarkovskin kirjaan, vaikka luulenkin, että Tarkovskin käsitys elokuvasta (taiteena) on melko ahdas. Olen joitakin sitaatteja nähnyt, joissa hän sanoo vastustavansa elokuvan viihteellisyyttä ja väittää, ettei hänen elokuvissaan ole viihteellisiä elementtejä. Joopa joo. Toinen kirja, jonka olen ajatellut lukea, on Baconin Seitsemäs taide. Elokuva ja muut taiteet. Käsittelee ainakin sitä, kuinka muut taiteet ovat vaikuttaneet elokuvaan.
        Luin joskus jonkun huomion siitä, että vaikka Bresson käytti amatöörinäyttelijöitä, hän kuitenkin valitsi näyttelijöikseen miellyttävännäköisiä henkilöitä. Ei tainnut sitten kiinnostaa laajentaa käsitystä siitä, minkä näköiset ihmiset sopivat heijastettaviksi valkokankaalle. Bresson ei kuitenkaan muilla osa-alueilla tainnut luottaa amatööreihin, hänhän käytti esimerkiksi hyvin kokeneita kuvaajia. Ei heille sitten ollut syntynyt mitään tapoja, tyylejä, rutiineja kuvata elokuvia…
        Valehtelija on minusta liiankin paljon velkaa esimerkiksi ranskalaiselle uudelle aallolla, siinä on muun muassa sellaista jäykkää, mukaälyllistä dialogia, josta ei onneksi saa mitään selvää. Ärsyttää jo ihan tarpeeksi ne jaarittelut Balzaceista ja kumppaneista niissä ranskalaisissa esikuvissa. Sittemmin A. Kaurismäen elokuvissa vaikutteet ovat sulautuneet elokuviin hieman vähemmän näkyvästi ja dialogista on karsiutunut turhat. Valehtelija on juuri sellainen elokuva, jonka tekijäksi voisi kuvitella jonkun suunnilleen parikymppisen henkilön, joka on katsonut ranskalaista uutta aaltoa ja muuta kanonisoitua elokuvataidetta ja lukenut pikkasen filosofiaa ja vähän kirjallisuuden klassikoita. Tietysti tämän kaiken pitää tulla esiin ensimmäisessä elokuvassa. Niin, onhan se ensimmäiseksi elokuvaksi ihan toimiva ja kyllähän monet muutkin sortuvat kumartelemaan esikuvilleen debyyteissään.

      • marraskuu 24, 2008 4:39 pm

        joo, kyllähän se valehtelija juuri sellainen elokuva on. mun kirjoissani kaurismäki ei ole kyllä pastissistigmoistaan sittemminkään päässyt, ihan poppiahan se tuotanto on.

      • marraskuu 24, 2008 4:39 pm

        joo, kyllähän se valehtelija juuri sellainen elokuva on. mun kirjoissani kaurismäki ei ole kyllä pastissistigmoistaan sittemminkään päässyt, ihan poppiahan se tuotanto on.

      • marraskuu 24, 2008 4:40 pm

        ja minä taas olen kuullut, että bresson olisi valinnut näyttelijät puhelinkeskustelun perusteella. se on kyllä siitä vähän hämärä väite, että kaikkihan sen leffojen henkilöt on kauniita kuin mitkä.

      • marraskuu 24, 2008 4:40 pm

        ja minä taas olen kuullut, että bresson olisi valinnut näyttelijät puhelinkeskustelun perusteella. se on kyllä siitä vähän hämärä väite, että kaikkihan sen leffojen henkilöt on kauniita kuin mitkä.

      • marraskuu 24, 2008 4:54 pm

        joo tarkovski on ahdas, ylevä, peräänantamaton ja hyvin tarkoin poetiikkansa rajat ja päämäärät määrittelevä. juuri sellainen taiteilija, jollaisia tarvitaan ja joka oikeastaan edes ansaitsisi taiteilija-tittelin. jos sen estetiikan omaksuu, jää jäljelle aika vähän elokuvia joista pystyy pitämään. olin sellaisen katsannon omaava opetuslapsi joskus, mutta opettelin siitä nopeasti ulos, koska pidän eskapismista ja analyseeraamisesta. kirjoittamiseen ei synny hirveästi aihetta jonkin ”täydellisen” äärellä.
        bressonia tuskin haittasi jos kuvaajalle syntyi tapoja kuvata elokuvia, elokuvakamera kun on kuitenkin elimellinen osa elokuvaa. teatraalisuus ei. sinänsä kameran edessä ei välttämättä edes tarvita näyttelijöitä tai ihmisiä. plus ehta auteur kyllä pitää huolen siitä, että kamerastakin karsitaan turha pois; se ei tietenkään saa apinoida liiaksi valokuvataidetta tai kuvataidetta jne.

      • marraskuu 24, 2008 4:54 pm

        joo tarkovski on ahdas, ylevä, peräänantamaton ja hyvin tarkoin poetiikkansa rajat ja päämäärät määrittelevä. juuri sellainen taiteilija, jollaisia tarvitaan ja joka oikeastaan edes ansaitsisi taiteilija-tittelin. jos sen estetiikan omaksuu, jää jäljelle aika vähän elokuvia joista pystyy pitämään. olin sellaisen katsannon omaava opetuslapsi joskus, mutta opettelin siitä nopeasti ulos, koska pidän eskapismista ja analyseeraamisesta. kirjoittamiseen ei synny hirveästi aihetta jonkin ”täydellisen” äärellä.
        bressonia tuskin haittasi jos kuvaajalle syntyi tapoja kuvata elokuvia, elokuvakamera kun on kuitenkin elimellinen osa elokuvaa. teatraalisuus ei. sinänsä kameran edessä ei välttämättä edes tarvita näyttelijöitä tai ihmisiä. plus ehta auteur kyllä pitää huolen siitä, että kamerastakin karsitaan turha pois; se ei tietenkään saa apinoida liiaksi valokuvataidetta tai kuvataidetta jne.

      • marraskuu 24, 2008 4:21 pm

        Pitänee tutustua tuohon Tarkovskin kirjaan, vaikka luulenkin, että Tarkovskin käsitys elokuvasta (taiteena) on melko ahdas. Olen joitakin sitaatteja nähnyt, joissa hän sanoo vastustavansa elokuvan viihteellisyyttä ja väittää, ettei hänen elokuvissaan ole viihteellisiä elementtejä. Joopa joo. Toinen kirja, jonka olen ajatellut lukea, on Baconin Seitsemäs taide. Elokuva ja muut taiteet. Käsittelee ainakin sitä, kuinka muut taiteet ovat vaikuttaneet elokuvaan.
        Luin joskus jonkun huomion siitä, että vaikka Bresson käytti amatöörinäyttelijöitä, hän kuitenkin valitsi näyttelijöikseen miellyttävännäköisiä henkilöitä. Ei tainnut sitten kiinnostaa laajentaa käsitystä siitä, minkä näköiset ihmiset sopivat heijastettaviksi valkokankaalle. Bresson ei kuitenkaan muilla osa-alueilla tainnut luottaa amatööreihin, hänhän käytti esimerkiksi hyvin kokeneita kuvaajia. Ei heille sitten ollut syntynyt mitään tapoja, tyylejä, rutiineja kuvata elokuvia…
        Valehtelija on minusta liiankin paljon velkaa esimerkiksi ranskalaiselle uudelle aallolla, siinä on muun muassa sellaista jäykkää, mukaälyllistä dialogia, josta ei onneksi saa mitään selvää. Ärsyttää jo ihan tarpeeksi ne jaarittelut Balzaceista ja kumppaneista niissä ranskalaisissa esikuvissa. Sittemmin A. Kaurismäen elokuvissa vaikutteet ovat sulautuneet elokuviin hieman vähemmän näkyvästi ja dialogista on karsiutunut turhat. Valehtelija on juuri sellainen elokuva, jonka tekijäksi voisi kuvitella jonkun suunnilleen parikymppisen henkilön, joka on katsonut ranskalaista uutta aaltoa ja muuta kanonisoitua elokuvataidetta ja lukenut pikkasen filosofiaa ja vähän kirjallisuuden klassikoita. Tietysti tämän kaiken pitää tulla esiin ensimmäisessä elokuvassa. Niin, onhan se ensimmäiseksi elokuvaksi ihan toimiva ja kyllähän monet muutkin sortuvat kumartelemaan esikuvilleen debyyteissään.

    • marraskuu 24, 2008 2:05 pm

      Ei ”puhtaan elokuvallisuuden” merkitystä tarkalleen tiedä kukaan, se on vain mututuntuma, mutta juuri tasapainoa se tarkoittaa ja nimenomaan vain elokuvataiteelle tyypillisiä aspekteja. Hienoiten tätä valottaa ehkä Tarkovskin kirja ”Vangittu aika”. Esimerkiksi juuri teatraalisuus tai kirjallisuus eivät ole ”puhtaaseen elokuvaan” kuuluvia ja ovat sinänsä elokuvalta pois; elokuvan ei ole tarkoitus olla synteesi ja yhdistelmä vanhoja taiteita, vaan uusi itsenäinen taide. Esimerkiksi juoni tai tarina, nehän ovat elokuvallisuuden kannalta yhdentekeviä seikkoja. Tarvitaan ainoastaan jonkinlainen kehys, missä elokuva voi tapahtua. Kuten vaikka Ozulla. Elokuvallinen tapahtuma ei liity kirjalliseen tai teatraaliseen, vaan tilaan ja aikaan. Elokuva on luotua uutta todellisuutta, filmille vangittua aikaa, ei mimesistä ja mallinnusta; siksi sen ei tarvitse eikä pidäkään noudattaa mitään kirjallisia tai draamallisia konventioita.
      Bresson käytti amatöörinäyttelijöitä nimenomaan siksi, koska ainoastaan amatöörinäyttelijät ovat hänen mielestään maneereista ja teatterista vapaita; jos hän käyttäisi samaa henkilöä seuraavassakin elokuvassaan, olisi tuo näyttelijä jo tietoinen työstään ja hän olisi jo ehtinyt luoda jonkinlaisen näyttelijäidentiteetin ja suhteuttaa rooliaan edelliseen ja siten lisätä teatraalista painolastia ja kaikkea muuta. Bresson käytti amatöörejä, koska heistä oli kaikkein helpoin karsia aivan kaikki; tietenkään heillä ei ollut myöskään julkisuuden stigmaa, mikä taasen lisää sosiaalisia painolasteja jne. Periaatteessa siis Bressonin mukaan elokuvanäyttelemiseen pystyy kuka tahansa kuka ei ole näyttelijä, vaikka aivan näin yksinkertainen asia ei tietenkään ole.
      Jännää tuo Kaurismäkimielipide: omasta mielestäni Valehtelija on ehkä paras Kaurismäkien elokuvista, siinä on jo kaikki tarpeellinen Akin estetiikasta ja sanomasta (vaikka ohjaaja onkin Mika). Ja Aki on roolissaan erityisen mainio: täydellisen tönkkö, ulkopuolinen ja omituinen.

  2. marraskuu 24, 2008 9:02 am

    En oikein ymmärrä, mitä ”puhdas elokuvallisuus” tarkoittaa. Mutta oletan sen tarkoittavan jotain sen suuntaista, että kaikki elokuvan aspektit ovat tasapainossa ja niitä käytetään palvelemaan elokuvaa. Ehkä yksi esimerkki voisi olla Tourneurin elokuva Out of the Past, jossa hyödynnetään tietyn sortin low key -tyyliä kaikilla osa-alueilla, vähäeleistä näyttelemistä, vähäistä valaistusta jne. Jos näytteleminen korostuu, tuleeko elokuvasta muka sitten jotenkin teatraalinen? Tai jos käsikirjoitus korostuu, kirjallinen? Jne.
    Itse ainakin arvotan elokuvanäyttelijöitä lähinnä sen perusteella, kuinka päteviä he ovat työssään, tarkoitti se sitten ”luontevuutta” tai ”uskottavuutta”, ehkä kuitenkin enemmän mukautuvuutta tietyn elokuvan puitteisiin. Bressonhan suorastaan korosti näyttelijäntyön osuutta elokuvissaan käyttämällä amatöörinäyttelijöitä. Jos puhutaan Bressonista, mainitaan yleensä myös hänen ”mallinsa” (vai miksi hän nyt elokuviensa näyttelijöitä kutsuikaan). Toisaalta voisi ajatella, että Bresson vähätteli näyttelijöiden merkitystä elokuvalle, aivan kuin elokuvanäyttelemiseen pystyisi kuka tahansa. (Kaurismäkien Valehtelija -elokuvasta minulle tulee lähinnä mieleen A. Kaurismäen näyttelemisen tönkköys, edes puheesta ei meinaa saada selvää. Seuraava elokuva Arvottomat oli jo aivan eri sarjassa myös näyttelemisen suhteen.)

  3. marraskuu 25, 2008 11:14 am

    Mahdollisesti amerikkalaisilla katsojilla on olemassa samanlainen jaottelu murteisiin ja elokuvapuheen tapoihin, mutta tietenkin suuremmassa mittakaavassa. Toisaalta en usko siihen, niin eklektiseltä ja toisistaan tietämättömältä porukalta jenkit vaikuttavat.
    Nähdäkseni Hollywood-näyttelijöillä iso osa ammattiosaamista on erilaisten murteiden ja puhemaneerien hallitseminen. Helppona esimerkkinä tulee mieleen Coenin veljesten elokuvat. Yhdysvalloissa on myös älyllistä elämää, ja osavaltioiden kulttuurien välillä on isoja eroja, vaikka viihdeteollisuuden kautta tarkasteltuna koko suuri liittovaltio voi vaikuttaa yhdenmukaiselta pullamössökansakunnalta.

  4. marraskuu 25, 2008 11:14 am

    Mahdollisesti amerikkalaisilla katsojilla on olemassa samanlainen jaottelu murteisiin ja elokuvapuheen tapoihin, mutta tietenkin suuremmassa mittakaavassa. Toisaalta en usko siihen, niin eklektiseltä ja toisistaan tietämättömältä porukalta jenkit vaikuttavat.
    Nähdäkseni Hollywood-näyttelijöillä iso osa ammattiosaamista on erilaisten murteiden ja puhemaneerien hallitseminen. Helppona esimerkkinä tulee mieleen Coenin veljesten elokuvat. Yhdysvalloissa on myös älyllistä elämää, ja osavaltioiden kulttuurien välillä on isoja eroja, vaikka viihdeteollisuuden kautta tarkasteltuna koko suuri liittovaltio voi vaikuttaa yhdenmukaiselta pullamössökansakunnalta.

Trackbacks

  1. Kesä-heinäkuun leffat | Alussa oli sana

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: