Skip to content

Taskubriljeeraus

elokuu 11, 2008

Noora oli ainakin tuossa taannoin mehustellut blogilleni tuollaisen timantin, joka on tosin niin ruma että kieltäydyn omalle sivulleni sitä pistämästä. Tarkoitus olisi ilmeisesti jakaa vahinkoa eteenpäin, eli palkita blogeja joista itse pidän. En tiedä onko kysymys kotimaisista, mutta minun tapauksessani on. Blogilistalla suosikeissani näyttäisi olevan lähemmäs 80 blogia ja Livejournal-kavereissa samanmoinen määrä. Luonnollisesti keskimäärin luen vain sieltä täältä, koska tuossakin on jo sen verran volyymiä ja hajontaa, että hetkittäiset kiinnostuksenkohteet harvemmin kattavat nuo kaikki blogit.

Livejournal-kaverini selaan lävitse päivittäin, mikä on useammin kuin blogilistani. Olen aina ollut havaitsevinani LJ-blogeissa eron verrattuna vaikkapa Blogspotin blogeihin, edellisten ollessa keskimäärin henkilökohtaisempia ja irtonaisempia, eli toisin sanoen hauskempia ja monesti kiinnostavampia; en erityisesti pidä hallitusta blogikirjoituksesta, koska blogit voisivat olla niin paljon muutakin. Siinä mielessä oma blogini on ollut varsin tylsä jo pidemmän aikaa, tästä puuttuu reikäpäisyys, irtonaisuus ja psykoottisuus – seikat jotka parhaimmillaan määrittävät irkkiä ja nettiä. Blogit ovat liian helposti nettiin siirrettyä sisäsiistiä esseistiikkaa; nettiin vähitellen opetelleet, eivät siihen syntyneet, ”älykkäät ihmiset” ulkoistavat huoliteltua journalismiaan blogeihinsa. Radikaalius ajatuksen tasolla ei aina, tai yleensä koskaan, riitä.

En siis lähde palkitsemaan LJ-kavereitani, se tuntuisi vähän profaanilta, kuin suosittelisi hyviä ystäviään ystäviksi muille ihmisille.

Runoblogeista mainitsen ainoastaan Juhana Vähäsen BigSur ja Surrealin, joka on vuosikausia pitänyt korkean tasonsa  ja tiheän päivitystahtinsa. Juhana itse asiassa suoltaa blogiinsa niin paljon kaunokirjallista tekstiä, että olen jo aikoja sitten lakannut lukemasta kaikkea sinne ilmestyvää. Olen kuullut hieman samanlaisia reaktioita muiltakin: tekstiä on yksinkertaisesti niin paljon, että se alkaa jo tavallaan hapertaa itseään. Tämä on toisaalta lukijoiden ongelma, ei Juhanan.

Toinen vuosia tasaisen kiinnostukseni säilyttänyt blogi on Sven Laakson Käymälä, jossa Sven huutaa tuuleen ja puhelee (ajoittain varsin hämäriä) näkemyksiään kulttuurista. Sven on suomen suurimpia moralisteja ja innostuksensa Venäjää kohtaan on paikoin riemullista, paikoin ellottavaa.

Ville-Juhani Sutisen Susirajoilla 2.01 tulee myös luettua säännöllisesti, vaikka minulla onkin hieman skitsofreeninen suhde Sutisen koukeroiseen kieleen ja samalla ajatusmaailmaan; siinä on häivähdys 60-luvun eurooppalaista taideromaania ja toisaalta adornolaista nipotusta, enkä aina allekirjoita noita piirteitä, koska koukero ja vaikeiden rakenteiden kautta suoritettu kapitalismilta pakeneminen ei minun kirjoissani ole aina kovin merkittävää; edustan tavallaan vähän uudempaa sukupolvea näissä asioissa. Kiinnostavaa ja suotavaa koukerokin on, luonteeni on vain toisenlainen. Sutinen on terävä ajattelija, työmyyrä, hyvin kiinnostava sivistynyt kirjallisuuden kentässä. Odotan mielenkiinnolla esimerkiksi millaisen romaanin Sutinen kirjoittaa ja miten hän prosaistina istuu suomalaisten prosaistien aivokuolleeseen kenttään.

Yritys ilman yhteystietoja edustaa päässäni ”megafonisukupolvea”, eli käsiin räjähtäneen radikaalin yhteiskuntateorian ääntä, joka on kuitenkin myös tarpeeksi lähellä poppia ja päihteitä ollakseen jotain muuta kuin lätinää artikkeleiden ja papereiden sivuilla. Toki  ”teoreettisesti” huomattavasti Megafonia pehmompi ja yhteyden linkkauskulttuuriin saa luotua helposti ymppäämällä non sequitur -tason huumorikuvia ja hevivideoita keskelle ”vakavia” asioita, mutta juuri siten toimii netissä aika(a)nsa viettävän adhd-nykynuoren aivo. Toivoisin ainoastaan, että Yritys a) päivittyisi useammin ja b) olisi vielä räävittömämpi, törkeämpi ja loukkaavampi.

Vallankumouksen hedelmiä on itselleni vasta muutamia viikkoja vanha tuttavuus, mutta minulla on vielä Deleuzea systeemissäni sen verran jäljellä, että asia pitää käsitellä (kirjoittaa ja ajatella itsestäni ulos) ja tämä blogi auttaa siinä(kin). Menee päässäni samaan kategoriaan YIY:n ja Megafonin kanssa.

Hidas aamiainen on kiinnostava ja hienosti kirjoitettu lukupäiväkirja, joka on tosin päivittänyt hyvin harvoin ja hyvin vähän, mutta jonka lukemisesta nautin aina. Blogi on siitäkin hieno poikkeus, että yleensä en voi sietää lukupäiväkirjoja/blogeja: kirjallisuudesta kirjoittaminen blogeihin ja kirjallisuusaiheisten blogientryjen lukeminen on yleensä tolkuttoman tylsää. En osaa sanoa mistä se johtuu, sillä luen kyllä ”kohtalaisen mielelläni” kirjallisuusaiheista kirjallisuutta (elokuvakirjallisuus on tietenkin paljon kiinnostavampaa).

Koiranmutkia on toinen uusi tuttavuus, johon rakastuin oitis. Santeri Nemo kirjoittaa mm. helkutin pitkiä jorinoita elokuvista ja kaikesta muustakin. Santeri on ilmeisesti pitänyt myös minun blogistani jo pidemmän aikaa, mikä on aina hämmentävää: tällaiset kaverit ovat kuitenkin sen verran paljon lukeneempia ja valveutuneempia kuin minä, että kyllähän se balsamoi.

Vapaasti tilkitty on Jonimatti Joutsijärven tavattoman helposti hengittävä ja ilmeisesti jatkuvasti diminisoituva blogi, mikä ei ole yllättävää ottaen huomioon, että Jonimatti on itsekin oireita lievittävimpiä (palliatiivinen!) tapaamiani ihmisiä. Hän on myös kenties tämän hetken paras suomalainen kirjallisuuskriitikko, vaikka kirjoituksensa ehkä olivat vieläkin terävämpiä muutama vuosi sitten. Tosin se taasen ei liity blogiin mitenkään…

Nihilia ei ole päivittynyt yli puoleen vuoteen, mikä on suuri sääli. Hienoa matskua.

Lopuksi Teemu Mannisen Kesken Kaiken, joka on kaikissa inkarnaatioissaan ollut mahtava, mutta nykyisellään ehkä kirkkain ja itselleni läheisin; lempiblogini, joka koostuu englanninkielisistä sitaateista; yleinen mustasta sapesta vapautumisen projekti. Päivittyy liian harvoin, kuten kaikki kiva.

Mainokset
8 kommenttia leave one →
  1. Nimetön permalink
    elokuu 12, 2008 6:29 pm

    Allekirjoittanut on viime aikoina saanut tässäkin blogissa epäilyttävän paljon huomiota. Uups. Sitä sitä saa, kun ruoppaa. Eh, ei vaan, kiitosta taas, piti sanomani. Täytynee alkaa kirjoittaa aktiivisemmin jostain muusta kuin elokuvasta, sillä siihen te jyväskyläläiset (eli sinä ja Noora) näytätte niin kovasti kohdallani kiintyneen. Vakavasti ottaen eittämättä kirjoittaisin mieluummin jostakin muusta taidemuodosta tai vaikka ruumiineritteistä – työtä sentään tuli alleviivattua joskus – jos kirjoitukseni ei aina vain imisi itseensä noita saakelin muisti-kuvia. Ei tässä kai nyt mitään iljarautseja – mainio mies muuten – olla.
    s.n.

  2. Nimetön permalink
    elokuu 12, 2008 6:29 pm

    Allekirjoittanut on viime aikoina saanut tässäkin blogissa epäilyttävän paljon huomiota. Uups. Sitä sitä saa, kun ruoppaa. Eh, ei vaan, kiitosta taas, piti sanomani. Täytynee alkaa kirjoittaa aktiivisemmin jostain muusta kuin elokuvasta, sillä siihen te jyväskyläläiset (eli sinä ja Noora) näytätte niin kovasti kohdallani kiintyneen. Vakavasti ottaen eittämättä kirjoittaisin mieluummin jostakin muusta taidemuodosta tai vaikka ruumiineritteistä – työtä sentään tuli alleviivattua joskus – jos kirjoitukseni ei aina vain imisi itseensä noita saakelin muisti-kuvia. Ei tässä kai nyt mitään iljarautseja – mainio mies muuten – olla.
    s.n.

  3. Nimetön permalink
    elokuu 12, 2008 6:58 pm

    Toi on hyvä pointti: ”Blogit ovat liian helposti nettiin siirrettyä sisäsiistiä esseistiikkaa; nettiin vähitellen opetelleet, eivät siihen syntyneet, ”älykkäät ihmiset” ulkoistavat huoliteltua journalismiaan blogeihinsa. Radikaalius ajatuksen tasolla ei aina, tai yleensä koskaan, riitä.”
    ”Älykkäiden” bloggaajien pitäisi opetella affektiivisten postauksien tekemistä. Siis laittaa kunnolla 4chanilaista mustaa huumoria, shokkeja ja viboja, nopeita pistoja ja kärjistyksiä.
    Nyt netin radikaaleimpia alakulttuureja hallitsee vain oikeistolainen nihilismi, seksismi ja rasismi, kun vasurit eivät osaa käyttää välinettä.
    – vallankumouksen hedelmä

    • Nimetön permalink
      elokuu 13, 2008 4:14 am

      Tunnistan tuossa sitaatissa kyllä itseäni, joten asetun vähän vastahankaan: en suoranaisesti ymmärrä, miksi kirjoituksen pitäisi olla erityisen ”affektiivista” (siinä merkityksessä kuin vh sen varmaankin kulttuurintutkimukselta on napannut), hakemalla haetun painotuksellista, kun noissa tapauksissa – mitä niihin nyt olen törmännyt – tuo affektiivisuus typistyy puolestaan liian helposti pelkäksi aivopiereskelyksi ja eksentrisyydeksi. ”Älykkäät” blogit pyrkisivät nähdäkseni mieluummin uusien näkökulmien ja esitysten radikaaliin luonnosteluun. Se on sisäsiistiä esseistiikkaa, kyllä, mutta lopulta kuitenkin yhteisymmärrykseen pyrkivää kollektiivista toimintaa, mitä tulee kaikenlaisiin erilaisilla tietoisuuksilla kyllästettyihin ihmisiin, ei vain joihinkin haahuileviin intellektuelleihin, joita yliopistoilla pyörii.
      sn

      • elokuu 13, 2008 11:09 am

        joo onhan se niinkin ja en tarkoittanut sinänsä mitään ”yliopistoälykästä” tai elitististä kieltä, en avantgardea, vaan pikemminkin ehkä jonkinlaista internetissä aikaansa tuntikausia kuluttavien ihmisten ”äidinkieltä”; sitä slangia ja tietynlaista netissä olemisen tapaa joka heille muodostuu (jos on muodostuakseen) itsestään. se on jännittävä kollektiivisuuden muoto.
        olen itsekin kova 4chanin, nettisarjakuvien, non sequitur -linkkien, youtuben, asiattomien kommenttiketjujen jne jne ystävä, mutta mitenkään kovin luonnollisesti juuri blogiini tuollainen touhu ei minulta suju, joten siksi en sitä siis harrastakaan; hakemalla haetut asiat eivät tosiaan ole ikinä järin hedelmällisiä.
        ja ehkä tässäkin idealisoin jotain graalin maljaa, en tiedä onko sellainen blogi mitä tarkoitan mahdollinen tai tyydyttävä kuin ajatuksen tasolla. tulee mieleen digikirjallisuuden kiihkosilmäisimmät palopuheet siitä, miten hyperteksti nauraa wanhan kirjallisuuden palavilla raunioilla…

      • elokuu 13, 2008 11:09 am

        joo onhan se niinkin ja en tarkoittanut sinänsä mitään ”yliopistoälykästä” tai elitististä kieltä, en avantgardea, vaan pikemminkin ehkä jonkinlaista internetissä aikaansa tuntikausia kuluttavien ihmisten ”äidinkieltä”; sitä slangia ja tietynlaista netissä olemisen tapaa joka heille muodostuu (jos on muodostuakseen) itsestään. se on jännittävä kollektiivisuuden muoto.
        olen itsekin kova 4chanin, nettisarjakuvien, non sequitur -linkkien, youtuben, asiattomien kommenttiketjujen jne jne ystävä, mutta mitenkään kovin luonnollisesti juuri blogiini tuollainen touhu ei minulta suju, joten siksi en sitä siis harrastakaan; hakemalla haetut asiat eivät tosiaan ole ikinä järin hedelmällisiä.
        ja ehkä tässäkin idealisoin jotain graalin maljaa, en tiedä onko sellainen blogi mitä tarkoitan mahdollinen tai tyydyttävä kuin ajatuksen tasolla. tulee mieleen digikirjallisuuden kiihkosilmäisimmät palopuheet siitä, miten hyperteksti nauraa wanhan kirjallisuuden palavilla raunioilla…

    • Nimetön permalink
      elokuu 13, 2008 4:14 am

      Tunnistan tuossa sitaatissa kyllä itseäni, joten asetun vähän vastahankaan: en suoranaisesti ymmärrä, miksi kirjoituksen pitäisi olla erityisen ”affektiivista” (siinä merkityksessä kuin vh sen varmaankin kulttuurintutkimukselta on napannut), hakemalla haetun painotuksellista, kun noissa tapauksissa – mitä niihin nyt olen törmännyt – tuo affektiivisuus typistyy puolestaan liian helposti pelkäksi aivopiereskelyksi ja eksentrisyydeksi. ”Älykkäät” blogit pyrkisivät nähdäkseni mieluummin uusien näkökulmien ja esitysten radikaaliin luonnosteluun. Se on sisäsiistiä esseistiikkaa, kyllä, mutta lopulta kuitenkin yhteisymmärrykseen pyrkivää kollektiivista toimintaa, mitä tulee kaikenlaisiin erilaisilla tietoisuuksilla kyllästettyihin ihmisiin, ei vain joihinkin haahuileviin intellektuelleihin, joita yliopistoilla pyörii.
      sn

  4. Nimetön permalink
    elokuu 12, 2008 6:58 pm

    Toi on hyvä pointti: ”Blogit ovat liian helposti nettiin siirrettyä sisäsiistiä esseistiikkaa; nettiin vähitellen opetelleet, eivät siihen syntyneet, ”älykkäät ihmiset” ulkoistavat huoliteltua journalismiaan blogeihinsa. Radikaalius ajatuksen tasolla ei aina, tai yleensä koskaan, riitä.”
    ”Älykkäiden” bloggaajien pitäisi opetella affektiivisten postauksien tekemistä. Siis laittaa kunnolla 4chanilaista mustaa huumoria, shokkeja ja viboja, nopeita pistoja ja kärjistyksiä.
    Nyt netin radikaaleimpia alakulttuureja hallitsee vain oikeistolainen nihilismi, seksismi ja rasismi, kun vasurit eivät osaa käyttää välinettä.
    – vallankumouksen hedelmä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: