Partababa

Radovan Karadzicin vangitseminen on muuten kiinnostavin uutinen miesmuistiin, jos minulta kysytään. Ei kylläkään missään poliittisessa mielessä: olen aina ollut armottoman huono seuraamaan poliittisia tilanteita ja kansainvälisiä uutisia, enkä ollut kuullut koko miehestä ennen tätä. Lakkaamatta myös hämmästelen syntipukkien etsimistä ja mestaamista jotta kansanjoukot saisivat keinotekoisesti paranneltua kostonjanoaan ja vikoja itsessään.

Mutta jumantsuigula, sehän on moderni tarina postmodernilla aikakaudella! Anne Frankin paralleeli! Metamorfoosi! Täydellinen lainaidentiteetti! Identiteettihölynpölyromaanin tykötarpeet! Siitä vaan miettimään kaikkea tuollaiseen touhuun liittyvää, kuten miltä jatkuvassa kiinnijäämisen pelossa eläminen yli 10 vuotta tuntuu. Tai nämä lehtien sivut täyttävät banaalit keittiöpsykologiset tulkinnat, kuten ”hän varmaankin saarnasi rakkaudesta koska poti huonoa omatuntoa” tai ”ehkä hän valitsi tällaisen valeammatin koska kaipasi ihmisjoukkojen huomiota”. Kiinnostavaa miten vielä nykyäänkin ihmisiä pidetään muutaman perushalun yksinkertaisina vaatehenkareina. Älyllinen lapsellisuus on hämmästyttävää.

Sivulauseessa on muuten pakko sanoa, että postmodernin kannattajat ja vastustajat ovat molemmat väärässä, sillä postmodernia esiintyy ryppäinä ja laajoina niittyinä, modernia etäpesäkkeinä ja yllättävinä keskittyminä. Ja niin edelleen.

Asiaan liittyen tai täysin liittymättä, mitä olette mieltä Esko Valtaojasta? Siis siitä habituksesta. Ystäväni ovat vahvasti sitä mieltä, että koko mies on feikki, että se iso parta on hakemalla haettua ortodoksiseen munkkiin ja tietäjämystiikkaan nojautumista, että Esko on kelannut, että tässä maassa voi saada syvien kansanrivien sympatiat puolelleen vain nojautumalla tuollaisiin tuttuihin jäänteisiin. Kuten Kalle Päätalo ja Pentti Linkola, että sieltä nousisi jotain isäntäväkeen vetoavaa ja nukkavierua.

Itse taas olen aina ollut sitä mieltä, että Esko on ihan ehta Hörhö, jonka parta periytyy pikemminkin amerikkalaisen scifikulttuurin parissa kasvun ja siihen perehtymisen myötä. Siis sellainen keski-ikäisen, jo 70-luvulla aloittaneen hakkerikoodarinörtin parta ja rumat silmälasit. Äänikin on hieman kimakka. Parta siis tämän teorian mukaan kuuluisi intuitiivisesti osana tietynlaiseen pehmoteknologisnörttimäiseen kulttuuriin, että se olisi pikemminkin statement (tai ei statement, ainoastaan luonnollista) kuin hakemalla haettu Jari Sarasvuo -lisäke, jolla luoda ihmisille fiktiivistä julkista hahmoa.

Toisin sanoen: jälkimmäinen kanta uskoo Valtaojasta hyvää, edellinen ei. Tämä vyyhti lähti eilisestä, ihan sympaattisesta mutta myös aika ennalta-arvattavasta Popkult-ohjelmasta, jossa A.W. Yrjänä, Jessi Frey ja Valtaoja puhuivat scifistä.