Skip to content

Erotettu symboli

helmikuu 8, 2008

Kerberoksen uusin numero (4/2007) oli taas täyttä asiaa, jos kohta luinkin Timo Hännikäisen ja Ville-Juhani Sutisen elokuva-analyysejä hivenen huvittuneena.

Molemmat ampuvat kovilla ja uhoavat, että elokuvaopiskelijat eivät osaa tulkita elokuvien symboleja ja merkitysvuotoja, mikä varmasti sinänsä pitää paikkansa; harvapa meistä harjoittaa syvällisesti vasemmistointelligentsiatyylistä ja poliittisesti tendenssihakuista yhteiskunta-analyysia elokuvien äärellä. Silti elokuvaopiskelijoita ei pidä kovistella symbolien lukutaidon puutteesta, vaan yksinkertaisesti patistaa syventämään näkemystään, eli tekemään parempia elokuvia. Parempia elokuvia puolestaan syntyy, kun osataan siirtää valkokankaalle hetkiä ja tiloja, jotka resonoivat katsojissa. Jos joku haluaa lukea siitä viitteitä kylmään sotaan tai kapitalismiin, niin lukekoon. Jos hyvin moni lukee siitä tällaisia viitteitä, alkaa teoksen taiteellinen puhtaus kyseenalaistua kovaa vauhtia.

Toisaalta olen ehkä vähän jäävi sanomaan asiaan mitään, sillä symbolien ja allegorioiden ulkoistaminen ei ole kiinnostanut minua pätkääkään enää lukion äidinkielen tuntien jälkeen, kaikkein vähiten elokuvissa. Symbolit ja vertaukset haiskahtavat toisaalta älyllisen pääoman kasvattamiselta ja ikiaikaisen myyttisysteemin psykoanalyyttiseltä pakkojatkeelta, toisaalta poliittisilta aseilta. Lause ”kaikki oikea taide on kapitalismia vastaan pyristelevää taidetta” alleviivataan niin pitkälle, että se kadottaa kaiken merkityksellisen vapautensa.

Sitä paitsi se, että vertauskuvat, metaforat ja allegoriat ovat kirjallisia ja maalaustaiteellisia piirteitä ei tarkoita sitä, että niiden pitäisi olla myös elokuvallisia piirteitä; keskimäärin selkeimmät vertaukset ovat elokuvan kuin elokuvan banaaleimpaa antia, purkkiin napattavissa olevia aivopieruja katsojien älyn balsamoinniksi. Jos ne ovat syvemmällä, kuten Sutisen ruotimassa Hitchcockin Linnuissa, jos ne pitää kaivaa kirjallisesti ja lähikatsomisella esiin, niin ne eivät enää haittaa minua. Tuolloin ne muuntuvat sytykkeeksi ja inspiraationlähteeksi kirjallisille töille. Tuolloin ne eivät häiritse puhdasta katsomista ja flow-tilaa; kesken musiikkikappaleen levyltä ei kuulu ”kuuntele miten dialektisesti nämä sävelkulut taistelevat keskenään”.

Sillä varsinaisesti tällaiset analyysit eivät liity mitenkään enää itse elokuvaan; täysin mieletön skenaario olisi katsoa elokuva uudestaan ja havaita siitä nämä analyysissä ilmoitetut piirteet. Mitä sen jälkeen pitää tehdä? Omaksua ne? Onko henkilö tällaisen älyllisen kuurin jälkeen jalostuneempi? MIKÄ VIRKA SYMBOLEILLA JA ALLEGORIOILLA EDES ON? Varmaan tämä liittyy outouttamiseen, kuten ehkä troopit yleensä. Vähän laventamalla tätä ajatuskulkua voitaisiin sulkea pois kaikki taide, minkä varmasti joku retoorikko tuleekin tähän vastauksena tekemään. Voimme ainoastaan olla jatkossa tarkkaavaisempia, joskin vääränlainen tarkkaavaisuus saattaa tuottaa mätiä katsomiskokemuksia, mutta edelleen lisää kiinnostavaa metapuhetta. Epäilemättä peräänkuuluttamani ”puhdas kokeminen” on sekin vain tiivistynyttä trooppien lukemista. Vähän kuin hyperajoa.

Tässä taitaa olla yksi tärkeä linjanveto näiden ”uuskonservatistien” ja itseni välillä: minun mielestäni tällainen yhteiskuntaan keskittyvä toiminta ei ole taidetta eikä elokuvaa. Se on pikemminkin keskustelua. Taide ei anna ulkoistettavissa olevia aseita kapitalismia vastaan eikä se tee ihmisestä älykkäämpää tai kykenevämpää. Taide ainoastaan helpottaa maailmassa olemista, hyvin lyhyen hetken kerrallaan. Siksi minulle on herttaisen yhdentekevää, osaavatko elokuvaopiskelijat lukea symboleita. Itse asiassa totisesti toivon, että eivät. Ainoastaan a) tutkijoiden ja b) esseistien on hyvä osata lukea symboleita. Heidän tehtävänsä on luoda stimuloivia kirjoituksia ja vääntää paperille rautalangasta ne monimutkaiset ajatuslabyrintit, jotka hyvä elokuva jo välittää katsojalleen silmänräpäyksessä ja intuitiivisesti, täydellisesti jäsentyneenä. Tällainen kirjoitus mahdollistaa sen, että elokuvien transsendentista voi edes jotenkin koettaa puhua, joskin jo peruuttamattomasti vieraantuneena varsinaisesta katsomiskokemuksesta. On vain tyydyttävä tähän uuden tekstin luomiseen ja lykkäämiseen. Tai sitten voi mennä ja katsoa elokuvia.

Ja toisaalta yleensä ne parhaimmat elokuvat miellyttävät molempia osapuolia. Tämä siksi, koska ne on tehty niin hyvin, koska niiden pinta-ala on niin valtava, koska ne antavat kaikupohjaa mille tahansa katsojan syvälle ongelmalle tai halulle.

Mainokset
4 kommenttia leave one →
  1. Nimetön permalink
    helmikuu 12, 2008 10:00 pm

    monessa nyökyttelen
    LH/hraNutz

  2. Nimetön permalink
    helmikuu 12, 2008 10:00 pm

    monessa nyökyttelen
    LH/hraNutz

  3. Nimetön permalink
    maaliskuu 19, 2008 12:21 am

    Symboli on aika kiinnostava henkilökuvauksen keino. Kun sitä on vaikea tulkita lopullisesti auki. Kuten ihmistä.
    Enkä puhu nyt sosiaalisesti sovituista symboleista. Tai jostain Maupassantin korusta. Teoksen sisäisestä symboliikkaa tarkoitan.
    jalka

  4. Nimetön permalink
    maaliskuu 19, 2008 12:21 am

    Symboli on aika kiinnostava henkilökuvauksen keino. Kun sitä on vaikea tulkita lopullisesti auki. Kuten ihmistä.
    Enkä puhu nyt sosiaalisesti sovituista symboleista. Tai jostain Maupassantin korusta. Teoksen sisäisestä symboliikkaa tarkoitan.
    jalka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: