Skip to content

Viisi kirjoittajaa

joulukuu 10, 2007

Kirjoitin erästä kirjoittamisen pedagogiakurssia varten tämän pienen luonnehdinnan taannoin pitämästämme runoillasta. Pistän sen tännekin.

Paikalla olivat kirjallisuudentutkija K, kirjoittamisen tuleva tohtori R, kirjoittaja M, kirjoittamisen maisteri ja runoilija OP sekä allekirjoittanut. Me kaikki tunnemme toisemme, me kaikki tiedämme enemmän tai vähemmän millä tavalla itse kukin kirjoittaa, mistä lähtökohdista ja mihin tarkoitukseen. Meillä oli jopa punaviiniä ja olutta. Siitä huolimatta keskustelu oli melko yksipuolista ja uhkasi välillä lähteä, kahden tutkijan kaksintaisteluna, taideteoreettisille kädenväännön urille. Sisäpiirikiertoradalle, siis.

Muutama meistä ei meinannut saada suutaan auki laisinkaan. Tämä tosin johtui osiksi siitä, että kaikki runot olivat kerrankin hyviä. Hyvistä runoista ei ikinä osaa sanoa mitään, koska mitä sanottavaa olisi? Varsinkaan samanhenkisessä seurassa, kun ajatukset tuntuvat olevan jotenkin samansuuntaisia. OP jälkikäteen harmittelikin että paikalla ei ollut erilaisista piireistä tulevaa I:tä, joka on supliikin ja suuren sielun mies, akateemishumanistisen kyräilyn kahleista vapaa. Osuessaan paikalle I toimii jonkinlaisena dynamona, joka saa keskustelun käyntiin ja yleisemmillekin urille, luultavasti siksikin koska I on niin tavattoman innostunut kaikesta. Toisin kuin esimerkiksi minä, joka muistutan sitä tarinoiden apaattista kuningasta, jota narrit eri puolilta valtakuntaa saapuvat huvittamaan. Jos kuningas nauraa, kaunis prinsessa on omasi. Jos ei, pääsi katkaistaan. Päitä katkeaa paljon. Luultavasti I saisi minutkin nauramaan.

Tosin tässä on väistämättä muitakin seikkoja. M on esimerkiksi perusluonteeltaan hiljaisempi ja akateemista koulutusta vailla ja tunsi ehkä tämän vuoksi olevansa jotenkin jäävi puhumaan kaiken sen ylevän kujerruksen keskellä. OP on niin syvällä omissa pohdinnoissaan ja estetiikassaan, että hänen tapansa esittää ajatuksiaan ja käyttää kieltä on jo sen verran hankalaa seurattavaa, että siinä riittää ainakin minulle tehtävää, enkä osaa oikein vastata. Hänen puheensa on jo melkein runoutta sinänsä. Minulla taasen on jotenkin ”kursorinen” ja tunnelmallinen lukutapa, silmäilen ja etsin tekstistä jonkinlaista geometriaa ja kieliskaalaa, en niinkään artikuloitavissa olevia ajatuksia tai lauseita. En pidä aforistisuudesta, en pidä runollisuudesta, en pidä moraalisuudesta, koska nämä ovat älyllisiä piirteitä ja etäännyttävät välittömästi lukukokemuksesta. Ehkä luen kuin katsoisin elokuvaa tai kuvataidetta. Tiedän vaistomaisesti mistä pidän ja mitä inhoan, mutta pyydettäessä en luultavasti osaa sanoa oikein mitään, mistä olisi kenellekään mitään iloa.

K on puheessa eniten ja jatkuvasti, valtavan kirjallisen sivistyksensä ansiosta, hän on hieman tutkijamainen, kadehdittavan nopeasti rakenteita ja lainalaisuuksia löytävä. Hän viittaa jatkuvasti ranskalaisiin nimiin, joista muut eivät ole koskaan kuulleetkaan ja suhteuttaa tekstejä vaikkapa kuvataiteen Teon teoriaan. R on puolestaan ehkä hieman varuillaan, koska on hieman vanhempi kuin muut eikä siis niin aktiivinen toimija ja tutkija nuoren runouden kentässä. Hänen ajatuksissaan ja kommenteissaan huomaakin ehkä joitain eroavaisuuksia, ehkä kommunikaatiokatkoksiakin. Hänen mutusteleva suhtautumisensa on hyvässä mielessä eri asennossa. Hän ei ole enää niin nuori ja kiivas yleistämään, mutta toisaalta tutkijuutensa puolesta kalistelee sapeliaan K:n kanssa pienessä nousuhumalassa.

Viimeistään tupakalla nämäkin kärjistymät kuitenkin sulavat. Itsenäisyyspäivän aattona sataa täysillä vettä ja myöhemmin kastelen kenkäni läpimäräksi kun liukastelen kaupungin läpi jatkoille, joissa en viihdy.

Mainokset
2 kommenttia leave one →
  1. Nimetön permalink
    joulukuu 10, 2007 2:24 pm

    FL K FL R:n 1h+k:sta
    huoneessa miestutkijat
    mistä lie huohottavat
    [twat twat]
    Salongin pitäjän on kehitettävä vähä vähältä aivan erityistä taiteenlajiaan. Miten asettaa muutama runoilija sillä tavalla toistensa läheisyyteen, että maailmaa kernaimmin syrjästä seuraileva mieli näyttäytyisi keuhkojen huoneista harhailevina ja elegantista mykkyydestä erottuvina hiilidioksidiriekaleina. Puheena, vastaisen puheen aiheina, jo puhutun vastaisina puheina, puheen joo joo jojoina.
    R on ollut ihmeteltävän neuvokas yrityksessään lähestyä tuota kerta toisensa jälkeen rypistyvää horisonttia. Paikalle kyllä saavutaan, odotuksia täynnä. Ei kuitenkaan kerrota oman odotuksen luonnetta, ainoastaan jälkikätevä pettymys jos kukaan ei arvaa mikä se oli. Paikalle myös tuodaan runoja, kaivataan kommentteja, vaan ei sellaisia joiden luonteeseen kanssakeskustelijaa johdateltaisiin tai joihin pitäisi reagoida runoja muuttamalla. Runous on toki arvoitus, niin ja edelleen, mutta täytyykö runoilijankin sitä kaikin mahdollisin keinoin olla.
    Omalta kohdaltani on helppo myöntää kuinka akateeminen omanapajään sulaminen mukavassa seurassa nosti ja humallutti pintaa niin että erilaiset kuvitelmat karkailivat kellanhohtoisena äänimattona, joka muistutti enemmän mölisevää veneestä kusemista kuin 1890-luvun salonkien tapetteja. Saluunaksi R:n salonki ei kuitenkaan toivoakseni koskaan muutu.
    Vaan kenties seuraavalla kerralla keskustelu painottuu toisin. Ja se seuraava kerta tulee. Itse heräsin hyvillä ja innoittunein mielin, lukemaan ja kirjoittamaan. Ja kuten sanoit, kaikki käsitellyt runot olivat hyviä ja runoudesta käytävän keskustelun kannalta mukavan erilaisia. Vaan mitäpä minä tietäisin, kuten eräs ranskalainen kirjoitti…
    K

  2. Nimetön permalink
    joulukuu 10, 2007 2:24 pm

    FL K FL R:n 1h+k:sta
    huoneessa miestutkijat
    mistä lie huohottavat
    [twat twat]
    Salongin pitäjän on kehitettävä vähä vähältä aivan erityistä taiteenlajiaan. Miten asettaa muutama runoilija sillä tavalla toistensa läheisyyteen, että maailmaa kernaimmin syrjästä seuraileva mieli näyttäytyisi keuhkojen huoneista harhailevina ja elegantista mykkyydestä erottuvina hiilidioksidiriekaleina. Puheena, vastaisen puheen aiheina, jo puhutun vastaisina puheina, puheen joo joo jojoina.
    R on ollut ihmeteltävän neuvokas yrityksessään lähestyä tuota kerta toisensa jälkeen rypistyvää horisonttia. Paikalle kyllä saavutaan, odotuksia täynnä. Ei kuitenkaan kerrota oman odotuksen luonnetta, ainoastaan jälkikätevä pettymys jos kukaan ei arvaa mikä se oli. Paikalle myös tuodaan runoja, kaivataan kommentteja, vaan ei sellaisia joiden luonteeseen kanssakeskustelijaa johdateltaisiin tai joihin pitäisi reagoida runoja muuttamalla. Runous on toki arvoitus, niin ja edelleen, mutta täytyykö runoilijankin sitä kaikin mahdollisin keinoin olla.
    Omalta kohdaltani on helppo myöntää kuinka akateeminen omanapajään sulaminen mukavassa seurassa nosti ja humallutti pintaa niin että erilaiset kuvitelmat karkailivat kellanhohtoisena äänimattona, joka muistutti enemmän mölisevää veneestä kusemista kuin 1890-luvun salonkien tapetteja. Saluunaksi R:n salonki ei kuitenkaan toivoakseni koskaan muutu.
    Vaan kenties seuraavalla kerralla keskustelu painottuu toisin. Ja se seuraava kerta tulee. Itse heräsin hyvillä ja innoittunein mielin, lukemaan ja kirjoittamaan. Ja kuten sanoit, kaikki käsitellyt runot olivat hyviä ja runoudesta käytävän keskustelun kannalta mukavan erilaisia. Vaan mitäpä minä tietäisin, kuten eräs ranskalainen kirjoitti…
    K

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: