Siirry sisältöön

1 syyskuun, 2007

”Luultavasti teen elokuvia uhmatakseni kohtaloa, ollakseni samanaikaisesti nöyryytetyin – ja vaikka vain vähän aikaa – vapain ihminen maailmassa. Sillä minä halveksun tarinoita, ne johtavat ihmisiä harhaan väittäen että jotain on oikeasti tapahtunut. Todellisuudessa mitään ei koskaan tapahdu, me vain pakenemme tilanteesta toiseen. Sillä tänä päivänä on jäljellä vain olemisen tiloja – kaikki tarinat ovat vanhentuneet ja muuttuneet kliseiksi, ratkaisseet itsensä. Kaikki mitä jää jäljelle on aika. Tämä on luultavasti ainoa edelleen aito asia – aika itse. Vuodet, tunnit, minuutit ja sekunnit. Ja elokuvan aika on samoin lakannut olemasta, koska elokuva itse on lakannut olemasta. Onneksi nykymuodissa ei ole mitään autenttista muotoa. Jonkinlainen massiivinen itsetutkiskelu, oman sielumme etsiminen voi auttaa helpottamaan tilannetta.

Tai tappaa meidät.

Me voimme kuolla koska emme pysty tekemään elokuvia, tai me voimme kuolla koska teemme elokuvia.

Mutta pakotietä ei ole.

Sillä elokuvat ovat ainoa keino tehdä elämästämme todellista. Lopulta meistä jää jäljelle vain elokuvamme – selluloidisuikaleet, joilla varjomme vaeltavat etsien totuutta ja ihmisyyttä aikojen loppuun saakka. En todellakaan tiedä miksi teen elokuvia.

Ehkä selvitäkseni hengissä, sillä haluaisin vielä elää, edes vähän pidempään…”

Béla Tarr vuonna 1987 (kirjoittajan englannista kääntämä, kömpelyydet piikkiini)        

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: